Ihmiset
Aino Huilaja vie tv-katsojat pakettiautolla eri puolille Eurooppaa
Aino Huilaja iloitsee siitä, että keskisuomalaiseen maisemaan on satanut lunta. Hän pitää puolisonsa Jerry Ylkäsen kanssa tukikohtanaan sukulaisten mökkiä lähellä Jyväskylää. Sieltä on helppo piipahtaa Helsingissä viimeistelemässä televisiosarjaa, joka maaliskuussa alkaa pyöriä Yle TV1:ssä ja ilmestyy jo sitä ennen Yle Areenaan.
Kittiläläislähtöinen Huilaja tuli tunnetuksi MTV3:n uutisankkurina. Syksyllä 2019 hän irtisanoutui työstään, remontoi miehensä kanssa pakettiautosta asuttavan ja suuntasi kohti Eurooppaa. Pariskunta ehti Arska-koirineen elää tien päällä puolisen vuotta, kunnes kooronatilanne pakotti heidät palaamaan Suomeen. Eräkämpällä Kittilässä vietetyn talven jälkeen ja pandemian hellitettyä Huilaja ja Ylkänen muuttivat jälleen Ranssiksi nimettyyn oranssiin Mersuun. Tutuksi ovat sen jälkeen tulleet niin Jäämeren seutu kuin Etelä-Eurooppakin – ja kohta samoista maisemista pääsevät nauttimaan myös televisionkatsojat.
Aivan tavallisesta matkailuohjelmasta Van Life – Elämäni roadtrip -sarjassa ei kuitenkaan ole kyse.
– Se ei ole matkasarja, vaan avaa enemmänkin suosittua ilmiötä eli sitä, miksi monia tuntuu nyt kiinnostavan ei ainoastaan pakettiautoilu vaan minimalistinen elämäntapa. Asioita käsitellään meidän matkantekomme, asumisemme ja työmme kautta, mutta myös ihmiset, joihin törmäämme, pääsevät paljon esille. Sarjan sisällä käsitellään useampia teemoja, mutta olemme halunneet pitää sen myös hyvän mielen sarjana, Huilaja kertoo.
Hienoja maisemiakin on kuitenkin luvassa esimerkiksi manner-Euroopan eteläisimmästä paikasta Tarifasta sekä Sardinian saarelta ja Dolomiittien vuoristosta. Sarjan on kuvannut Ylkänen.
– Sarja on tehty erittäin kunnianhimoisesti niin, että sen parissa viihtyy myös nojatuolimatkailija. Siihen ollaan haluttu panostaa, ja siihen on annettu itsellemme aikaa. Meillä on esimerkiksi ollut aikaa odottaa sopivia kuvauskelejä.
Viime joulun Huilaja ja Ylkänen viettivät espajalaisella karavaanariparkkipaikalla. Nyt he nauttivat talvisesta joulusta Keski-Suomessa, ja pyhien jälkeen he suuntaavat Kittilään tervehtimään Huilajan perhettä. Eräkämpällekin pitää päästä saunomaan.
Pohjoisessa käynnistyvät myös tv-sarjan toisen kauden kuvaukset, ja samalla alkaa pariskunnan ensimmäinen talvi autossa arktisissa olosuhteissa. Talvi pohjoisessa on ollut heidän haaveensa. Suomen lisäksi kaksikko aikoo viettää aikaansa talven aikana Jäämerellä, jossa olosuhteet ovat Lappia leudommat.
– Niin mukava kuin siellä etelässä onkin olla, kunnon talvi tuntuu myös hyvältä. Tässä on nyt kovasti googlailtu winter vanlifea, Huilaja nauraa.
Hän kertoo tehneensä taustatutkimusta ja yllättyneensä siitä, miten monet ihmiset asuvat pohjoisessakin autossa myös talvella.
– Useinhan taustalla on ulkoilmaelämä, valokuvaus tai sesonkityö. Sielläkin on monenlaista kulkijaa ja monenlaisista syistä, hän sanoo.
Pariskunnan oma auto on palvellut toistaiseksi hyvin pieniä nikotteluja lukuun ottamatta. Talvi on sille tien päällä nyt ensimmäinen, mutta Huilaja ei stressaa tulevaa.
– Olen jo oppinut ottamaan rauhallisemmin sen kanssa. Autoja menee rikki ja autoja korjataan.
Elämästä ilman pysyvää tukikohtaa on tullut Huilajalle normaalia elämää. Kilometrejä on kertynyt, mutta paljon on tapahtunut myös pään sisällä.
– Sanoisin, että tämä on ollut enemmänkin henkinen matka. Reissaaminen oli yksi pääideoista erityisesti silloin kun lähdettiin, mutta enää se ei ole tärkeintä. Lähtiessäkin muutos omaan elämään oli kyllä jo isompi tekijä kuin se, että päästään reissuun, Huilaja sanoo.
Hän sanoo uudenlaisen arjen jättäneen jo varmasti jälkiä itseensä, mutta opittua hän ei osaa eritellä.
– En tiedä, mitä oppeja tästä jää käteen, mutta olen yrittänyt ajatella, että joskus voisi vähän vähemmän ajatella, että kaikesta pitäisi oppia valtavasti jotakin, suorittajaluonteeksi itsensä tunnistava Huilaja sanoo.
– Ehkä se on yksi suuri oppi, että voi listata vähemmän niitä oppeja. Yrittää päästä siihen, että keskittyy elämiseen.
Matka on ollut merkittävä myös ammatillisesti.
– Kolmesssa vuodessa olemme olleet aika tuotteliaita, mikä kertoo siitä, että olemme tehneet oikean ratkaisun. Olemme päässeet tekemään töitä, joista olemme tykänneet tosi paljon.
Huilaja ja Ylkänen ovat julkaisseet podcast-sarjaa, ja helmikuussa 2019 julkaistiin Huilajan kirjoittama kirja Pakumatkalla. Ylkänen on tehnyt valokuvaajan töitä, ja yhdessä pari on toteuttanut lehtijuttuja. Varsinkin etäaikana Huilajalla oli myös runsaasti puhujakeikkoja ja erilaisia webinaareja. Ajatus uudesta kirjastakin pyörii jo mielessä.
– Moni tuttu on kysynyt, että hetkonen, etkös sinä lähtenyt pakoon arjen oravanpyörää – mutta on tässä se ero, että näin voi aika pitkälti määritellä itse aikatauluja ja fyysinen paikka on aika vapaa, Huilaja sanoo.
Huilaja otti ensiaskeleitaan journalistin uralla kotipaikkakunnallaan Kittilälehdessä. Hän oli lehdessä työharjoittelussa vuonna 2001, kun oli jo hakenut opiskelemaan journalistiikkaa.
– Sieltä olen saanut tietyn asenteen mukaan. Kittilälehdessä tehtiin hirveän monenlaisia hommia. Toimittajat kuvasivat ja ottivat osaa taittoon, ja siinä näki koko prosessin. Maikkarilla olen tehnyt kaikkea, mitä siinä talossa voi tehdä, ja nyt pyöritämme Jerryn kanssa omaa tuotantoyhtiötä, jossa meillä on moninainen työnkuva, Huilaja sanoo.
Tv-sarjan Huilaja ja Ylkänen ovat toteuttaneet kokonaan kahdestaan, ainoastaan äänisuunnittelija on ulkopuolinen. Ylkänen vastaa muun muassa sarjan ohjauksesta, kuvauksesta ja editoinnista. Pariskunta on käsikirjoittanut ja tuottanut sarjan yhdessä, ja Huilaja on siinä päähenkilönä ja kertojana.
Jo Kittilälehden aikaan Huilajalle oli selvää, että toimittajan työ on hänen työnsä.
– Huomasin heti, mikä siinä on minulle parasta: erilaisten ihmisten ja ajatusten kuuleminen. Se on uteliaalle luonteelle hyvä ammatti.
”Moni tuttu on kysynyt, että hetkonen, etkös sinä lähtenyt pakoon arjen oravanpyörää – mutta on tässä se ero, että näin voi aika pitkälti määritellä itse aikatauluja ja fyysinen paikka on aika vapaa.