Ihmiset

Noora Vaarala kirjoittaa kirjaa Reidar Särestöniemestä

Ajankohtainen Särestöniemi

KunNoora Vaarala kolmisen vuotta sitten vieraili Särestöniemi-museossa, hän tajusi, miten vähän hän oikeastaan tiesi taiteilija Reidar Särestöniemestä , vaikka oli varttunut Kittilässä. Paikkakunnan merkkihenkilöä oli pitänyt niin itsestäänselvänä, että hänen tarinansa oli mennyt ohi.

– Varmistin vielä pikkuveljeltä, mitä hän tiesi, ja kun hän oli ihan yhtä pihalla, päättelin, että tämä voi olla laajempikin asia. Tuntuu, että on paljon minun sukupolveni ihmisiä, alle nelikymppisiä, jotka eivät niin hyvin tunne Reidarin tarinaa ja koko sitä traagista ja hienoa ja monipuolista persoonaa, joka hän oli, Vaarala sanoo.

Vaarala alkoi tutustua Särestöniemeen tarkemmin, ja puolitoista vuotta sitten Helsingin Sanomissa julkaistiin hänen laaja artikkelinsa taiteilijasta. Nyt Vaarala kirjoittaa Särestöniemestä kirjaa. Hän on saanut hanketta varten apurahan Jenny ja Antti Wihurin rahastosta, ja kustannussopimus Gummeruksen kanssa on jo allekirjoitettu. Kirjan on tarkoitus ilmestyä vuonna 2021, jolloin tulee 40 vuotta Särestöniemen kuolemasta.

Gummerus tarttui Vaaralan kirjaideaan saman tien, sillä kustantamossa Särestöniemeä pidettiin hyvin ajankohtaisena henkilönä.

– Hän oli reipas luontoaktivisti ja puhui elinaikanaan monista sellaisista asioista, joihin on nyt vasta herätty, vaikkapa muovin käytöstä ja ylipäätään luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristön tilasta, Vaarala sanoo.

– Myös hänen homoseksuaalisuutensa oli asia, jonka hän joutui silloin salaamaan. Jos olisi eletty erilaista aikaa, hän olisi paljon vapaammin voinut olla oma itsensä. Se on tarina, joka koskettaa aika monia ihmisiä.

Vaarala toteaa, että enää ei ole asioita, joista ei voisi puhua, ja että siksi Särestöniemen voi nyt näyttää kokonaisena.

– Toki Särestöniemi-museo on jo paljon tehnyt sitä työtä, kertonut Reidarista monista eri näkökulmista rehellisesti ja avoimesti. Siitä huolimatta on vielä paljon ihmisiä, jotka eivät tunne Reidarin tarinaa ja joille se voisi olla merkityksellinen, hän sanoo.

Särestöniemestä on kirjoitettu aikaisemminkin, mutta viimeisimmästä elämäkerrallisesta, Brita Polttilan vuonna 1985 kirjoittamasta teoksesta on jo aikaa.

Vaarala on kotoisin Kittilästä, Kelontekemän kylästä ja uskoo, että siitä on etua Särestöniemen elämän avaamisessa.

– On yhteistä maisemaa ja muistoja samasta kotipaikasta. Kontekstiin sijoittaminen on ehkä helpompaa kuin jos tulisi jostain muualta häntä tutkimaan.

Vaarala pohtii, että siitä seuraa myös tietynlaista vastuuta.

– Haluaisi tehdä oikeutta Reidarille. Haluaisi kertoa hänestä mahdollisimman totuudenmukaisesti, ettei käy niin, että joku muu tulisi jostakin muualta kertomaan eksoottinen lappilaistaiteilija -juttua, jota Reidarista aikoinaan oli paljon lehdistössä. Hänet näytettiin Lapin kummajaisena tai eksoottisena tyyppinä, Vaarala sanoo.

– Itselleni on ehkä helpompi lähetystyä Särestöniemeä ihmisenä eikä julkisuuskuvan kautta.

Vaarala on jo käynyt tutustumassa Särestöniemi-museon arkistoihin, ja hänen on tarkoitus jatkaa sitä myöhemmin keväällä, kunhan arki joulukuun alussa syntyneen vauvan kanssa antaa myöten.

– Siellä on esimerkiksi Reidarin kirjeenvaihtoa ja muuta hyvää materiaalia, joka vie suoraan hänen arkielämäänsä, Vaarala sanoo.

Hän myös haastattelee kirjaa varten Särestöniemen aikalaisia, sekä sukulaisia, ystäviä että myös taiteellisia yhteistyökumppaneita. Muutaman haastattelun hän on jo tehnyt.

– Alkaa olla viimeinen hetki haastatella niitä, jotka ovat hänen kanssaan aikaa silloin viettäneet. Moni keskeinen henkilö on jo kuollut, mutta vielä löytyy ihmisiä, jotka ovat hänet tunteneet.

Haastatteluja Vaarala tekee paitsi Kittilässä myös Etelä-Suomessa.

Kittilä näyttäytyy Helsingissä asuvalle Vaaralalle nyt toisenlaisena paikkakuntana kuin nuorempana, jolloin kotikunnasta oli kiire pois.

– Se oli tyypillinen pienellä paikkakunnalla kasvaneen tilanne. Piirit tuntuivat esimerkiksi yläasteella hirveän pieniltä ja ahdistavilta. Nyt ympäristö näyttäytyy erilaisena, kun elämäntilanne on erilainen. Siellä pystyy olemaan paljon vapaammin ja näkee eri valossa koko seudun.

Talvella Vaarala ikävöi pohjoisesta lunta, maisemia ja ”olemisen tapaa”.

– Kirja on myös siinä mielessä hyvä tapa ottaa yhteyttä kotipaikkakuntaan, hän sanoo.

Vaarala työskentelee freelancer-toimittajana ja on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomiin ja eri aikakauslehtiin. Aiemmin hän on toiminut kulttuuritoimittajana Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Vaarala on julkaissut yhdessä Veera Komulaisen kanssa lastenkirjan Nietos ja toimittanut Kulttuurijournalismin mestarikurssilla julkaistun tekstikokoelman Jotkut taas väittävät sekä yhdessä Anton Vanha-Majamaan kanssa teoksen Television lapset. Kaksitoista esseetä televisiosta.

Vaaralan puoliso on Pelkosenniemeltä kotoisin oleva toimittaja-kirjailija Juhani Karila.