Tapahtumajutut

Vaatteilla on väliä: Keskiverto suomalainen heittää noin 11 kiloa vuodessa tekstiilejä hukkaan

Kierrätysmyymälä Vihreässä Ahmassa saatiin vinkkejä vaatteiden vastuulliseen kuluttamiseen. Kittilä mukaan arktisten alueiden tekstiilijätteen kierrätyksen kehittämishankkeeseen.

Kierrätysmyymälä Vihreä Ahma keräsi torstaina 12. syyskuuta pidettyyn Ilmasto ja kestävät tekstiilit -tapahtumaan vaatteiden ekologisuudesta ja vastuullisuudesta kiinnostunutta väkeä.

Tilaisuuden järjestivät Kittilän kierrätyskeskus, Revontuli-Opisto ja Leader Peräpohjolan Ilmastoviisas pohjoinen maaseutu -hanke. Kurssille osallistui 26 henkilöä, joista osa seurasi luentoja etänä.

Ilmastoviisas pohjoinen maaseutu -hankkeen Noora Peltola kertoi tilaisuuden aluksi tekstiilien ilmasto- ja ympäristövaikutuksista.

– Jokaisen EU-kansalaisen vaatetustarve kuluttaa 400 neliömetriä maata, 9 kuutiota vettä ja 391 kiloa raaka-aineita. Yksi puuvilla t-paita vaatii 2700 litraa makeaa vettä ja sen tuotanto tapahtuu yleensä alueilla, joissa on makean veden puute. Vaatteista vain yksi prosentti kierrätetään uusiomateriaaleiksi. Keskiverto suomalainen heittää noin 11 kiloa vuodessa tekstiilejä hukkaan, Peltola sanoo ja mainitsee tekstiilien tuottavan kymmenen prosenttia maapallon hiilidioksidipäästöistä.

– Vaatteiden huolto ja pesu tuottavat vuodessa melkein puolimiljoonaa tonnia mikromuovia meriin. Tekstiiliteollisuus ei ainoastaan kuluta vettä ja luontoa, vaan vaatteisiin liittyy paljon myös sosiaalisia kysymyksiä.

Vaatteille ja tekstiileille on tulossa ensi vuonna keräys- ja kierrätysvelvollisuus. Noora Peltola

Suomessa monet hyväkuntoiset, mutta kierrätykseen sopimattomat tekstiilit lahjoitetaan EU:n ulkopuolelle, erityisesti Afrikkaan, jossa osa vaatteista menee käyttöön, mutta iso osa päätyy myös polttoon ja vesistöihin.

Yksi takki voi matkustaa elinaikanaan maailman ympäri, ensin kauppaketjun toimesta ja sen jälkeen kierrätettynä. Lisäksi takin materiaalit voivat olla peräisin eri puolilta maapalloa.

EU:n lainsäädännössä vaatteiden ekologisuuteen on panostettu muun muassa vuonna 2022 julkaistun tekstiilistrategian avulla, joka vaatii, että vaatteiden perusasiat, kuten saumat ja vetoketjut tulevat olla sen laatuisia, jotta vaate ei heti hajoaisi eikä sitä laitettaisi heti kiertoon.

– Jokainen vaatteita valmistava yritys voi hankkia, tietyt kriteerit täytettyään EU:n ympäristömerkin kertomaan, että vaate on tuotettu kestävästi. Merkki on kuluttajalle luotettava tapa tunnistaa hyvälaatuinen vaate, Peltola sanoo.

– EU:ssa käsitellään parhaillaan koko elinkaaren paljastavan digitaalisen tuotepassin käyttöönottoa. Vaatteille ja tekstiileille on tulossa ensi vuonna keräys- ja kierrätysvelvollisuus. Lisäksi odotetaan, että EU määräisi käytettyjen tekstiilien viennin valvomista, jotta meidän vaatteitamme ei sysättäisi jonkun muun maan ongelmaksi.

Iso osa meidän käyttämistämme vaatteista valmistetaan matalan ja keskitulotason maissa. Tiina Varrio

Etänä luennoinut kestävien tekstiilien asiantuntija, muotoilija ja artesaani Tiina Varrio huomautti vastuullisen ja kestävän vaatteen tunnistamisen olevan haasteellista koska siihen liittyviä termejä ei ole suojattu tai standardisoitu.

Vaatteiden vastuullisuus on Varrion mukaan kokonaisuus, johon liittyy sen käyttötarkoitus, koko ja istuvuus, tyyli, valmistaja ja materiaali. Käyttäjälähtöisiin vastuullisuusnäkökulmiin hän listaa oikean huollon, säilytyksen, vaatteen jälleenmyyntiarvon ja kierrätettävyyden.

– Valmistuksen ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyy se, kuka tuotteen on ommellut ja onko hän saanut työstään riittävää palkkaa ja onko työolot olleet inhimilliset. Iso osa meidän käyttämistämme vaatteista valmistetaan matalan ja keskitulotason maissa, mikä ole sosiaalisesti oikeudenmukaista, Varrio muistuttaa.

– Käyttäjäaikainen ekologisuus koostuu muun muassa siitä kestääkö vaatteen tyyli aikaa, päästääkö vaate pesussa kemikaaleja ja mikromuoveja, voidaanko sitä korjata ja onko materiaali kestävää.

Pikamuotia edustavien vaatteiden nopea vanheneminen ja hajoaminen on laskelmoitu tuottamaan maksimaalinen hyöty valmistajalle. Tiina Varrio

Vaatteiden käyttöön uutena ilmiönä tullut pikamuoti on kestävän kulutuksen ja ekologisuuden vastakohta. Sen periaatteena on myydä heikkolaatuisia vaatteita halvalla ja nopealla kierrolla.

Pikamuodin suurimmat valmistajat löytyvät kiinasta ja niiden myynnistä huolehtivat tunnetuimpina kiinalaiset verkkokaupat Temu ja SHEIN.

– Pikamuotia edustavien vaatteiden nopea vanheneminen ja hajoaminen on laskelmoitu tuottamaan maksimaalinen hyöty valmistajalle. Sen rakenteet suosivat tuotantotapaa, jolla ultrahalvalla tuotetaan järkyttäviä määriä tuotteita, Varrio sanoo.

Keinoja pikamuodin välttämiseksi ovat muun muassa omaan tyyliin ja vaatteiden materiaaleihin tutustuminen, tekstiilien oikea säilyttäminen ja hoitaminen, kotimaisia palveluntarjoajia suosiva ostokäyttäytyminen sekä yritysten viherpesun tunnistaminen.

– Viherpesussa käytetään tuotteesta usein ympäripyöreitä lauseita. Markkinointimateriaalissa voi olla esimerkiksi ilmaisu luontoa kunnioittaen tai yritys keksii itse itselleen sertifikaatteja, Varrio toteaa.

– Vastuullisia tuotteita myyvä brändi tarjoaa huoltopalveluja tai elinikäisen takuun ja kouluttaa myyjän tarjoamaan tarkoitukseen sopivia tuotteita. Vastuullinen yritys tekee työtä oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden eteen ja kertoo avoimesti mitä se tekee arvojensa eteen.

Vaatteiden alkuperän jäljittäminen ei ole helppoa. Soile Liekkinen

Kittilän kierrätyskeskuksen vastaava työvalmentaja ja THREAD-hankkeen projektipäällikkö Mirva Lindström kertoi tapahtumassa Kittilän poistotekstiilikeräyksestä ja lokakuussa alkavasta THREAD-arktisten alueiden tekstiilijätteen kierrätyksen kehittämishankkeesta.

Poistotekstiileiksi lasketaan alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan käyttökelvottomia, mutta materiaaleina kierrätyskelpoisia kodin tekstiilejä ja niiden keräysvastuu on viime vuonna voimaan tulleen jätelain mukaan kunnilla.

Kittilässä yksityishenkilöiden poistotekstiilit voi viedä Kierrätyskeskuksen pihalla olevaan keräysastiaan.

– Aloitimme poistotekstiilien kierrätyksen pilotoinnin kaksi vuotta sitten. Olemme tutkineet tuona aikana jätevirtoja, minkälaista tekstiiliä tulee ja mihin ne päätyvät, Lindström kertoo.

– Lajittelimme pilotoinnin aikana erilleen selluloosakuidut ja polttokelpoiset tekstiilit. Kierrätysastiaan tulleet kuljetettiin Oulun Kierrätyskaari Oy:lle lajitteluun. Sieltä puhdas selluloosakuitu toimitettiin Paimioon haketettavaksi, josta se meni uusiokäyttöön kehräämöille. Tahraiset sekoitekankaat päätyivät Oulun energialaitokselle polttoon.

Kolmevuotisen ja 1,5 miljoonan euron THREAD-hankkeen osallistujina ovat Islanti, Irlanti, Pohjois-Norja, Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Suomi, josta mukana ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kiertokaari Oy ja Kittilän kierrätyskeskus.

– Hankkeen yhtenä tavoitteena on yritysyhteistyön kehittäminen ja materiaalikuljetusten järkeistäminen, poistotekstiilien lajittelun keskittäminen kierrätyskeskuksiin ja lajittelukeskuksen perustaminen, Lindström luettelee.

Kittilän kirkonkylällä asuva Soile Liekkinen kertoo aina olleensa kiinnostunut kierrätys- ja ympäristöasioista ja suosivansa vaatehankinnoissa kirpputoreja sekä kotimaisia tai eurooppalaisia valmistajia.

Tekstiilinkierrätystä hän pitää todella hyvänä asiana ja on itsekin vienyt vaatteita kierrätysastiaan.

– Olen tiedostanut sen, että jos vaate on poikkeuksellisen halpa, niin se johtuu joko työntekijöiden heikoista työoloista tai siitä, että tuotantoketjun ympäristöasiat ovat retuperällä. Vaatteiden alkuperän jäljittäminen ei ole helppoa, Liekkinen myöntää.