Mielipiteet

Heikki Kauppisen lukijakirjoitus: Kuin keskellä parasta kesää! – mansikat kukkivat ja tekevät marjoja yhä edelleen

Mansikkamaallahan tosi touhut alkavat meidän korkeuksilla yleensä kesäkuun alkuviikkoina kiihtyen sitten heinäkuulle, kun kukinta pääsee kunnolla vauhtiin, ja niitä mustia pieniä kärpäsiä on mansikan kukilla tekemässä omaa tärkeätä osuuttaan eli pölyttämässä.

Ja sitä mukaa vihreät raakileet pulskistuvat saaden lopulta punaisenheleän värinsä merkiksi siitä, että marjat ovat kypsiä. Nämä "ilon ja onnen päivät" sitten hiipuvat elokuulle tultaessa, elokuun puolivälissä on jo äkäisten ampiaisten aika. Niitä pörrää mansikanlehtienkin seassa, syövät viimeisiä mansikanjämiä ja osa on kaivautunut mansikkamarjan sisälle, niin että kun menet niitä viimeisiä marjoja poimimaan sieltä, joskus surahtaa ampiainen kouraan hyvin äkäisesti. Mansikanlehdet alkavat myös punertua ja valmistautua talvikeleihin, tai niin niiden kuitenkin pitäisi tehdä!

Normivuosina elokuun puolivälin jälkeiset yöhallat puhaltavat poikki nämä marjapensaiden touhut, mutta pitkien lämpimien syksyjen aikana rytmi näyttää muuttuvan aika paljon.

Nyt jo useana syksynä ovat mansikkapensaat innostuneet kukintaan vielä syyskuun alkupuolella. Tänäänkin pensaat loistavat kukassaan, ei mitään yksittäisiä sattumakukkia vaan lähes joka pensaassa on useampia kukkia täydessä loistossaan. Ja aivan näihin päiviin saakka olemme myös saaneet pikkuisesta pihatarhasta maistella mansuja, ei tietenkään litratolkulla, mutta kuitenkin. Nyt niiden tulo ehtyy, koskapa pölyttäviä hyönteisiä ei enää liiku. Niitä on kyllä metsävarvikoissa pilvin pimein, mutta juuri mansikkamailla viihtyviä ja niiden pölyttämiseen erikoistuneita ei enää näy. Ja se tietää ettei enää raakileita muodostu juurikaan tästä eteenpäin. Normivuosina elokuun puolivälin jälkeiset yöhallat puhaltavat poikki nämä marjapensaiden touhut, mutta pitkien lämpimien syksyjen aikana rytmi näyttää muuttuvan aika paljon.

Vaikuttaneeko sitten seuraavan vuoden mansikkasadon muodostumiseen, mene tiedä... mutta senpä näkee sitten, eikö vain!

Lappi on laaja maa. Ja olosuhteet vaihdelleet läpi vuosisatojen. Ilmastokin. Rovaniemen Pöykkölästä on kuva vuodelta 1929, kun nykyisen kotiseutumuseon kentällä Kemijoen varressa ovat omenapuiden oksat aivan ääriänsä myöten täynnä omenia. Nythän omenapuita kerrotaan kasvatettavan jopa Inaria ja Karigasniemeä myöten, ja joinakin kesinä ehtivät niinkin korkealla tuottaa satoa.

Vielä 1930-luvulla on Muonion Kangosjärven Ankkuriniemessäkin viljelty vehnää, ja ohraa pitkin maakuntaa: niistä muistoina on säilynyt muutamia myllynsijoja, sekä luonnonkivistä aikanaan lohkottuja ja muotoiltuja myllynkiviä pienempien jokien koskipaikoissa. Vesivoimallahan niitä viljoja on alunpitäen jauheltu.

Vielä minunkin poikavuosina 1960-luvulla Sodankylän kylissä kasvatettiin ohraa, ja sitten syksyllä, kun vilja oli tuleentunut, kiersi RYSKI eli hihnavetoinen moottorilla pyöritettävä puimakone kyliltä kylille, puimassa ihmisten viljat. Saman vuosikymmenen kuluessa sitten tulivat tiloille pienemmät tilakoon myllyt, ja ryskit jäivät muinaismuistoiksi. Muistona niiltä ajoilta on vieläkin kielenpäällä se tuoreesta viljasta äidin leipoma ohrarieska, pirtin kiviuunissa paistettu. Ja siihen aina lämpimän rieskapalan päälle eli "nokkaan" tuore kotivoin nokare. Ei parempaa herkkua maailmassa ihminen tarvitse!

Heikki Kauppinen

Kirjoittaja on työskennellyt Muonion kunnan luonnonvarapäällikkönä.

Juttua on muokattu 23.9. kello 10.29: juttuun on lisätty kuva kypsistä mansikoista ja päivitetty otsikkoa sekä lisätty tietoa kirjoittajasta.