Ihmiset

Hoidon pitää auttaa tai tehdä hyvää, sanoo intersukupuolisten vauvojen leikkauksia vastustava kirurgi

Tää on väärin.

Ajatus valtasi lastenkirurgi Mika Venholan Oulun yliopistollisen sairaalan leikkaussalissa vajaat 30 vuotta sitten. Hän tuli sairaalaan erikoistumaan lasten urologiksi eli virtsatie- ja sukuelinsairauksien syväosaajaksi.

Venholan edeltäjä leikkasi intersukupuolisten vauvojen sukuelimiä. Kisälli teki perässä, mitä mestari käski.

Kolmekuisen vauvapotilaan äärellä Venhola ymmärsi, että leikkaaminen loukkasi potilaan ihmisoikeuksia. Leikkauksesta ei ollut lapselle hyötyä. Se vaurioitti lapsen seksuaalisuutta.

– Ei helvetti, ei mulla oo lupa tehä tällaista, Venhola ajatteli.

Klitoriksen pienennys on kosmeettinen leikkaus, joka voidaan tehdä intersukupuoliselle lapselle, jotta hänen häpykielensä näyttäisi sellaiselta, miltä naisen häpykielen on totuttu näyttävän.

– Se oli jonkun lääkärin mielestä liian iso ja sitä piti typistää ja silloin päätin, että kun olen itsenäisesti vastuussa näistä asioista, Oulu lopettaa tämmöiset leikkaukset. Ja siihen ne sitten loppuivat, Venhola kertoo.

Vauvana tehdyissä leikkauksissa potilaalta ei voi kysyä mitään, eikä hän voi itse osallistua päätöksentekoon.

Intersukupuolisen sukuelimet poikkeavat naisen ja miehen tyypilliseksi määritellyistä sukuelimistä. Niissä voi olla piirteitä molemmista. Voi olla mikropenis tai iso häpykieli, esimerkiksi.

Oulussa ei ole typistetty häpykieliä, rakennettu emättimiä tai tehty muutakaan kosmeettista kirurgiaa intersukupuolisille lapsille 25 vuoteen. Jos lasta hoitava lastenlääkäri tai vanhemmat haluavat leikkauksen, lapsi lähtee Helsinkiin. Venhola ei ehdota kosmeettisia leikkauksia.

Hänen mielestään leikkauksissa ei ole mieltä. Lähtökohta on pielessä, koska intersukupuolinen ei ole sairas.

Sillä ei olisi mikään kiire.

Sukuelimiltään tyypillisemmänkin näköisen vauvan kohdalla sukupuoli on Venholan mielestä valistunut arvaus. Intersukupuolisen kohdalla se on silkka arvaus. Kun sukupuoli on arvattu, ulkoiset sukuelimet on perinteisen käsityksen mukaan haluttu linjaan valitun sukupuolen kanssa.

Vaativaa ja paljon riskejä sisältävää kirurgiaa tehdään arvauksen pohjalta. Usein valintaa ohjaa myös se, mikä on kirurginveitsellä mahdollista. On helpompaa vähentää kuin lisätä. On helpompaa rakentaa ”puolikelvollinen” emätin kuin toimiva penis. Siksi yhdeksän kymmenestä intersukupuolisesta vauvasta leikataan tytöksi.

– Sillä ei olisi mikään kiire. Lapsi ei ole sairas. Toisaalta siinä kohtaa on myöskin täysin epävarmaa se, mikä on lapsen identiteetti, Venhola sanoo.

– Vauvana tehdyissä leikkauksissa häneltä (potilaalta) ei voi kysyä mitään, eikä hän voi itse osallistua päätöksentekoon.

Leikkausten pohjalla on Venholan mukaan käsitys heteroseksistä, jossa penis pannaan emättimen sisään. Vauvojen sukuelimistä yritetään rakentaa sellaiset, että ne sopivat käsitykseen.

Se, miltä rakennetun elimen käyttäminen tuntuu, ei ole ollut isoin mielenkiinnon kohde, Venhola sanoo.

Näkyvät sukuelimet kuten häpykieli ovat täynnä hermoja. Se tarkoittaa, että niillä tunnetaan voimakkaasti. Kun häpykieltä leikataan, syntyy arpea. Hermoimpulsseja häiritsevä arpikudos voi aiheuttaa kiihottuvalle tuskallista kipua.

Joka himskatin menetelmästä on tutkimusnäyttöä, mutta tää menee kansanperinteen tasolla.

Venhola toimii ”päivystävänä dosenttina” intersukupuolisille. Hän vastaa toimittajien kysymyksiin ja syventää tietämystään ilmiöstä, vaikkei arkisessa työssään sitä kovin usein tarvitse.

Venholan näkemys poikkeaa suomalaisten ja länsimaisten kirurgien valtavirrasta. Sen vuoksi hänellä ei ole paljoakaan sanottavaa alan kansainvälisissä konferensseissa. Niiden kysymykset ovat lähtökohdiltaan Venholan mielestä pielessä. Lääkärit miettivät, mitä uusia tekniikoita intersukupuolisten sukuelinten leikkauksiin voidaan kehittää.

Kukaan ei kysy, pitäisikö leikkauksia ylipäänsä tehdä.

– Kirurginen hoito ei vaan kestä päivänvaloa. Hoito on tässä isosti kysymysmerkin ja heittomerkkien kera. Hoidon pitäisi olla semmoista, joka auttaa tai tekee hyvää, Venhola sanoo.

Hän muistuttaa, että kirurgit eivät silti tee leikkauksia pahuuttaan. He voivat uskoa, että sukuelinten leikkaaminen on potilaalle hyödyllistä.

Intersukupuolisten kohdalla ei ole tutkimusnäyttöä vauvoille tehtyjen sukuelinten leikkausten hyödyistä verrattuna myöhemmin potilaan toiveesta tehtyihin leikkauksiin. Leikkauksia on tehty 1950-luvulta lähtien.

– Meillä on lääketieteen sokea piste. Joka himskatin menetelmästä on tutkimusnäyttöä, mutta tää menee kansanperinteen tasolla, Venhola puuskahtaa.

Tarpeita on todella vähän.

Kun jossain päin Lappia syntyy vauva, jonka ulkoiset sukuelimet eivät ole selvästi tytön tai pojan, hän on lääketieteen kielellä sukupuoleltaan epäselvä. Se voi johtua muustakin kuin intersukupuolisuudesta.

Lapissa syntynyt, sukupuoleltaan epäselvä vauva tulee hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen Ouluun, sillä epäselvään sukupuoleen voi liittyä sairauksia, joiden hoito pitää aloittaa nopeasti.

Venhola osallistuu diagnoosin tekoon. Sukuelimiä voidaan kuvata ultraäänellä tai röntgenillä, ottaa verikokeita, selvittää sukupuolikromosomit, tähystää.

Suomessa vauvalle pitää antaa henkilötunnus pian syntymän jälkeen. Henkilötunnukset ovat muotoa tyttö tai poika. Muuhun ei laki taivu, joten sukupuolen arvauksella on kiire.

Sen jälkeen, jos lapsi on terve, siirrytään seuraamaan kasvua ja kehitystä. Ehkä joskus myöhemmin nuori alkaa ajatella, että hänen kehoaan pitäisi korjata.

– Tarvittaessa teen niitä (korjausleikkauksia), mutta tarpeita on todella vähän, Venhola kertoo.

Intersukupuolisen kehossa ei ole mitään rajusti pielessä, hän muistuttaa.

En ajattele, että minun näkemykseni pitää kaikkien ostaa purematta ja nielemättä, mutta pyrin perustelemaan näkemykseni.

Transsukupuolisten sukupuolen määrittelyä ja hoitamista ohjaa translaki. Intersukupuolisille ei ole omaa lakia eikä hoitosuosituksia.

Heistä ei myöskään kerätä tietoa. Syntyvien intersukupuolisten lasten määrää ei tiedetä. Leikkauksia ei tilastoida. Lääkärit eivät ole yksimielisiä siitä, ketkä ovat intersukupuolisia.

Kun Venhola opiskeli lääkäriksi 1980-luvulla, intersukupuolisista ei puhuttu koulutuksessa sanaakaan. Hän toivoo, että intersukupuolisuus on sittemmin tullut osaksi opintojen alkua, jossa käydään läpi tervettä kehoa. Siihen kuuluu sukupuolten moninaisuus.

Venhola puhuu asiasta erikoistuvien lääkäreiden kanssa silloin, kun se luontevasti onnistuu.

– En ajattele, että minun näkemykseni pitää kaikkien ostaa purematta ja nielemättä, mutta pyrin perustelemaan näkemykseni.

Venhola ei usko, että intersukupuolisten vauvojen kirurgia lopetetaan lääketieteen omasta tahdosta. Kisällejä opettavat vahvat mestarit, eikä taustalla olevia pohjaoletuksia kyseenalaisteta.

He ovat jääneet näkymättömiksi ja samalla vähän oikeudettomiksi.

Venhola on silti optimisti. Avuksi tulevat YK ja EU, lasten oikeuksien sopimus ja ihmisoikeudet, potilaiden oikeuksia valvovat tahot sekä kansalaiset ja politiikka. Esimerkiksi EU velvoittaa jäsenmaitaan olemaan loukkaamatta intersukupuolisten oikeuksia.

Intersukupuolisen määritelmällä on väliä, koska heidän määränsä vaikuttaa siihen, nähdäänkö esimerkiksi omien lakien säätäminen tarpeelliseksi. Laajimpaan määritelmään mahtuu sisälle pari prosenttia suomalaisista, tiukimpaan vain kourallinen. Kouralliselle ei rakenneta omia hoitopolkuja, mutta satojen tai tuhansien hoitopolun pitäisi olla tasalaatuinen.

– Intersukupuolisten kohdalla määrittely on huokoinen. He ovat jääneet näkymättömiksi ja samalla vähän oikeudettomiksi, Venhola sanoo.