Kulttuuri

Keilinkikausi kalahti päätökseen

Kalikat kalahtelevat pian myös sisätiloissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tanja Virkkunen

Viisiosainen keilinkiturnaus pelattiin päätökseen syyskuun viimeisenä lauantaina Rantamajoilla Leppäjärvellä. Toukokuussa startanneen kisaputken päätöspeli käytiin tuulisessa syyssäässä.

Keilinki-pelin, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kalikka kalahtaa, on kehitellyt leppäjärveläinen Tapio Huttunen . Keilinkiä on pelattu kuluneen kesän aikana kymmeniä kertoja eri puolilla kuntaa sekä naapurikunnissakin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kalikka on kalahdellut tuhansia kertoja kuluneena kautena. Viihtyisää sekä jännittävääkin on ollut. Tämä on mukavaa yhdessä oloa, johon voi koukuttua, mutta lääkäri Yrjö Perkkiökin on todennut ettei se ole vaarallista, Huttunen toteaa.

Huttusen Keilinki-peli on nyt lyönyt itsensä läpi, ja sitä on pelattu kokeiluina hyvin monimuotoisissa ryhmissä ja kokoonpanoissa eri paikkakunnilla. Huttusen mukaan pelaajien kirjo on ollut suuri monin eri tavoin arvioituna.

– Yleisarvio saatujen kokemusten ja palautteiden mukaan on suorastaan mairitteleva. Keilinkiä on nyttemmin otettu jo terapiakokeiluihinkin ja lupaavalta vaikuttaa.

Keilinki-pelin sesonkia on tähän asti ollut kesäaika, mutta tulevaisuudessa kalikat voivat kalahdella ympärivuoden.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sisäpeliversion mahdollisuus on olemassa ja kokeiltunakin alustavasti. Näyttäisi siltä, että peliä olisi saatavilla ensi vuoden puolella kohtuulliseen hintaan, kunhan asiat edistyvät, Huttunen paljastaa.

Kalikka kalahtaa -osakilpailun jälkeen Leppäjärvellä mittelöitiin ylimääräisessä kuninkuuspelissä.

– Siinä kaikki 12 kalikkaa piti saada talteen, kuten hyvien tapojen mukaan kuuluukin eli leikin jälkeen kootaan pelivälineet sankkoon. Oli se kuitenkin niin kovaa meininkiä, että pari sankkoa halkesi ennen kuin tulokset ratkesivat, Huttunen kertoo.

Uutta kilpailulajia Huttusen mukaan hiotaan vielä pelitavan ja erityisesti välineiden osalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ensimmäinen kisa näytti todella lupaavalta, Huttunen iloitsee.

Uuden pelilajin kuningatar vuosimallia 2018 ylivoimaisella tuloksella on Ulla Salmi , joka kokosi 23 pistettä, hopealle 18 pisteellä sijoittui Ismo Korva ja pronssia nappasi 12 pistettä koonnut Jorma Laulumaa . Lasten sarjassa Viivi Laulumaa heitti upeat 15 pistettä.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä