Muualta Lapista

Juuret luonnossa velvoittavat – Pekka Juntin seuraava tarinallinen tietokirja pohtii muun muassa tuulivoimaa maiseman muokkaajana

Kirjailija Pekka Juntille lapsuuskodin maastot Tornion Liakassa ja mummula Ylitornion Väystäjässä ovat rakkaita seutuja. Ne ovat se ympäristö ja pohja, jolta hän on ponnistanut luonnon tarkkailijaksi, ensin toimittajaksi ja sitten pidempien tarinoiden kirjoittajaksi.

Tältä seudulta on saanut alkunsa myös läpi elämän jatkunut intohimo liikkua luonnossa, tarkkailla sitä ja sen kehittymistä, metsästää ja pohtia luonnon muutoksia. Samoista maisemista käynnistyi metsien historian tutkinta, joka lopulta kiteytyi kahden kollegan kanssa yhteistyössä Tieto-Finlandialla palkituksi Metsä meidän jälkeemme -kirjaksi . Niissä maastoissa alkoi soida myös oma ensimmäinen kaunokirjallinen romaani Villikoira.

Nyt Pekka Juntti kokee juuriensa olevan uudenlaisen uhan edessä. Se pakottaa hänet pohtimaan maiseman muutosta kulttuurihistorian näkökulmasta jälleen kokonaisen tietokirjan verran.

Tulossa on tiivis paketti tekstejä, joissa on esseemäisiä elementtejä. Syntymässä on tarinallinen kokonaisuus, jossa yhtenä ja uusimpana ihmisen luonnonvalloituksen tapana on tuulivoima.

Kustannussopimus on solmittu Liken kanssa. Kirja ilmestyy vuoden 2026 aikana.

– En minä oikeastaan edes haluaisi tästä kirjoittaa, mutta koen jonkinlaista velvoitetta siihen. Jos minä en näitä pohdintoja kirjoita, kuka sen tekee, hän kyselee.

Vaikka Juntin perheen koti on ollut jo pitkään Ruotsin puolella Haaparannassa, yhteydet Ylitorniolle ovat tiiviit.

– Siellähän se koti on, Pekka Juntti sanoo.

Tuulivoima ei ole yksinkertainen kysymys. Sitä se ei ole myöskään kirjailijalle. Hän tietää, että tuulivoima on erittäin tarpeellinen ja oivallinen keino irrottautua fossiilisista polttoaineista ja edetä kohti vihreämpiä energiantuottamisen muotoja.

Se on myös herkkä aihe, josta kirjoittaessa äkkiä leimataan kiihkoilijaksi. Sellainen Pekka Juntti ei halua olla. Hän ymmärtää maanomistajia, jotka vuokraavat maitaan, ja kuntia, jotka haluavat kiinteistöverotuloja.

– En minä tuulivoimaa vastusta. Päinvastoin! Jos tänne olisi tulossa yksi muutaman kymmenen voimalan hanke, en puhuisi mitään. Mutta sadat maailman suurimmat voimalat kymmenien kilometrien kaistaleella muuttavat luontoamme ja kotiseutuamme niin peruuttamattomasti, että sitä ei pitäisi tehdä ilman kunnon julkista keskustelua.

Pekka Juntti puhuu nyt Länsikairaan suunnitelluista Ylitornion, Tornion ja Tervolan hankkeista, joista on muodostumassa yhtenäinen valtavan mittakaavan tuulipuisto, jonka kokonaisvaikutusta ei tunnu kukaan pohtivan.

Hän muistuttaa, että sotien jälkeen metsissä tapahtui samankaltainen ilmiö. Jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksamisen innossa valtion mailla eri hakkuupiirit teettivät avohakkuita. Vasta hakkuuaukioiden yhtyessä toisiinsa huomattiin, että oli syntynyt valtavia autiomaita, joista puut on kokonaan hävitetty.

Pekka Juntti käyttää näistä termiä Osaran aukea viitaten silloiseen Metsähallituksen pääjohtaja N.A. Osaraan. Nyt hänen pelkonaan on, että tuulivoiman kanssa käy samoin.

– Innostus tuulivoimaan on kova. Hanketoimijat, kunnat ja maanomistajat touhuilevat kukin oman hankkeensa parissa, eikä kokonaisuus ole oikein kenenkään hallinnassa, hän miettii.

Häntä harmittaa myös neuvotteluasetelmien epäsuhta. Maanomistajat neuvottelevat kansainvälisen pääoman kanssa, jolla on tukenaan juristien armeija. Huolen aiheena on muun muassa se, ovatko purkukustannukset arvioitu oikein ja minkälainen valmius yksityisellä maanomistajalla on ylipäätään purkaa Eiffel-tornin kokoinen rakennelma.

– Purkaminen on mittava hanke, joka vaatii suunnittelun ja suurinta kalustoa. Tätä ei voi jättää tulevien sukupolvien selvitettäväksi.

Hän muistuttaa, että jo yhden, noin neljän megawatin voimalan rakentaminen vaatii perustuksiinsa 170 rekkalastia betonia. Nyt suunnitteilla on vielä isompia, 6-10 megawatin voimaloita eli betonia menee vielä enemmän. Jos tämä betonimäärä kerrotaan sadoille myllyille, luontoon rakentuu jättimäinen teollisuusalue betonista, joka on suomalaiseen luontoon täysin kuulumaton elementti.

Tiestö on oma lukunsa. Näitä betonirekkoja, tuulimyllyjen kuljetuksia sekä voimaloiden huoltamista varten tarvitaan tiheämpi ja kantavampi tieverkosto kuin metsähakkuita varten koskaan.

– Lisäksi tarvitaan maa-ainetta ja räjäytysmursketta valtavat määrät, ja ne hankitaan kustannussyistä läheltä voimaloita. Tämäkin on asia, jonka vaikutukset täytyy arvioida ja ottaa huomioon.

Muun muassa näistä syistä Pekka Juntti kokee, että hänen on pakko nousta puolustamaan oman kasvuympäristönsä maisemaa. Hänen keinonsa ei kuitenkaan ole lähteä ehdolle kunnallisvaaleissa, aluevaaleissa tai eduskuntavaaleissa, vaan kirjoittaa.

Tuulivoima itsessään ei ole paha. Katso videolta, miten Pekka Juntti siitä puhuu. (Juttu jatkuu videon jälkeen)

Video: Vuokko Lahti

Pekka Juntin lapsuuskylällä luonto oli lähellä, maalaiskylä kasvatti poikaa, joka kulki pyöräillen ja liikkui paljon. Lajiurheilija hän ei ole koskaan ollut, mutta kunto kasvoi. 1980-90-lukujen harrastuksina olivat metsästys, kalastus, kavereiden kanssa pyöriminen. Koulumatkatkin pyöräiltiin.

– Kun sitten isän kanssa haluttiin lähteä paremmille jahtimaille, suunnattiin kotoa semmoiset 25 kilometriä pohjoiseen. Ne ovat juuri niitä maita, joihin voimaloita Torniossa aiotaan nyt rakentaa.

Äidin synnyinkoti Ylitornion Väystäjässä oli myös metsästyksen ja luonnossa liikkumisen auvolaa. Semmoisena Pekka Juntti haluaisi sen myös säilyttää.

– Meillekin sitä maanvuokrasopimusta tarjottiin, mutta en allekirjoittanut. Ajattelen vanhojen talonpoikien tapaan, että maa on vain lainassa tulevilta polvilta. Metsä on myös lajien elinympäristö, joten minun täytyy pitää siitä huolta.

Pari viikkoa sitten Pekka Juntti osallistui Suomen Luonnonsuojeluliiton ja eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän järjestämään tilaisuuteen Vihreän siirtymän vaikutukset Pohjois-Suomen luontoon. Sielläkin hän pyrki tuomaan puheenvuorossaan esiin tutkittua tietoa tuuulivoimasta.

Eniten häntä harmittaa se, että yhteiskunnassa on kokonaan käymättä avoin keskustelu siitä, mihin tuulivoimaloita tarvitaan, mihin ne soveltuisivat ja mihin eivät. Maakuntien tekemät tuulivoimakartoitukset elävät yhtäällä, kuntien päätöksenteko toisaalla ja yleistä keskustelua ei ole ollut lupa käydä.

Iloiseksi kirjailijan tekee se, että nyt monella eri taholla silmät ovat auenneet ja halu keskustella ja tutkia asiaa on nousemassa tavallisten ihmisten parissa.

– Minun kotini ei ole missään puolueessa, mutta tämä on puolueiden ja politiikan, meidän kaikkien asia, hän pohtii kesäpirtissään Tornionjoen rannalla, johon täpärästi näkyvät kaupungin teollisuuden tuulimyllyt.

Perhe on noussut keski-ikäistyvälle miehelle yhä tärkeämmäksi. Luonnon lukemisen taitoa hän on opettanut 12-vuotiaalle Juholle ja 14-vuotiaalle Eelikselle sekä vastikään vanhana Oulussa tanssineelle 17-vuotiaalle Saimille.

Vaikka Riikka-puoliso ei metsästysreissuille osallistukaan, myös hänelle luonto on tärkeä elementti kahden puolen jokea, sillä hän työskentelee rajaneuvonnan koordinaattorina. Hän myös marjastaa mielellään.

– Joen lukeminen on ollut perheelle ensisijainen, koska asumme tässä joen partaalla. Jos oppii tietämään vaaranpaikat, liikkuminen joen yli helpottaa ja leikkaa etäisyyksiä.

Vastikään Pekka Juntti haki poikansa kaverinsa luota Liakasta Ruotsin puolelle moottorikelkalla. Matka lyheni murto-osaan siitä, miten pitkä siitä olisi tullut, jos olisi pitänyt autolla kiertää kaupunkien kautta.

Kotiseutu on laaja käsite. Pekka Juntilla se leviää Väylän varren molemmin puolin Tornionlaaksoa, se on Liakkaa, Väystäjää ja koko Lounais-Lapin kaira. Toisaalta työ toimittajana on kuljettanut häntä eri puolilla laajempaakin Pohjois-Suomea, Inaria ja Koillismaata ja Kainuuta myöden.

Hän on kirjoittanut luonnossa ja luonnosta, ihmisten, eläinten ja luonnon tarinoita. Nyt tavoitteena on saada aikaan avointa keskustelua vastuusta ja kokonaisvaikutuksista ennen kuin peruuttamaton tehdään.

– Kunpa tuulivoimasta käytäisiin avoin poliittinen keskustelu, jossa samalla määriteltäisiin, mihin haluamme tuulivoimaa ja mihin emme halua. Nyt on Villin lännen meininki, jossa yhtiöt valtaavat kaikki mahdolliset alueet, eikä kukaan tiedä, mihin tuulivoimaa lopulta on tulossa ja mihin ei. Se aiheuttaa pelkoa ja stressiä.

Kun tämä kirja on tehty, keskustelu toivottavasti käyty, voi Pekka Junttikin taas keskittyä hauskempiin, kaunokirjallisiin aiheisiin.

Luonto toipuu metsien hakkuista ja eläinkanta palautuu majavia myöten:

Video: Vuokko Lahti