Paikallisuutiset
Palojoensuussa tartuttiin turvallisuuteen - ”Haastama muita kyläyhteisöjä kans toimimaan”
Palojoensuun kyläläisten talolla järjestettiin viime viikon perjantaina turvallisuuspäivä, jossa olivat mukana Lapin pelastuslaitos, Lapin sydänpiiri ja Enontekiön sydänyhdistys.
– Mie aloin puhumaan Palojoensuun kyläläiset -yhistyksessä, että voisiko järjestää turvallisuutta koskevia tapahtumia, että ossaama kotona toimia, jos tullee semmonen tilanne, Aarne Kultima sanoo.
Hän jatkaa, että Palojoensuussa on jo vuosien takaisen Kotirinne-projektin aikoina ollut ikäihmisten yhteisten kokoontumisten teemana muutamaankin otteeseen juuri turvallisuus.
– Pohto (Kirkkala) pelastuslaitokselta oli mukana pari kertaa, sitten oli terveydenhoitaja, ja käsittelimme kodin turvallisuusasioita yhdessä, Kultima sanoo.
Sieltä Kultiman ajatukset kimposivat, ja vauhtia niille antoivat Sasmo Kangassalon vetämän Enontekiön kylät -hankkeen aikana esille nousseet kylien turvallisuusteemat.
– Sasmon hankkeen myötä mietimme, että mehän voimma kokoontua näissä asioissa. Sasmollahan oli esillä muun muassa kylän raitti, Kultima muistelee.
– Meillä on tarkistettu, että palohälyttimet ovat oikeissa kohdissa joka huoneessa, osoite on esillä ja esimerkiksi tieto siitä, mitä muuta kuin lukittujen ulko-ovien kautta päästään tarvittaessa taloon, kertoo Kultima.
Kodeissa tehdään paljon asioita ja töitä, joissa turvallisuutta ei ole välttämättä edes totuttu miettimään.
– Sie paistat vaikka munkkeja rasvassa, Kultima heittää esimerkin.
Kultiman mielestä on erittäin tärkeää myös pitää huolta naapurista tai toisesta kyläläisestä.
– Huomaatko, jos naapurissa ei olekaan liikettä ollut? Ennen tätä tehtiin kaiken aikaa, seurattiin toisiakin, että nouseeko aamulla savut.
Hänen mukaansa pitää huolehtia, ettei kukaan jäisi yksin, että kaikilla olisi olemassa verkosto, johon tukeutua.
– Sitte ko met vanhenemme, niin sitä enemmän. Nykyään puhutaan koko ajan kotona pitempään asumisesta, mutta eihän siellä voi olla, jos ei ole turvallista, Kultima miettii.
Pelastustoimen turvallisuuskouluttaja Riku Mäenpää ja Lapin sydänpiirin hanketyöntekijä Anna-Reetta Kulppi valmensivat päivän ajan kuulijoita niin ulkoiseen kuin sisäiseenkin turvallisuuteen.
Mäenpään ohjauksessa tapahtuman osallistujat pääsivät kokeilemaan sammutuspeittoa ja käsisammutinta.
– Kun itse pääsee kokeilemaan, huomaakin, että helpon näköisesti toisen tekemä sammutus ei osoittaudukaan itselle helpoksi. Omakohtainen harjoittelu ulkona koettiin erittäin tärkeäksi, toteaa tapahtuman järjestelyistä vastanneen Palojoensuun Kyläläiset ry:n Maritta Ahonen.
Sydänpiirin Kulppi esitelmöi muun muassa verenpaineesta ja aivoterveyden perusasioista. Hän mittasi osallistujilta verenpainetta ja jokainen sai henkilökohtaisia ohjeita keskeisestä terveysasiasta. Mukana oli myös paikallisen sydänyhdistyksen Pirkko Kuusela, joka mittasi kävijöiltä puristusvoimaa ja kertoi Finger-tutkimuksesta.
– Päivän aikana syntyi mielenkiintoisia keskusteluja ja osallistujien keskuudesta välittyi kiireetön tunnelma, Maritta Ahonen kiittelee.
Video: Kari Simola harjoittelee sammutuspeitteen käyttöä Palojoensuun turvallisuuspäivä -tapahtumassa 27. syyskuuta.
Kuvaaja: Maritta Ahonen / Palojoensuun kyläläiset ry
Aarne Kultima toivoo Palojoensuun järjestämälle tapahtumalle jatkoa.
– Me ajattelima, että haastama muita kyläyhteisöjä juuri tämän asian tiimoilta kans toimimaan. Voi olla, että on hieman erilaista sisältöä.
Kultimalla on ollut mielessä esimerkiksi se, että onko pelastustoimella luetteloa ihmisistä, joihin voi olla yhteydessä tarvittaessa. Esimerkiksi hän nostaa Väylän, jolla venekuntia liikkuu kesäisin.
– Olisi tärkeää, että tarvittaessa nopeasti löytyy henkilöitä, jotka voivat toimia Väylällä veneessä. Näissä tapauksissa yhteystiedot ovat tosi tärkeitä. Voi olla, että semmoinen on jo käytössä, toimia se joka tapauksessa voisi, Kultima pohtii.
Palojoensuussa turvallisuutta on ajateltu useinkin.
– Me aina mietimme sitä, että onko kaikilla asiat hyvin. Talo kerrallaan, Kultima sanoo.
Yllätyksiäkin vuosien aikana on Kultiman mukaan tullut, ei olekaan vaikeudet olleet tiedossa. Siksikin yhteisten turvallisuuspäivien järjestäminen voisi olla ensiarvoisen tärkeää.
– Siinä keskustelujen aikana voisi nousta sellaistakin esille, jota sitten kotona lisää pohtisi ja asian huomaisi. Sitä ihminen vähän aina miettii niin, ettei minulle mitään satu, Kultima toteaa.