Muualta Lapista

Kirkkoniemen Suomi-seurassa juttu luistaa nykyisin norjaksi: ”Suomalaisjuuret eivät unohdu, vaikka suomen kieli katoaakin”

Norjalais-Suomalaisen Liiton Kirkkoniemen osasto kokoontui kevättapaamiseensa Kirkkoniemen eläkeläisten talossa. Tupa oli täynnä virkeitä suomalaisjuurisia ihmisiä, useimmat kylläkin jo eläkeiän saavuttaneita. Juttu luisti, mutta vaikka Suomi-seuran tilaisuudessa oltiinkin, niin keskustelut käytiin norjan kielellä.

Yksi iltaan tulleista oli kirkkoniemeläinen Aila Ojala-Randal.

– Suomestahan minä olen kotoisin, mutta muutin 20-vuotiaana Tukholmaan ja sieltä matka jatkui Kirkkoniemeen, kun löysin kirkkoniemeläisen miehen. Täällä minä olen asunut jo vuodesta -87 lähtien.

Aila sanoi, että ulkopuolinen voi vähän kummastella, että Suomi-seuran tilaisuudessa jutustellaan norjan kielellä, eikä suomea pahemmin kuulu. Hän aikoinaan vähän kaipasikin suomen kieltä tilaisuuksiin.

– Mutta sehän on ihan selvä juttu, kun ei monikaan enää suomea osaa. Suomalaisjuuriset, joiden esivanhemmat ovat puhuneet suomea, ovat jo kieleltään norjalaistuneet. Jos täällä puhuttaisiin molempia kieliä ja joku vielä tulkkaisi, niin kokoushan jatkuisi yöhön, hän naurahti.

Aila kertoi, että hän kulkee ahkerasti osaston kokouksissa ja tilaisuuksissa.

– Täällä on mukavia ihmisiä ja mukavaa toimintaa minun kaltaiselle eläkeläiselle. Minähän alan olla jo siinä iässä, että minun elämä on paljon kotona. Siinä mielessä minun ei enää tarvitse ajatella, että missä minä asun ja millaista tarjontaa tuolla kaupungilla olisi.

– Kotona minä kudon ja välillä lähden ulos kävelemään ja saatan mennä johonkin kaupungin kahvilaan. Kahviloitahan meillä riittää, siinä mielessä meillä on semmoinen kaupungin tunnelma. No, pieni kaupunkihan tämä toki onkin.

Ailan mielestä Kirkkoniemi on viihtyisä pikkukaupunki. Matkailijat tuovat kaupunkiin kansainvälistä tunnelmaa. Hän tosin sanoo, että nyt Ukrainan sodan aikana Kirkkoniemi on hiljentynyt, kun venäläisiä ei enää kulje vanhaan malliin.

– Venäläisiä näyttää kulkevan päivittäin pikkubusseilla, mutta ei tämä enää ole samanlaista kuin ennen. Vielä muutama vuosi sitten kaupunki oli täynnä venäläisiä, kun he tulivat tänne pikkuautoilla ja isoilla busseilla. Silloin oli vilskettä kaduilla ja kaupoissa.

Aila Ojala-Randal tuumaili, että eläkeläisen elämä ei siitä kummene, onko kaupungissa venäläisiä vai ei, mutta jotenkin hän piti nykytilannetta surullisena:

– Meillä on edelleen kaikki kadunnimetkin venäjän kielellä. Mutta ne venäläiset puuttuvat. On vain kadunnimet muistona entisestä ajasta.

Aila ihmetteli, miksi inarilaisia tai yleensä suomalaisia näkee hyvin vähän Kirkkoniemen katukuvassa ja kaupoissa.

– Ehkä inarilaiset menevät vanhasta muistista Rovaniemelle ostoksille. Mutta Kirkkoniemeen olisi lyhyempi ja hintatasohan on nyt halvempi suomalaisille. Minä puolestani käyn kerran kuukaudessa Suomen puolella. Silloin minä menen Näätämöön ja ostan sieltä kaupasta suomalaista ruisleipää ja juustoa.

Kerhoiltaan osallistui myös kirkkoniemeläinen Gerd Ryeng, jonka sukujuuret menevät Norjan Paatsjokilaakson.

– Äidin sukunimi oli Kalliainen. Äidin sisar asui aikanaan Ivalossa Leiritiellä. Hän oli Ragna Kitti, miehensä oli Väinö Kitti. Enimmäkseen minä puhun norjaa, mutta kyllä minä vähän puhun suomea, pudottelee Gerd sanoja suustaan suomeksi, harkitusti ja hitaasti, mutta sujuvasti kuitenkin.

Gerd muistaa, että kotona Vaggetemissa äiti puhui vain suomea. Kun Gerd aloitti kansakoulun 7-vuotiaana, niin hän alkoi norjalaistua.

– Kyllä mie suomen kieltä halusin puhua pienenä. Meiltä oli kaksi kilometriä Aili ja Harri Sotkajärven kotiin. Heillä ei ollut lapsia ja mie aina kävelin heille istumaan. Mie puhuin heijän kanssa suomia ja oikein halusin harjoitella suomen kieltä heijän kanssa.

Gerd harmitteli suomen kielen katoamista Norjan puolella.

– Olisi mukava puhua näissä kokoontumisissakin suomea, mutta emmä ole niin monta jokka ossaa. Minä tykkään kulkea Fossekallen-kuorossa juuri siksi, että siellä saapi laulaa suomen kielellä. Ja käsitöitä mie tehen ja vähän maalaan.

– Kirkkoniemessä minä puhun suomea Hiljan (Mäläskä) ja Annan (Lankinen) kanssa ja sitten veljeni kanssa. Ikävä kyllä Vaggetemistakin suomen kieli katoaa. Nuoret on jo unohtaneet suomen, mutta kirvata he ossaavat suomeksi.

Gerd sanoo, että hänen äitinsä suku oli kotoisin Sallasta. Ja hänen isän äiti, Bettiina Harju, oli syntynyt Petsamon Salmijärvellä.

– Mie olen suomalainen, mutta sitä mie en tiiä, olenko minä lappalainen. Mie luulisin, että olen myös lappalainen, hän epäili hyväntuulisesti.

Gerd harmitteli, että nyt hän on päässyt aika vähän liikkumaan, sillä selkä ja jalat ovat olleet kipeinä:

– Mie olen langennut, hän selittää suomeksi.

Illan aikana Kirkkoniemen Suomi-seurassa kääntyi historianlehti, sillä seuran puheenjohtajana aloitti Anna Lankinen, Kirkkoniemen elokuvateatterin johtaja. Pitkään puheenjohtajan pestiä hoitanut Hilja Mäläskä halusi jo luopua tehtävästä, mutta hän jatkaa seuran hallituksen jäsenenä.

– Kiitämme Hiljaa kaikesta. Eihän tätä seuraa olisi enää olemassakaan ilman sinua, sanoi Anna Lankinen Hiljalle.

Anna kertoi Kirkkoniemessä riittävän elämää, mistä kiitos kuuluu matkailulle.

– Aasialaisia tuodaan vuoden ympäri Kirkkoniemeen Ivalosta, Rovaniemeltä ja Saariselältä. Täällä on parin vuorokauden tiivis ohjelma, on rapusafaria ja lumihotellia. Venäläisiä shoppailuturisteja on nyt vähemmän, mutta Kirkkoniemen lentokenttä vetää venäläisiä. Kaikki lennot on loppuunmyyty ja Kirkkoniemen kauttahan venäläiset lentävät etelän maille.

Myös Anna Lankinen harmitteli, että Inarin kuntalaisia ei hirveän paljon näe Kirkkoniemessä.

– Suomalaiset luulevat vieläkin, että Norja on kallis maa. Mutta hinnat ovat tasaantuneet ja Norjan kruunun kurssi on huono, mikä on hyvä asia suomalaiselle.

Kirkkoniemen osasto on yksi Norjalais-Suomalaisen Liiton osastoista.

– Se on meidän emoliitto ja meidän takana, mutta toisaalta olemme hyvin itsenäisiä. Meillä on omat kuviot, samoin kuin on Vesisaarella ja Tenolla, kertoi Anna.

Osaston iltaan oli saapunut vieraaksi Kirkkoniemen Sauna-seuran puheenjohtaja Arja Dolonen. Hän esitteli Sauna-seuran uusinta hanketta, jossa on tarkoitus hankkia iso jurttasauna ja pystyttää se Kotiseutumuseon vieressä olevan pienen järven rantaan. Jos Sauna-seura saa jurtan hankittua, niin sitä on sitten tarkoitus vuokrata kaikille halukkaille ja sitä voi kuljettaa pitkin Pohjois-Norjaa ja sillä tavalla Kirkkoniemen Sauna-seura saa pientä tuloa.

Arja Dolonen ei puhu suomen kieltä, vaikka hän vahvasti suomalaisjuurinen onkin. Kaikki suomalaisjuuriset eivät halua olla kveenejä, mutta Dolonen arvelee, että häntä saa sanoa kveeniksikin.

– Minun suomalaiset sukulaiset tulivat Suomesta Vesisaareen. Meidän suvusta on suomen kieli ja suomalainen traditio hävinnyt norjalaistamisen myötä, mutta sielussamme olemme suomalaisia.

– Jos minulta nyt kysytään, mistä päin Suomea esi-isäni tulivat Suomeen, niin vastaus on, että en tiedä enkä muista. Niin huonosti tunnen juuriani, mutta haluaisin nyt tutustua siihenkin asiaan. Mitä vanhemmaksi muutun, niin sitä enemmän minua kiinnostaa suomalaiset juureni, kertoi Dolonen.

Suomi-seuran tilaisuudet ovat niin tärkeitä Heidi Rannalle, että hän tulee paikan päälle Norjan äärimmäisestä metsäperukasta, Paatsjokilaakson Hakokoskelta, Venäjän ja Suomen rajojen kainalosta.

– Meiltä on lakannut vuosia sitten jo se pikkuruinen kyläkauppakin, mutta viihdyn Hakokoskella. Siellä me kalastamme ja keräämme hillat. Mnä näen omalta puoleltani Venäjän puolen, Venäjän valot ja Nikkelin piiput, mutta ei pelota, meillä on rauhallista, vakuutti Heidi.

Elämäntyönsä Heidi on tehnyt ihmisten parissa, lastentarhassa, koulussa ja kotisairaanhoidossa. Nyt hän on sairauseläkkeellä.

– Minä olen Suomen sukuja, Äärelää ja Rantaa. Äiti ja isä vielä puhuivat suomea, mutta minulla kieli on kadoksissa. Mutta ymmärrän pikkuisen. Ja tämä kerho on minulle tärkeä, enhän minä muuten tänne ajaisi 60 kilometrin matkaa sitä Paatsjokilaakson maailman huonointa maantietä, kertoili Heidi Ranta.