Paikallisuutiset

Aalistunturi ja aktivisti Ida Korhonen loistavat tuoreen metsädokumentin tähtinä

Ohjaaja Virpi Suutari näkee Aalistunturissa luonnonsuojeluliikkeen käänteen, jossa katse kääntyy talousmetsiin, koska vanhoja metsiä ei enää ole suojeltaviksi. Uudenkarhea dokumenttielokuva nähdään Ylläksellä huhtikuun alussa.

Elokuva kertoo rakkaudesta.

Rakastajia ovat nuoret aktivistit, esimerkiksi 23-vuotias Ida Korhonen.

Rakkauden kohteena on metsä, kuten Kolarin Aalistunturin lähellä sijaitseva, Metsähallituksen alkuvuonna 2023 harvennushakkaama talousmetsä. Tai se tunturin päällä oleva suojeltu, käppyrämäntyinen, pakkasen ja lumen keskellä uinunut ikimetsä.

Nuorten aktivistien lisäksi Virpi Suutarin lauantaina maailmanensi-iltansa saavan luontodokumentin yksi päähenkilö on tunturi.

Jossain sen liepeillä Korhonen hyppää kinoksesta sulaan puroon uimaan. Hän istuu koivunrungolla ja syöttää kuukkelia kesäisessä ikimetsässä. Hän juttelee isovanhempiensa kanssa puusohvalla siitä, onko metsän jättäminen pystyyn luonnotonta vai ei.

Korhonen ja muut Metsäliikkeen aktivistit pysäyttivät Metsähallituksen hakkuutyöt Kolarin ja Pellon rajaseudulla viisi kertaa tammi–helmikuussa 2023. Oli puolijoukkueteltta keskellä tietä, poliisin väliintulot, kolmijalkojen päällä istuneita aktivisteja, putkareissuja ja viikolla viivästyneet harvennushakkuut.

Dokumentin ohjannut Suutari oli sitä ennen seurannut nuoren päähenkilönsä elämää jo vuoden ajan. Kun Korhonen päätti lähteä Kolariin puolustamaan Aalistunturin alarinteen metsätalousmetsää, Suutari seurasi perässä.

Olihan se kauneus aivan sielua järkyttävää.

Pakkasiin lähti koko tuontantoryhmä, muun muassa luontoelokuvaaja Teemu Liakka, joka kahlasi Korhosen perässä kameroineen vyötäröön yltävässä hangessa kuvaamaan, kun aktivisti ilmoitti metsäkonekuskille, että hän voi lähteä kotiin.

Se oli jännittävää. Milloin saataisiin taltioitua poliisien tulo paikalle ja kiinniotot? Ja miten kuvausryhmän hyvinvoinnista pidetään huoli kylmässä metsässä? Mielenosoituspaikalla eivät kuuluneet edes puhelimet.

Aktivistit siirsivät tukikohtansa ylös Aalistunturin päivätuvalle sen jälkeen, kun Metsähallitus sulki puomilla lähempänä hakkuita kulkevan metsäautotiensä.

Yhtenä pakkasaamuna Aalistunturin huipulla elokuvan toinen kuvaaja Jani Kumpulainen sanoi ohjaajalle: Mä en kestä tätä. Kuinka tällainen määrä kauneutta saadaan talteen elokuvaan?

– Olihan se kauneus aivan sielua järkyttävää, Suutari sanoo.

Aalistunturi huipentaa hänen elokuvansa. Siellä ollaan elokuvan koko jälkimmäinen puolisko.

Suutari sanoo, että elokuva ei ole perinteinen aktivistielokuva vaan kertomus rakkaudesta luontoa kohtaan.

– Teemu on taltioinut tähän elokuvaan aivan lumoavia luontohetkiä.

Elokuvan viidestä aktivistista kaksi nousee päärooleihin. Korhonen on heistä toinen. Suutari näkee Aalistunturilla mediasuhteita hoitaneessa aktivistissa nuoresta iästään huolimatta asioista paljon tietävän metsätieteen opiskelijan sekä päämäärätietoisen ja jopa juonikkaan suojelustrategin.

Toinen päätähdistä, Minka Virtanen on toisenlainen. Kuvausten aikaan 27-vuotias Virtanen on vasta tulossa mukaan aktivistien toimintaan. Hän istuu Metsä Groupin tehtaalla Kemissä saman pöydän ääreen johtajien kanssa.

– Hän uskaltaa kysyä tyhmiä kysymyksiä, tarpeellisia kysymyksiä, mitä moni miettii. Onko ok, että me uhrataan meidän hienot metsät talouden alttarille?

Suutaria ohjasi päähenkilöiden valinnassa eniten heidän kykynsä olla kameran edessä.

– Mää en oo opettaja. En halua opettaa yhtä näkökulmaa maailmaan tai yhtä totuutta vaan mulle on tärkeetä, että löydän elokuvaan valovoimaisia, lumoavia päähenkilöitä, joiden kautta voin kertoa jotakin oleellista tästä maailmasta, Suutari sanoo.

Meille on jäänyt mielikuva, että jos metsäteollisuutta yhtään rajoitetaan, hyvinvointi romahtaa.

Suutari ei ole metsäasiantuntija, mutta elokuvan myötä hän on syventynyt pohtimaan metsiin liittyviä kysymyksiä. Suutarin vanhemmat ovat tavanneet toisensa puolankalaisella metsätyökämpällä, jossa hänen äitinsä oli kokkina, isä metsätöissä.

Sotien jälkeen Suomi kasvoi metsistä. Niillä rakennettiin hyvinvointi ja niistä luotiin kansallinen kertomus, jonka seksisymbolina keikkuu on Koskenlaskija-rasian kannessa taituroiva tukkijätkä.

– Metsäteollisuuskertomus on kaikissa meissä, Suutari sanoo.

– Meille on jäänyt mielikuva, että jos metsäteollisuutta yhtään rajoitetaan, hyvinvointi romahtaa.

Nää ei oo mielipidekysymyksiä.

Nuoret aktivistit kyseenalaistavat kertomuksen. Metsäteollisuuden merkitys Suomen taloudelle ei enää ole niin iso. Yksipuolistuneet metsät ovat alttiita tuholaisille, eivätkä kaikki eliölajit pärjää niissä.

– Metsäliike haluaa herättää meidät huomaamaan, että meidän on suojeltava ylipäänsä enemmän. Ollaan hakattu niin intensiivisesti, hiilinielut on romahtaneet, Suutari sanoo.

– Nää ei oo mielipidekysymyksiä. Jos katsotaan, mitä tutkijat sanoo, se on hyvin yksiselitteistä.

Aihe on ajankohtainen. Juuri nyt keskustellaan siitä, miten Suomi suojelee omia metsiään EU:n yhteisten periaatteiden ja tavoitteiden mukaan. Miten määritellään vanha, suojeltava metsä?

– Luonnonsuojeluliikkeellä suuri huoli, että Metsäteollisuus pyrkii määrittelemään kriteerit mahdollisimman tiukoiksi, jotta suojeltavaa olisi mahdollisimman vähän.

Suutari näkee Aalistunturin metsäkiistan kurkistuksena suomalaisen metsäkeskustelun tulevaisuuteen: Vanhoja metsiä on suojeltavaksi enää hyvin vähän. Lähes kaikki on hakattu. Suojelijoiden katse kääntyy metsätalouden käytössä jo oleviin metsiin.

Aalistunturista hänen mieleensä jäi myös Metsähallituksen haluttomuus keskustella aktivistien kanssa. Suutari kuvaa Metsähallituksen suhtautumista metsäkeskusteluun umpimieliseksi.

– Mulla on semmoinen mielikuva, että Metsähallitus on jäänyt menneille vuosikymmenille.

– Nyt tarvittais suurta kansallista keskustelua, miten meidän metsiä käytetään. Totta kai niitä johokin käytetään, mutta rajansa silläkin, Suutari sanoo.

Hän toivoo, että elokuva herättelisi 600 000 suomalaista yksityismetsänomistajaa, joihin Suutari itsekin on pari vuotta kuulunut, keskustelemaan lähipiirissään, mitä metsistä halutaan.

– Metsien monimuotoisuuteen, lajien katoon voidaan vaikuttaa paikallisesti. Meillä on valtava vaikutusmahdollisuus suojelemalla metsiä ja soita, Suutari sanoo.

Haastatteluaamuna hän on kiertänyt pohjoishelsinkiläisen asuinalueensa pientä ja jäistä, puolen hehtaarin metsälänttiä nastalenkkareillaan ja yrittänyt aistia sitä, minkä lapsuutensa ja nuoruutensa Rovaniemellä jätti taakseen: takaovelta alkaneiden isojen metsien tuntua.

– Se on asia, mitä todella kaipaan pohjoisesta.

Havumetsän lapset esitetään Ylläksellä Kino Kellokas -elokuvateatterissa lauantaina 6.4.