Paikallisuutiset

Gladys ja Maricel lievittävät vanhusten yksinäisyyttä Palvelukoti Tannassa Kolarissa

Filippiineiltä kotoisin olevat lähihoitajaopiskelivat ovat löytäneet Tannan työyhteisöstä itselleen toisen perheen ja kodin. Heidän panoksensa on asumisyksikön arjessa tärkeä.

Väki on kokoontunut kahville ja Palvelukoti Tannan työntekijöidenkin reitit risteävät salin nurkalla.

– Voinko pyytää häntä suoraan vaihtamaan iltaan vai kysynkö ryhmän kautta, yksi hoitajista tiedustelee sairaanhoitaja Miia Kurulta.

Kysy suoraan, Kuru vastaa. Käynnissä on päivittäinen rituaali, seuraavalta päivältä puuttuvien työntekijöiden etsintä. Tannassa on hyvä ja harvinainen tilanne. Vaikka lähihoitajan toimia on täyttämättä neljä, niissä kaikissa on tällä hetkellä lähihoitajaopiskelija oppisopimuksella. Opiskelijat ovat mukana hoitajavahvuudessa. Akuutteja poissaoloja kuitenkin riittää.

– Hoitajista on huutava pula. Usein puuttuu ihmisiä vuoroista, Kuru kertoo.

Toukokuussa Tannaan saatiin apua kauempaa, kun filippiiniläiset Gladys C. Eleccion ja Maricel M. Coloma lensivät Hong Kongista Helsinkiin ja jatkoivat sieltä Kolariin oppisopimusopiskelijoiksi.

Eleccion ja Coloma ovat tähän mennessä opiskelleet ja valmistuneet hoiva-avustajiksi oppisopimuksella. Nyt käynnissä ovat puolitoista vuotta kestävät lähihoitajaopinnot, joiden lähipäiville opiskelijat kulkevat Kittilään.

Te otatte aivan ihanasti kontaktia asukkaisiin.

Tänäänkään kaikkia vuoroja ei saatu täyteen, joten Coloma tekee ensimmäisen tuplavuoronsa. Eleccion on tehnyt pitkän päivän jo kerran aikaisemmin. Työ ei heistä täällä ole silti raskasta. Molemmat tekivät ennen Suomeen tuloa kotiapulaisen työtä Hong Kongissa, jossa työpäivät perheiden kodeissa olivat aina 14–16-tuntisia.

Työyhteisöstä Tannassa on tullut molemmille tärkeä, ”toinen perhe ja koti”. Työ kolarilaisten vanhusten ja hoitajien kanssa on opettanut myös nopeasti suomen kieltä, pohjoisen murrettakin.

– Kusihätä ja paskahoppu, Kuru antaa esimerkin arjessa tärkeistä murresanoista.

Kuru kertoo, että työyhteisö on hyvin motivoitunut auttamaan Eleccionia ja Colomaa sopeutumaan ja oppimaan työn.

– Te otatte aivan ihanasti kontaktia asukkaisiin, Kuru kehuu.

– Te ymmärrätte tosi paljon ja pystytte itsenäiseen työskentelyyn.

Työtovereiden auttaminen on Eleccionin ja Coloman mukaan hyvin tärkeää. Jos omat työt on saatu tehtyä, apua tarjotaan toisille hoitajille. He kertovat, että tärkeää on myös positiivisuus. Omat ongelmat jätetään kotiin, kun tullaan töihin.

– Te ette valita ikinä, Kuru sanoo.

– Asukkaat, kaikki hengittää sitä ilmaa, minkälainen on yhteisön fiilis, hän pohtii.

Suomalainen vanhustenhoito eroaa filippiiniläisestä ja saa Eleccionin ja Coloman hieman mietteliäiksi. Kotimaassa perheet pitävät huolen vanhuksistaan. Isoista perheistä osa lähtee ulkomaille töihin, osa jää kotiin huolehtimaan vanhuksista ja lapsista.

Haluamme, että he eivät tunne oloa yksinäiseksi.

Tannassa Eleccion ja Coloma ovat kiinnittäneet huomiota vanhusten yksinäisyyteen ja muistisairauksiin.

– He eivät puhu paljon. He haluavat mennä kotiin.

Muistisairauksia on filippiiniläisilläkin, mutta ei niin paljon kuin Tannan asukkailla. Monia arkisia esimerkkejä nousee keskusteluun. Milloin ulkona on hevonen, milloin puhutaan karhusta. Naiset uskovat, että joskus käytöksessä näkyy myös aiemmin elämässä sattuneet ikävät asiat, kaltoinkohtelu esimerkiksi.

– Pitää olla kärsivällinen. Pitää korjata, jos he toimivat väärin, Eleccion sanoo.

Molemmat pitävät yksinäisten ja muistisairaiden kohtaamista tärkeänä. Se tarkoittaa lukemista, musiikin kuuntelua, pallon heittämistä, koskettamista, juttelua.

– Haluamme, että he eivät tunne oloa yksinäiseksi, Coloma sanoo.

Marica ja Gladys on olleet taivaan lahja.

Eleccion ja Coloma kertovat aikovansa työskennellä Suomessa niin pitkään kuin terveyttä riittää. Suomalaisessa työelämässä on paljon hyviä puolia, esimerkiksi työterveyshuolto. Kummastusta aiheuttavat Kelan tuet lapsen saaneelle.

Colomalla on kotimaassa kaksi tytärtä, joita hän ikävöi. Ikävää helpottavat päivittäiset soitot. Tytöt ovat kysyneet, pääsevätkö hekin Suomeen.

Kuru kertoo, että perheiden yhdistämisestäkin on puhuttu työntekijät Suomeen tuoneen Mehiläisen koulutuksissa.

– Se on seuraava askel.

Jotkut kysyvät, mitä meille kuuluu.

Kuru toivoo, että työyhteisö saa pidettyä kiinni tulokkaistaan.

– Marica ja Gladys on olleet taivaan lahja.

Hänen urallaan muutos suhtautumisessa on ollut iso. Ennen opiskelijoille osoitettiin, että he ovat hierarkiassa alempana. Heillä ei ollut nimeä, vaan kutsumanimeksi riitti opiskelija. Nyt opiskelijoille halutaan näyttää työn ja yhteisön parhaat puolet, houkutella heitä valmistumisen jälkeen jäämään.

– Työ auttaa meitä sopeutumaan. Työntekijät ovat mukavia. Jotkut kysyvät, mitä meille kuuluu, Eleccion kertoo.