Paikallisuutiset
Osuuskunta ryhtyy operaattoriksi Saarenputaalla ja Äkäsjokisuulla
Kolarin ensimmäinen valokuituosuuskunta alkaa myydä verkkopalveluita jäsenilleen.
Saarenputaalla ja Äkäsjokisuulla toimiva valokuituosuuskunta Meän Piuha räätälöi, hinnoittelee ja myy lokakuun alusta alkaen verkkopalvelut jäsenilleen, eli siitä tulee teleoperaattori.
Tähän saakka osuuskunnan jäsenet ovat ostaneet verkko- ja televisiopalvelut Telialta, jonka kanssa osuuskunnalla on ollut sopimus.
Osuuskunta perustettiin ja valokuituverkko rakennettiin kymmenen vuotta sitten, jolloin operaattoriksi valittiin Telia. Vaihtoehtoja ei silloin juurikaan ollut.
Osuuskunta Meän Piuhan osakkaat toivoivat palveluiden kilpailutusta pari vuotta sitten ja valtuuttivat hallituksen työhön. Pontimena oli muun muassa Telian tekemät hintojen nostot.
– Telia ei maksa verkon käytöstä mitään, osuuskunnan puheenjohtaja Jorma Pudas kertoo.
Hän ryhtyi selvittämään kilpailuttamista yhdessä muiden lappilaisten osuuskuntien kanssa. Verkkopalvelut kilpailutettiin 11 lappilaisen ja pohjoispohjanmaalaisen osuuskunnan ja valokuituverkon yhteisessä hankkeessa. Kilpailutuksessa oli mukana myös Suomen seutuverkot ry, joka edistää laajakaistayhteyksiä Suomessa. Kilpailutuksen hoiti yhden osuuskunnan, Jokiverkkojen toimitusjohtaja Janne Kurikkala. Loppuun asti mukana oli yhdeksän valokuituverkkoa.
Osuuskunnat halusivat ostaa palvelut tukusta, jotta niille jää itselleen mahdollisuus räätälöidä sopivat tuotteet, hinnoitella ne ja kerätä myynnistä voitto, jolla osuuskunnan toimintaa pyöritetään.
Meän Piuha on tähän saakka kerännyt osakkailtaan vuosittain hallintoon tarvitsemansa rahasumman ylläpito- ja käyttömaksuina.
Verkon käyttäjien näkökulmasta palveluiden hinta ja sisältö eivät isosti muutu. Suurimmalla osalla verkon nopeus kasvaa ja hinta säilyy samana. Televisiopalvelut hieman halpenevat, mutta osuuskunnan jäsenten on ostettava uusi, vajaan 120 euron hintainen digiboksi.
Hitaampia liittymiä käyttäneillä jäsenillä liittymän hinta nousee parilla eurolla, ja netin nopeus moninkertaistuu.
– Pelkäsin alussa, mitähän he sanovat noususta, mutta ei siitä ole tullut palautetta, Pudas sanoo.
Osuuskunnalle jää palveluiden myynnistä katetta, jolla se hallinnoi verkkoa. Ylläpito- ja käyttömaksuja se ei aio jatkossa kerätä.
Tähän saakka osuuskunta on pyörinyt talkoovoimin, mutta nyt katetta kootaan sen verran, että osa-aikaisen toimitusjohtajan palkkaaminen on tarvittaessa mahdollista.
– Ei ole tarkoitus kerryttää rahaa. Edelleen toiminta on voittoa tavoittelematonta. Jos voittoa tulee, osuuskunta voi antaa vapaakuukausia, Pudas kertoo.
Muutoksesta seuraa myös se, että osuuskunta alkaa itse laskuttaa palveluista. Meän Piuha ostaa laskutuspalvelun toiselta osuuskunnalta Jokiverkoilta.
Pudas kertoo, että rakentamisen jälkeen kilpailutus on ollut suurin työmaa.
– Se työllisti ihan helkkaristi.
Hän ja osuuskunnan hallitus ovat kuitenkin lopputulokseen tyytyväisiä.
Pudas kertoo, että valokuituverkon ylläpitäminen on muutoin ollut vaivatonta. Vikoja ei ole tullut yhtä rikkoutunutta kytkintä lukuun ottamatta. Kytkin on laite, jonka avulla yhteys jaetaan osuuskunnan jäsenille.
Kaapeleita ei ole myöskään katkennut rakennustöiden yhteydessä, mutta niitä on pitänyt aika ajoin näyttää. Eniten näyttöjä tuli, kun Valtatie 21:n opasteet pari vuotta sitten uusittiin.
Osuuskunta tiedottaa jäseniään lauantaina 2.9. kello 14 Kolarin virastotalon valtuustosalissa, jossa juodaan myös osuuskunnan kymmenvuotiskahvit.
Osuuskunta Meän Piuha
Meän Piuha on Kolarin ensimmäinen ja Lapin ensimmäisiä valokuituosuuskuntia.
Osuuskunta rakensi valokuituverkon Saarenputaan ja Äkäsjokisuun kyliin vuosina 2014–2015.
Osuuskunnalla on sata jäsentä, joista 83:lla valokuitu on käytössä.
Meän Piuha sai verkon rakentamiseen avustusrahaa Leader Tunturi-Lapin kautta. Valokuituliittymän hinta jäsenille oli 1000 euroa.
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan osuuskuntien yhteisen kilpailutuksen voitti Suomen valtion ja eläkevakuutusyhtiöiden omistama Cinia Oy. Sopimus on kolmevuotinen ja siinä on yhteensä neljän vuoden optio.
Meän Piuha myy asiakkailleen 1.10. alkaen 200- tai yli 500-megaisia liittymiä ja Maxivision-televisiopalvelua. 200-megainen liittymä maksaa lokakuun alusta lähtien saman verran kuin aiempi Telian 100-megainen liittymä.