Paikallisuutiset

Kun saksalaiset tulivat moottoripyörillään, Pentti Jaako tiesi, että lähtö on lähellä – Kolari paloi 80 vuotta sitten

14-vuotiaan koululaisen ja historiantutkijan tekstit kertovat, miltä Kolarissa näytti ennen sotaa ja milloin Kolari paloi.

”Kun katsoin viimeisen kerran kotitaloa Väylänvarren tieltä, sanoin itsekseni: Hyvästi kaunis kylä.”

14-vuotias kolarilaisnuorukainen Pentti Jaako teki kotikylästään tarkkoja havaintoja ennen evakkoonlähtöä syksyllä 1944.

Jaako tunnetaan Kolarissa opettajana ja paikallishistorian kerääjänä sekä tallentajana. Hänen sukulaisille kirjoittamansa muistelut Lapin sodan ajalta jäivät kesken, kun Jaako kuoli yllättäen, 73-vuotiaana vuonna 2003.

Tekstistä paljastuu, että runollinen ajatus kauniista kylästä ei ollut Jaakon oma, vaan ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvan kirjan nimi, jonka Jaako oli lukenut ja painanut mieleensä Suomen Kuvalehden kirjaesittelyistä.

Oli pakattava tavarat ja valmistauduttava evakuoitavaksi. Se tuntui aluksi mahdottomalta.

Jaako kuvaa Kolarin kirkonkylän elämää ennen evakkoonlähtöä monesta näkökulmasta.

Saksalaiset säiliöautot tulivat tutuiksi kyläkuvassa jo vuotta ennen Lapin sotaa. Jaako päätteli, että saksalaiset varautuivat Suomesta poistumiseen jo silloin.

Toukokuussa 1944 kylän seuroissa vieraili hollantilaisia sotavankeja matkallaan Käsivarteen. He olivat katkeria ja hyvin varmoja miehittäjänsä Saksan tulevasta tappiosta.

Kesäkuussa Jaakon Svante-isä taisteli Karjalan Kannaksella ja säilyi hengissä, vaikka tehtävä oli hurja: hoitaa viestiyhteyksiä tykistö- ja kranaatinheitintulen keskellä.

Kesällä heinänteko onnistui 10–14-vuotiailta työmiehiltä hyvin.

Elokuussa Mannerheimista tehtiin presidentti. Tuli aselepo ja sotiminen loppui.

Syyskuussa jaettiin pakkausmääräykset. Saksalaiset sotapoliisit saapuivat sivuvaunullisilla moottoripyörillään. 14-vuotias Jaako muistaa sotilaiden kaulassa olleet metallikilvet.

”Oli pakattava tavarat ja valmistauduttava evakuoitavaksi. Se tuntui aluksi mahdottomalta,” Jaako kirjoittaa.

Lokakuun alussa Lapin sodan taistelut alkoivat Torniossa.

Hübner antoi määräyksen, että siitä päivästä lähtien rajanylitys sallitaan vain Palon lossinrannasta.

Evakuointisuunnitelma muuttui moneen kertaan, Jaako kirjoittaa. Ensin piti lähteä Pohjois-Pohjanmaan Haapajärvelle. Sen jälkeen evakuointia suunniteltiin ja lehmiä siirrettiin Kurtakon suuntaan. Sumuisena aamuna 6. lokakuuta Jaako perheineen lähti Ruotsiin.

”Edellisenä iltana olimme pakkaamassa kirkkoherranviraston arkistoa. Meitä oli ehkä 5–6 minunikäistä mukana. Puulaatikoita oli paljon ja niihin pantiin lukuisasti arkistomateriaalia. Vahinko vain, ettei kaikkea viety Ruotsiin, vaan osa vietiin pappilan saunaan, joka tuhoutui.”

Jaako perheineen jätti hieman päädystään pullistuneen hirsisen kotitalon ja käveli Melakankaalle Palon talon rantaan, jossa alkoi tapahtua. Saksalaisesta henkilöautosta nousi Kolarin asioista vastannut kapteeni Hübner.

”Hübner antoi määräyksen, että siitä päivästä lähtien rajanylitys sallitaan vain Palon lossinrannasta.”

Jokaisen talon ranta ja ylityspaikka olivat siihen saakka olleet evakuointipaikkoja.

”Nähtävästi saksalaisten määräyksen varsinainen tavoite oli estää saksalaisten sotilaiden pakeneminen Ruotsiin. Pakoja oli lukuisasti ollut aivan niinä päivinä,” Jaako kirjoittaa.

Lasten mieliin jäi kapteenin autonkuljettaja, joka antoi heille pieniä paloja suklaalevystään sillä aikaa, kun Hübner neuvotteli Kolarin evakuointipäällikön Savirannan kanssa.

Taivaanranta oli pimeässäkin punainen.

Evakon alkuajoista Jaakon muistiin on jäänyt tarkka kuva Ruotsin armeijan ruokailuvälineistä. Suomessa käytössä oli lusikka-haarukka, mutta Ruotsi oli tässäkin asiassa edessä:

”Siellä yhdistelmässä oli veitsi keskellä ja sen eri puolilla lusikka ja haarukka.”

Samanlaisilla välineillä Jaako söi koko evakkoajan ruokaa, joka oli ”ilman muuta hyvää, mutta jonkinlaiset vatsataudit olivat yleisiä.”

Kolarin evakot odottelivat Pajalan Korpilompolossa kolme viikkoa.

”Eräänä iltana katsoimme, kuinka Kolari paloi. Taivaanranta oli pimeässäkin punainen. Kovin paljon ei itketty, oltiin jotenkin apaattisia. Muistaakseni ruotsalaiset sotilaat hiukan ihmettelivät välinpitämättömyyttämme.”

Tarkkaa päivää polttamiselle Jaako ei ole muistoihin kirjoittanut. Hän ei ehtinyt tallentaa sitäkään, miltä tuntui palata poltettuun kotikylään.

Kolarin polttamisesta ei löydy kovinkaan paljon tietoa. Tarkimmin se haarukoituu Mika Kuljun Sota Lapista -teoksen sivuilla.

Suomalaiset motittivat saksalaiset Sieppijärvellä, mutta saksalaiset mursivat motin ja jättivät kylän 21. lokakuuta.

22.–23. päivän välisenä yönä kirkonkylä oli jälleen suomalaisten hallussa.

Kolarin poltettiin siis 21. tai 22. lokakuuta.

Kolarin lukion rehtori ja Pentti Jaakon toinen serkku Vesa Pellikka kertoo, että Kolarista jäi polttamatta Palon talo, kaksi saunaa ja Kolarinsaaren vanha kirkko. Niihin suojautuivat ensimmäisen talven ajaksi kylään rintamalta palanneet pari-kolmekymmentä kolarilaista miestä.

Myöhemmin kylään saatiin parakkeja Ruotsista, ja niitä oli käytössä pitkään. Esimerkiksi Pellikan parakkilevyistä tehty pihasauna oli käytössä 1980-luvulle saakka. Seurakunnan pihapiiristä purettu nuortentila Keidas oli sekin parakkilevystä rakennettu.

Historiantutkija Mika Kulju vierailee Kolarin kirjastossa 28.11. kello 18.

Juttua muokattu 22.10. kello 9.40. Muutettu otsikkoa.