Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Säästökortit pöytään
Kolarissa on uumoiltu ja pelätty terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamista kokonaan. Osaston toistuvat sulut ovat saaneet kuntalaiset jalkeille keräämään nimiä osaston säilyttämisen puolesta.
Kolarilainen aluevaltuutettu Helena Kaikkonen-Tiensuu (kesk.) on perännyt säästöjä päättäjien pöydälle, ennen kuin niitä aletaan käytännössä toteuttaa.
Tiistaina säästöt nostettiin pöydälle, kun Lapin hyvinvointialue julkaisi ensimmäisen tiedotteen laatimastaan alustavasta säästösuunnitelmasta. Aluehallitus käsittelee suunnitelmaa keskiviikkona, ja aluevaltuusto tekee päätökset maanantaina.
Lähes sadan miljoonan euron ja kymmenen prosentin vuotuiset kustannussäästöt aiotaan suunnitelman mukaan saada aikaan esimerkiksi keventämällä palvelurakennetta. Käytännössä tämä tarkoittaa laitoshoidon lopettamista, ympärivuorokautisen palveluasumisen vähentämistä ja korvaamista halvemmilla asumismuodoilla kuten yhteisöasumisella – ja pienimpien paikkakuntien vuodeosastojen lakkauttamista.
Tiedotteen mukaan osastojen tilalle tulisi ”uudenlainen yhteistyömalli”. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Missä pienten kuntien asumispalveluita tarvitsevat säästöjen jälkeen asuvat ja mistä kuntalaiset saavat apua?
Kolarilaiset saavat tietoa vuodeosastonsa tulevaisuudesta kuntalaisten kuulemistilaisuudessa 29. helmikuuta.
Uutisoimme hyvinvointialueen säästöistä ajantasaisesti verkossa.
Milla Salo, päätoimittaja