Paikallisuutiset

Lapin sotaa ei voinut välttää – itsenäisen Suomen tuntemattomin sota alkoi 80 vuotta sitten

Lapin sota käynnistyi 15. syyskuuta vuonna 1944 ja loppui vasta seuraavan vuoden huhtikuussa saksalaisten poistuttua kokonaan Suomesta.

Yksinkertaistetusti voi sanoa, että Lapin sota käytiin, koska Neuvostoliitto vaati sitä.

– Se on se pelkistetyin ja raadollisin tulkinta. Neuvostoliitolla oli paljon intressejä, sanoo historiantutkija, kirjailija Mika Kulju.

Kulju on kirjoittanut Lapin sotatapahtumista useita kirjoja ja oli tekemässä myös tuoretta Sota Lapista -suurteosta.

Yksi Neuvostoliiton intressi oli sitoa saksalaisia joukkoja Suomen maaperälle, Lappiin. Neuvostoliittoa kiinnosti enemmän Petsamo ja sen nikkeli, eikä se halunnut antaa saksalaisille mahdollisuutta siirtää lisäjoukkoja Petsamon-Kirkkoniemen suurtaisteluihin.

Voisi jopa sanoa, että koko Lapin sota oli – lähes 1400 kaatuneesta suomalaisesta ja valtavista tuhoista huolimatta – vain noiden taisteluiden sivujuonne. Petsamossa kaatui kolmessa viikossa eri arvioiden mukaan jopa yli 20 000 neuvostoliittolaista ja myös saksalaisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat jopa 10 000.

Neuvostoliiton toinen tavoite oli lyödä kiilaa Suomen ja Saksan välille. Toisen maailmansodan loppuvaiheissa ei vielä tiedetty, millainen uudesta maailmanjärjestyksestä tulisi. Neuvostoliiton toiveissa oli, ettei Suomella ja Saksalla olisi tulevaisuudessa hyvät välit, ja veriset taistelut olivat omiaan heikentämään valtioiden suhteita tulevaisuudessa.

Neuvostoliitolle Lapin sota oli pieni sivujuonne.

Saksan ja Neuvostoliiton historiankirjoituksessa Lapin sota on lähes tuntematon. Saksalaisia kaatui Lapin sodassa noin tuhat, mutta maan historiankirjoituksissa Lapin sota on tulkittu onnistuneeksi vetäytymiseksi, mitä se olikin verrattuna itärintaman tapahtumiin.

Suurelle itänaapurillemme syksyn ja talven 1944-1945 tapahtumat ovat vielä vähemmän tärkeitä.

– Neuvostoliitolle Lapin sota oli pieni sivujuonne, sillä ei ole mitään merkitystä maan historiankirjoituksessa, Kulju sanoo.

Lapin sota oli pitkälti suomalaisten oma ja suomalaisten omaa historiaa.

Ruotsissa käsitys Lapin sodasta on Kuljun mukaan kirkastunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitä ennen sitä ei juurikaan tunnettu edes historiantutkijoiden piirissä.

Kansainvälistä lehdistöä Lapin sota kiinnosti yhden päivän ajan, 3. lokakuuta vuonna 1944 Tornion Kyläjoella. Tuolloin ryhmä ulkomaalaisia journalisteja seurasi tapahtumia ja todisti, kuinka Suomi kääntyi Saksan sotaveljestä Liittoutuneiden puolelle.

– Lapin sota oli pitkälti suomalaisten oma ja suomalaisten omaa historiaa, hän jatkaa.

Toisaalta Suomessakaan ei tunneta Lapin sotaa yhtä hyvin kuin talvi- ja jatkosotaa, joiden tunnetuimpien tapahtumien kulku tiedetään parhaimmillaan ”metri metriltä”.

Kun Lapissa vielä taisteltiin, muu Suomi koitti jo palata arpineen arkeen. Suomessa järjestettiin jopa eduskuntavaalit talvella 1945. Suurimmalle osalle suomalaisia viimeiset sotatapahtumat olivat kaukainen asia: tammikuussa 1945 Saksa piti hallussaan enää pientä kaistaletta Käsivarressa.

Rajuja taisteluita oli varsinkin Torniossa, Kemissä ja Ranualla.

Historioitsijalle ja tutkijalle Lapin sota onkin hedelmällistä maaperää, sillä selvitettävää on paljon. Jopa Suomen virallisessa sotahistoriakirjoituksessa oli aina 1980-luvun alkuun saakka väärää tietoa Lapin sodan yksityiskohdista. Suomen piti raportoida Liittoutuneiden valvontakomissiolle eli käytännössä neuvostoliittolaisille, mitä Lapissa tapahtui. Siksi sotapäiväkirjoissa annettiin ajoittain kaunisteltu kuva taisteluista ja joskus väritettiin tapahtumia. Sotaveljeys saksalaisten kanssa ei kutienkaan unohtunut nopeasti, ja heidän kanssaan neuvoteltiin vielä Lapin sodan alkuvaiheessa.

– Rajuja taisteluita oli varsinkin Torniossa, Kemissä ja Ranualla, jolloin paljon suomalaisia kaatui Neuvostoliiton lietsoman sodan vuoksi, Kulju toteaa.

– Nykyisin tätä pystytään tulkitsemaan objektiivisemmin kuin esimerkiksi YYA-Suomessa, Kulju pohtii.

Jutun lähteenä on käytetty kirjaa Sota Lapista (Amanita, 2023).