Muualta Lapista

Jäähyväiset Nuorgamin rukoushuoneelle - ”desakralisaatio on Suomessa harvinainen ja samalla tunteisiin menevä”

Tunteet ovat pinnassa Nuorgamin rukoushuoneella sunnuntaina hieman ennen kello 12. Nuorgamin rukoushuoneen viimeinen messu on päättymässä ja pian on aika riisua rakennukselta pyhyys. Alttari tyhjennetään jumalanpalvelusesineistä. Hiljainen ja vakavailmeinen ristisaattoväki ottaa esineitä käsiinsä ja lopulta ristisaatto lähtee kulkemaan rukoushuoneen pääkäytävää pitkin ulos esineet mukanaan. Jumalanpalvelusväki katselee kulkueen menoa ja osa pyyhkii silmäkulmiaan. Kun ristisaatto sulkee oven perässään, päättyy samalla Nuorgamin rukoushuoneen tarina.

– Kun tila poistetaan jumalanpalveluskäytöstä, niin sillä on oma terminsä ja se on desakralisaatio. Minä en ole koskaan aiemmin toimittanut desakralisaatiota ja aika harvinaisia nämä ovat Suomessa, kertoi ennen jumalanpalvelusta Utsjoen vt. kirkkoherra Anu Sorjonen.

Messun aikana vt. kirkkoherra Sorjonen sanoi, että rukoushuoneen ovi on vuosikymmenten saatossa avautunut lukuisia kertoja.

– Tänne on tultu kuuntelemaan Jumalan sanaa. Tänne on tultu seuroihin, joku on astellut käytävää pitkin vihille. Tänne on tuotu lapsia kastettavaksi ja täällä on muisteltu poisnukkuneita. Rukoushuone on tarjonnut paikan moneen tärkeään hetkeen ja niitä muistoja vilisee nyt mielessä, kun olemme kokoontuneet tänne.

Anu Sorjonen sanoi, että luopuminen on aina haikeaa ja surullistakin. On surullista jättää vanha Nuorgamin rukoushuone, joka on nähnyt monenlaisia aikoja, ja jossa on koettu ”elämän suola”.

– Tämä rakennus on nähnyt myös sen, kun täältä lähdettiin sotaa pakoon Pohjanmaalle. Evakkoajasta on alttarilla merkkinä ja muistona risti, jonka utsjokelaiset saivat mukaan Pohjanmaalta. Se muistuttaa siitä, että Jumalan siunaus ja läsnäolo on kulkenut ihmisten mukana, eikä se ole paikkaan sidottua.

Vt. kirkkoherra Sorjonen sanoi, että tämä risti tulee kulkemaan mukana siellä missä nuorgamilaiset jatkossa kokoontuvat palveluksiin, pidettiinpä niitä vaikka kylän koulun tiloissa tai Tenon rannalla.

– Paikat muuttuvat, mutta asiat, joiden äärellä kokoonnumme kristikuntana, pysyy samana.

Jumalanpalveluksen jälkeen väki kokoontui vanhan rukoushuoneen pihalle. Siellä laulettiin Suvivirsi ja sen jälkeen kahvisteltiin ja syötiin grillimakkaroita. Mukana oli myös rakennuksen uusi omistaja, Marko Piironen Kuopiosta. Hän vaihtoi kuulumisia utsjokelaisten kanssa, mutta joutui kaikille sanomaan, ettei vielä tiedä, mitä aikoo tehdä kiinteistöllä.

– Olen nyt ensimmäistä kertaa näin pohjoisessa. Saariselällä olen aikaisemmin kulkenut, mutta en täällä asti. Olen hämmästellyt näitä hienoja maisemia, mutta kaikki suunnitelmat tämän rukoushuoneen kanssa ovat ihan alustavia. Rehellinen vastaus on, että en vielä tiedä mitä tämän kanssa tapahtuu, hän sanoi.

Nuorgamin rukoushuoneen viimeiseen messuun ja ehtoolliselle osallistui myös pitäjänneuvos Veikko Guttorm, joka asteli ristisaatossa ensimmäisenä kantaen käsissään Alavieskan seurakunnan lahjoittamaa ristiä.

– Olin jo ehtinyt unohtaakin, että se risti oli tosiaan Alavieskan peruja. Kun Utsjoen väki yhtäkkiä tupsahti evakkoreissulle Alavieskaan, niin siellähän asuttiin ensin kirkossa. Tuskin tätä ristiä annettiin utsjokelaisille käteen, kun he lähtivät Alavieskasta paluumatkalle. Olisikohan tämä lähetetty lahjaksi vähän myöhemmin.

Guttorm sanoi, että alttarin riisuminen jumalanpalvelusesineistä ja niiden vieminen kulkueessa pihalle ja pihan kautta sakastiin, oli hyvin liikuttava hetki.

– Kyllä kai se veti hiljaiseksi meidät kaikki. Sehän oli ainutlaatuinen hetki ja siinä kyllä omin silmin koki ja ymmärsi tilanteen lopullisuuden. Siinä kerta kaikkiaan riisuttiin alttari paljaaksi ja Nuorgamin rukoushuoneen tarina päättyi. Ainahan luopumisen hetki on ihmiselle vaikea, tuumaili pitäjänneuvos.

Veikko Guttormin mukaan kaikki olivat toki jo pitkän aikaa tienneet, että Nuorgamin rukoushuone lakkautetaan ja myydään, joten ihmisillä on ollut aikaa sopeutua.

– Tässä olisi ollut edessä rakennuksen korjaus. Rukoushuoneen kahvio ja vessa elävät jo eri tahtin ja se toinen vessa ei enää edes pelaa. Peruskorjaukseen ei olisi ollut varaa. Ja onhan tässä sekin tietysti, että väki vähenee ja luterilainen seurakunta menettää jäseniään. Aika ajoi ohi, ettei seurakunta, tai seurakuntayhtymä, pysty tätä korjaamaan ja palvelukset vähentyvälle väelle voidaan pitää muuallakin.

Guttorm muisteli, että on jo lapsena käynyt kuuntelemassa rukoushuoneella lestadiolaisten seuroja.

– Onhan tässä pidetty väkeviä seuroja, ja rukoushuone on parhaimmillaan ollut aivan täynnä seuraväkeä. Täällä pidettiin yllä sitä oikein alkuperäistä Lars Levi Laestadiuksen perinnettä. Kyllähän Larsi Levi oli ankara, tai nykykielellä sanottuna, tiukkapipoinen, mutta ihmekös tuo. Silloin kun Lars Levi lähti aatetta edistämään, niin väki oli aivan alkoholisoitunut. Ei nätti puhe tehonnut enää, piti sanoa rumasti, hän naurahti.

Guttormin mukaan Nuorgamin rukoushuone on olennainen osa Utsjoen historiaa. Onhan se aikoinaan tarjonnut tilat myös kiertokoululle. Rakennuksen ulkoasu on tosin vuosikymmenten varrella muuttunut:

– Aikoinaan tässä oli yläkertakin, vaikka eihän ne korkeita ne huoneet olleet. Nyt yläkerta on saneerattu pois. Ja hirsirakennushan tämä on.

– Kirkkohan on pitkällä aikavälillä tehnyt tärkeää sivistystyötä. Kun ei maallinen voima oikein asiaa edistänyt, niin kirkkohan se opetti ihmiset lukemaan ja vähän laskemaankin. Ja papisto toi Utsjoelle perunanviljelyn, eihän me, mettäkansa, ymmärretty potusta mitään, hän naurahti.

Guttorm tuumaili samalla, että Utsjoen seurakunnalla on ollut viime vuosikymmeninä hyvä tuuri kirkkoherrojen kanssa. Arto Seppänen sekä Päivi Aikasalo, jättivät kumpikin näyttävät puumerkit Utsjoen seurakuntaan.

– Arto oli saamenkielen tuntija, ja saamenkielisten tekstien kääntäjä. Hän antoi ison panoksen sille puolelle. Ja Päivi-pappi tarmokkaana naisena pisti tuulemaan ja huolehti kirkon remontin loppuun, uusi hautausmaan ristejä ja sai ne polut sinne ympärille.

Veikko Guttorm piti mahdollisena, että tästä lähtien Nuorgamin kyläläisille pidettäisiin jumalanpalveluksia myös Norjan puolen Pulmangin kirkossa.

– Kun piispa kävi äsken piispantarkastuksella Utsjoella ja piti kotapalveluksen Skaidijärvellä, niin otin puheeksi Pulmangin kirkon. Tanan puolella on peräti viisi kirkollista rakennusta ja Pulmangin kirkko on vajaakäytöllä. Sehän olisi meille hyvin luonteva kirkko, koska onhan sinne meidän väkeä haudattukin. Minulle Pulmangin kirkko on lapsuudesta saakka jopa läheisempi kuin Utsjoen kirkko, jossa kävin pääsiäisenä -58 ensimmäisen kerran.

– Pulmangin kirkko on muuten yhtä vanha kuin Utsjoen kirkkokin, joten perinteitä on silläkin. Ja tuo valtakunnanrajahan ei jumalanpalveluksissa meinaa mitään, kun nythän ollaan yhteisesti Natoa, vitsaili Veikko.

– Piispa innostui tästä Pulmangin kirkko-ajatuksesta ja aikoi olla yhteydessä Norjan hiippakunnan piispaan.

Veikko Guttorm mietti samalla Inarin ja Utsjoen yhteistä seurakuntayhtymää ja totesi yhteistyön sujuneen yllättävänkin hyvin.

– Seurakuntayhtymä oli molempien pienten seurakuntien pelastus, etenkin Utsjoen, joka oli talousahdingossa. Tiedän kyllä, että Utsjoella on vieläkin vanhaa väkeä, joka oli vastahakoista Inaria kohtaa ja taitaa se vieläkin haiskahtaa. Seurakuntayhtymällä on muutoin tosi pätevä talouspäällikkö, nuori mies Antti Huhta, jonka talostaitoja arvostetaan niin Utsjoella kuin Inarissakin.

Guttorm muisteli, kuinka ennen seurakuntayhtymän perustamista Utsjoella pidettiin aiheesta kiivas keskustelutilaisuus.

– Joku sanoi, että Kekkosen aikana ei tämmöistä olisi tapahtunut. Ja joku vetosi Jeesuksen oppeihin, että pitää olla pienten ja vähäosaisten puolella. Seuraavana päivänä lehdessä lukikin isoin otsikoin; Utsjoella huudettiin avuksi Kekkosta ja Jeesusta, pitäjänneuvos myhäili.

Minä kävin tässä rakennuksessa kiertokoulua. Tämähän onkin vanha Koulumiehen, eli Holmbergin rakennus, kertoi Kaisa Naapanki, joka täytti 88 vuotta samana sunnuntaina kun Nuorgamin rukoushuoneelle jätettiin jäähyväiset.