Ihmiset

Joulukalenterin kuudes luukku: Aarno Muotka kertoi vuonna 2000, että kaverin kaatumiseen turtui

– Olin niin nuori, etten oikein osannut ajatella maailmantilannetta, jutunteon aikaan 77-vuotias muoniolainen sotaveteraani Aarno Muotka kertoi Luoteis-Lapille itsenäisyyspäivän alla marraskuun lopulla vuonna 2000.

Hän oli talvisodan syttyessä 16-vuotias ylimuoniolainen, yhdeksänlapsisen perheen keskimmäinen. Kutsun reserviin sai vanhin veli Niilo.

Aarno ja muut nuoret pojat kiertelivät Ylimuonion taloissa kysymässä, montako evakkoa kukin talo voisi majoittaa. Evakkoja tuli Ivalosta.

Kylä piti pitää yöt pimeänä. Ikkunan eteen vedettiin ruskea rullaverho ennen öljy- tai karpiitilampun sytyttämistä, eikä ulos menty lampun kanssa.

Iltaisin miehet ja pojat kokoontuivat naapuriin Oskari-sedän radion äärelle polttamaan tupakkaa ja kuulemaan uutisia.

”Sodan kauhut alkoivat valjeta nuorellekin mielelle, kun kylään alkoi tulla suruviestejä. Kaatuneista ilmoitettiin puhelimella kirkonkylälle. Pappi toi viestit Ylimuonioon.”

Perunat olivat paleltuneita, sillä niitä säilytettiin pihalla kasassa.

Aarnon sotapolku alkoi tammikuussa 1942, jolloin hän lähti Kemiin armeijaan.

– Olimme kirjavaa porukkaa. Meillä oli huonot vetimet, osaksi omat kamppeet. Söimme enimmäkseen perunaa ja kaalta. Perunat olivat paleltuneita, sillä niitä säilytettiin pihalla kasassa. Saksalaisilta saimme leipää, Muotka kertoi jutussa.

”Syksyllä Aarno oli jo rintamalla Uhtualla. Linjat olivat pysähtyneet, ja sota oli paljolti vartiointia ja tiedustelujen tekemistä. Välillä kahakoitiin vihollisen kanssa, ja kavereita kuoli ja haavoittui.”

– Kaverin kaatuminen tuntui ikävältä. Mutta siihen turtui, Muotka kertoi.

Vanhimmatkin sotilaat olivat vasta 30–40-vuotiaita.

Selän takana saatettiin joskus purnata, mutta aina tehtiin niin kuin käskettiin.

Keväällä 1944 Muotka siirrettiin Uhtualta Karjalan kannakselle. Siellä taistelivat myös veljet Niilo, Leo ja Eino.

– Paras nuoruus meni sodassa, mutta vastaan ei pullikoitu. Selän takana saatettiin joskus purnata, mutta aina tehtiin niin kuin käskettiin. Isänmaata piti puolustaa, sivaria ei tunnettu, Muotka kertoi jutussa.

Sota jatkui Kannaksen jälkeen Lapissa. Entisistä aseveljistä saksalaisista tuli vihollisia, ja Muotka matkasi laivan ruumassa Oulusta Tornion Röyttään.

”Saksalaiset olivat upottaneet aiemmin ainakin yhden suomalaisten laivan. Siinä oli ollut muoniolaisia.”

Hän nousi ojasta ylös – ja silloin jysähti.

10. lokakuuta Muotka haavoittui hyökkäyksessä Tornion Kivirannalla.

”Hän oli pyöräporukassa, mutta pyörät oli jätetty, ja hyökkäys eteni peltoaukealla jalan. Aarno puhui vieressä olevalle kaverille. Hän nousi ojasta ylös – ja silloin jysähti. Luoti tuli niskaan.”

– Hetken kuvittelin, että se oli menoa. Pysyin kuitenkin tajuissani ja konttasin lääkintämiehen luo, Muotka muisteli haavoittumista.

Muotkan sota päättyi haavoittumiseen, jonka jälkeen hän toipui Keski-Ruotsin Härnösandissa sairaalassa.

– Siellä oli puhdasta, lämmintä ja valoisaa. Me olimme sankareita, ja meitä passattiin, Muotka kertoi.

Sairaalassa Muotka maistoi ensimmäisen kerran omenaa ja appelsiinia.

Luodin kanssa oli tuuria. Se ei vahingoittanut Muotkaa peruuttamattomasti. Myös Niilo-veli säilyi haavoittumisesta huolimatta hengissä.

– Oli ihmeellistä Jumalan varjelusta, että selvisimme kaikki elossa. Naapurista kaatui monta poikaa, Muotka kertoi.

Aarno Muotka kuoli 9. heinäkuuta 2025.

Luoteis-Lapin joulukalenteri avaa lehden vanhat vuosikerrat joulukuun ajan.