Pääkirjoitukset

Isoja iloja ja rauhaa

Olen tällä viikola saanu monta muistutusta asioista, jokka olen kyllä piiain tienny, mutta jokka arjen keskelä pakkaavat väkisin unehtumhan.

Eläkeläisyhistyksessä mie hoksasin taas, kunka hyvästä yhessä nauraminen on ja olletikki se, että tuntee kuuluvansa johonki. Yhistystoiminta on siinä asiassa ehoton ykkönen!

Uuen kirkkoherran Teemu Aallon ja hänen soman perhhensä tykönä hiljasuus ja rauha tulit jo ovela vasthan. Siinä ko raatima maastoutumisesta ja sammaloitumisesta, minula tuli mahoton ikävä mettää ja sitä rauhantunnetta, jonka sieltä aina saapii matkhan. Luonto on semmonen voimavara täälä, että sieltä pitäis muistaa koko ajan ammentaa ittele mielenrauhaa.

Lentoasemalla mie havahtuin parhinki otheshen. Marko Halla meinas, että jos ei itte usko johonki, niin miten muut sitte uskosit. Son tosi, oman asian takana häätyy seisoa tukevasti. Daniela Huberin into työhön ja se ammattitaito, jolla hän asioista kerto, pistähytti minua siitä, kunka tärkeää son aina, vapaa-ajalaki, jostaki kaivaa aikaa hommile, joita tykkää tehhä.

Englantilaisia mie kävästin seuraamassa kans. Ainahan se vähä naurattaa ko aikuset sielä lumihangessa kurpovat niinkö pikkupenikat, mutta se ilo! Elämässä häätyy löytää iloa kaikista pikkusista asioista, niistä syntyy yhessä iso ilo.

Viimisellä viikola mie tykkään tehhä töitä kynttilän valossa, ja äsköinki aloin kynttilää sytyttämhän. En sitä katkasijjaa löytäny, vaikka kunka kynttilää pyörittelin. Soliki oikea kynttilä. Ei semmonen, joka syttyy napista. Ei semmonen, jossa on kuuen tunnin ajastin. Soli aito. Mie piirasin tulitikun ja sytytin sen. Rohki kaunis, lämmittääki.

Seuraavan kerran Enontekiön Sanomat tullee 10. tammikuuta.

Rauhaa sinunki joulhun ja intoa ens vuojele!