Paikallisuutiset

Hellin Pietikäinen edusti Suomea luonnontieteiden konferenssissa Yhdysvalloissa – ”Ihmiset rupes hulluna taputtamaan!”

Pietikäinen oli lisäksi yksi Narst-konferenssin aloituspaneelin puhujista.

Lehdettömien koivujen alta on pitkä matka kukkivien kirsikkapuiden juhlaan, mutta sellaisen matkan enontekiöläinen, saamenkielisen luokan opettaja Hellin Pietikäinen teki maaliskuun lopulla. Pelkästään kirsikkapuiden vuoksi hän ei sentään Yhdysvaltoihin, Washington DC:hen matkustanut, vaan siellä järjestettävään, vuotuiseen luonnontieteiden opettajien ja tutkijoiden NARST-konferenssiin.

Pietikäinen on jo vuodesta 2013 saakka ollut mukana Lapin yliopiston LUMA-keskus Lapin toiminnassa, ja sitä kautta hän valikoitui myös Suomen ja lähes koko Skandinavian ainoaksi edustajaksi rapakon taakse.

Alkutalvesta LUMAn toiminnanjohtajalta laajalla jakelulla tulleeseen sähköpostiin, jossa kyseltiin haluja lähteä Yhdysvaltoihin konferenssiin, Pietikäinen kertoo suhtautuneensa ensin epäilevästi. Hän oletti, että matkalle olisi niin paljon halukkaita, ettei hänellä olisi toiveitakaan päästä.

Helmikuussa sama sähköposti tuli uudelleen, ja tällä kertaa paikkaa tarjottiin suoraan Pietikäiselle.

– Onhan tuo semmonen tilaisuus, ei toista kertaa tule sähköpostia, että maksamme matkat, majoituksen ja konferenssiin osallistumisen Yhdysvalloissa, Pietikäinen kertoo.

Annettu parin päivän miettimisaika riitti, ja Pietikäinen lähti rohkeasti reissuun lähes ainoana pohjoismaiden edustajana, vain Tanskasta olivat mukana professori ja hänen opiskelijansa. Koko konferenssiin osallistui noin 1500 ihmistä.

Yhtäkkiä sain valtavat aplodit.

Yllätys oli sekin, että Pietikäistä pyydettiin pitämään konferenssin aluksi kymmenen minuutin puheenvuoro paneelikeskustelussa, jossa lavalla oli hänen lisäkseen vain järjestön presidentti Jerome Shaw ja neljä muuta opettajaa sekä kuuntelemassa noin 400 muuta konferenssiosallistujaa. Paneelikeskustelun aiheena oli ”Mitä opettajat haluavat sanoa tieteen tutkijoille”.

Pietikäisen asuinkylä Nunnanen loisti kirjaimellisesti maailmankartalla, kun suurella näytöllä oli maapallo, jossa piste zoomautui aina sinne, mistä panelisti oli kotoisin.

– Aloitin puheenvuoron kertomalla, että toimin pienessä koulussa, jossa on 120 oppilasta, ja kylässä, jossa asun, on noin 50 asukasta, ja yhtäkkiä sain valtavat aplodit, nauraa Pietikäinen.

Jouduin selittämään, että perustaitojen opettaminen jää nyt vähän kaiken jalkoihin.

Siihen taputukset eivät jääneet, sillä Pietikäisen puheen aikana yleisö osoitti innostusta useampaankin otteeseen.

Yhdysvaltalainen lähiökoulun opettaja kertoi omassa puheenvuorossaan, kuinka heidän on pohdittava yleensä, ovatko oppilaat päässeet turvallisesti kouluun vai onko viikonlopun aikana tapahtunut jotakin.

Asiaa suunnittelematta Pietikäinen totesi puolestaan omassa puheenvuorossaan, että Suomessa ei tarvitse sellaisia asioita miettiä, koska maassa on turvallista, ja siksi suomalaiset varmasti ovatkin maailman onnellisin kansa.

– Ihmiset rupes taas hulluna taputtamaan! kertoo Pietikäinen.

Puheessaan hän toi esille sen, että jo vuosikausia Suomi on ollut Pisa-tutkimusten kärkimaa, ja sai silläkin yleisön taputtamaan. Jatkamaan hän tosin joutui, että näkee opettajana myös syitä siihen, miksi Suomessa nyt kuitenkin ollaan jäämässä kärjestä kauemmas.

– Jouduin selittämään, että perustaitojen opettaminen jää nyt vähän kaiken jalkoihin, huomauttaa Pietikäinen.

Hänen mielestään koululle syydetään koko ajan uusia ohjeistuksia, äskettäin esimerkiksi tuli tekoälyohjeistus.

– Ajassa on pysyttävä mukana, mutta jos edes perustaidot eivät ole hallussa, niin tekoälynkään käyttämistä ei oikein voi opettaa.

Sen lisäksi, että Pietikäinen painotti paneelipuheessaan perustaitojen opettamisen tärkeyttä, hän nosti kolmen kärkeen myös, että lasten ja nuorten suhdetta luontoon tulisi vahvistaa, koska se on vähentynyt, ja että pienissä yhteisöissä tehtäviä tutkimuksia olisi enemmän arvostettava.

– Suuri otanta on aina hyväksi tutkimuksia tehtäessä, mutta pienissä yhteisöissä on tietoa, jota isossa otannassa ei välttämättä esille nouse, hän tarkentaa.

Mie olin jotenki ihan pöyristyny, monttu auki. Mulla on ainaki omassa opetuksessa luonnontieteet juuri se, mistä kaikki kumpuaa, sehän on meillä arkea.

Konferenssin monipuolinen sisältö koostui pääsääntöisesti tulevien tai jo valmistuneiden gradujen tai väitöstutkimusten esittelyistä.

Eräässä Pietikäistä erityisesti kiinnostaneessa tilaisuudessa keskusteltiin opetussuunnitelmista ja etenkin siitä, miten luonnontieteet näkyvät niissä eri maissa.

Brasiliassa ne ovat opetussuunnitelmassa, jota noudatetaan, Yhdysvalloissa luonnontieteet on suunnitelmassa mainittu, tosin ilman selkeitä tavoitteita, mutta Italiassa luonnontieteitä ei opetussuunnitelmassa ole lainkaan vaan opettaja voi itse päättää, opettaako niitä vai ei.

– Mie olin jotenki ihan pöyristyny, monttu auki. Mulla ainaki omassa opetuksessa luonnontieteet on juuri se, mistä kaikki kumpuaa, sehän on meillä arkea.

Yläkoulussa luonnontieteisiin kuuluvat biologia, maantieto, fysiikka ja kemia, mutta alakoulussa aineet opetetaan ympäristöopin piirissä.

Pietikäinen kauhistelee, että jos opetus ei millään tavalla liity arkielämään, koulu on todella repaleista.

– Tuntuis käsittämättömältä, jos oppilaat eivät esimerkiksi seurais vuoden kulkua, hän puistelee päätään.

– Verenpaineet koholle sain myös ilmastonmuutoskeskustelusta, Pietikäinen tunnustaa.

Hän kertoo, että jo ensimmäinen väitöstutkija sanoi tilaisuudessa, että lajittelu on epätehokas toimi ilmastonmuutosta vastaan. Pietikäisen mielestä juuri siitä, alkumurusesta, olisi lähdettävä liikkeelle, ja esimerkiksi alakoulussa aloitettava ilmastotoimien opetus juuri lajittelun opettamisesta. Väitöstutkijan mukaan ihmisten tulisi vaihtaa sähköautoihin ja lopettaa lentäminen.

– Sekin on aika suuri teko, mutta ei tule ikimaailmassa onnistumaan. Minusta tuntuu, että siinä ei ajatella ommaa nappaa pitemmälle: meillä on maailmassa älyttömästi köyhyyttä, niin heiänkö pitäis hommata sähköauto?

Esimerkiksi juuri sitä tekoälyä kohtaan heräsi pientä mielenkiintoa.

Viimeisellä illallisella Pietikäinen pääsi vaihtamaan sähköposteja muutaman muun osallistujan kanssa.

– Hyvin aktiivista yhteyttä keneenkään ei silti jäänyt.

Omaa työtään ajatellen hänelle jäi kuitenkin jotakin muuta käteen.

– Esimerkiksi juuri sitä tekoälyä kohtaan heräsi pientä mielenkiintoa, hän naurahtaa.

Konferenssissa oli yksi kokonainen huone pyhitetty tekoälyä varten, ja yhteen tilaisuuksista Pietikäinen pystyi osallistumaan.

– Eräs tutkijapari teki tutkimusta nimenomaan perustyökaluista, joita opettajat voisivat tekoälyn avulla käyttää, ja he olivat luoneet nettisivuston, joka oli tupaten täynnä kaikenlaista materiaalia.

Mie siis kuolisin, jos minun pitäis opettaa joka vuosi samala tavala samat asiat.

– Ihan Top 3:een.

Sinne Pietikäinen laittaisi konferenssimatkan jälkeen suomalaisen opetuksen tason, vaikka vertailussa olisivat kaikki maailman maat.

Hänen mielestään tärkeää on juuri se, että opetussuunnitelmaa voi luokassa toteuttaa siten ja suunnitella sellaiseksi, että oma opetus ja opetustavat ovat itselle ja oppilaille sopivat. Esimerkiksi saamenkielisessä opetuksessa, jossa oppimateriaali on vanhaa tai sitä ei edes ole, opettajalla on erilaisia mahdollisuuksia opettamiseen.

Pietikäisen mukaan oppikirjat on hyvä olla olemassa pitämään rytmiä opetuksessa, eikä opetusmateriaalia joka tunniksi jaksa uudella tavalla kukaan suunnitella. Joka tapauksessa parasta hänestä on tehdä tunneista omannäköiset, ja niin hän vuosikausien ajan opetustyössään tehnytkin. Tuntien suunnittelu antaa hänelle todella paljon motivaatiota tehdä opettajan työtä.

– Yes, saan tehä itte! Mie siis kuolisin, jos minun pitäis opettaa joka vuosi samala tavala samat asiat.