Ihmiset 

Uutisten maailman pitää olla tasapainossa olohuoneen pöydälläkin, sanoo Kolarista kotoisin oleva journalismin ammattilainen Anne Leppäjärvi

Pitkän uran mediassa tehnyt Anne Leppäjärvi ei ole unohtanut kolarilaisuuttaan.

Uutinen oli kauhea. Mutta sen kulkeutumisessa Anne Leppäjärven silmiin oli jotain hyvääkin. Hän sai tiedon Pallaksen lumivyöryonnettomuudesta ensimmäisenä paikallislehti Luoteis-Lapin verkkouutisesta.

Kolarissa syntynyt ja kasvanut Leppäjärvi oli onnettomuuden aikaan vierailemassa lapsuudenkodissaan isänsä Pertti Leppäjärven luona. Uutiskanavalla oli hänelle merkitystä, sillä Anne Leppäjärvi on tehnyt ja tekee työuraansa journalistina ja journalismin kouluttajana.

Paikallislehdet ovat median murroksessa olleet näppärämpiä kuin maakuntalehdet, Leppäjärvi pohtii. Siitä kertoo hänen mukaansa nopea verkkouutisointi. Paikallislehti on hänen puheessaan myös helmi, joka sohvapöydältä ensimmäisenä poimitaan.

– Luoteis-Lappi elää tässä ajassa.

Leppäjärven oma toimittajaura alkoi yhdeksännen luokan työelämään tutustumisviikoilla vuonna 1988. Hän työskenteli Pohjolan Sanomien ja Siepakka-paikallislehden Kolarin toimituksessa kaksi viikkoa ja teki ensimmäisen lehtijuttunsa.

Sitä hän näyttää yhäkin opiskelijoilleen Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Juttu ei ollut Leppäjärven nykyiseen ammattitaitoon verrattuna kovin timanttinen, ja sen sanoma on: Älkää pelätkö tiukkaa palautetta. Emme oleta, että osaatte jo kaiken. Ei kukaan osaa.

Tällä hetkellä Leppäjärvi on pienellä tauolla työstään toimittajakoulutuksen tutkintojohtajana. Hän tutkii väitöskirjatyössään, kuinka journalistit voisivat tavoittaa sosiaalisessa mediassa nuoria yleisöjä uutisten äärelle ja saada heidän äänensä paremmin kuuluviin journalismissa. Tavoitteena on uuden tiedon avulla myös parantaa toimittajien koulutusta.

Sanon asian, mitä joku toinen ei varmaan sano. Voi olla vähän vähemmän estoja.

Tämän päivän nuorten suhde uutisiin on kovin toisenlainen kuin Leppäjärven kodissa 1980-luvun lopulla. Opettajaperheeseen tuli joka päivä monta lehteä ja niitä luettiin paljon. Leppäjärvi oppi jo alakoululaisena erottamaan, että eri lehdissä asiat kerrottiin eri tavalla. Hän ymmärsi, että uutisia tehdään jostain näkökulmasta, ja että se on jonkun työtä.

Keskustalaisen maakuntalehden Pohjolan Sanomien näkökulma oli erilainen kuin porvarillisen Uuden Suomen. Helsingin Sanomat oli erilainen kuin Luoteis-Lappi. Leppäjärvi ymmärsi senkin, että haluaa tehdä journalismia itse.

Sen ajan kolarilaisen nuoren mielessä oli ”tietty lähdön tunnelma”. Oli itsestään selvää, että kotikunnasta lähdetään. Journalismin lisäksi Leppäjärveä kiinnosti teatteri, jota hän pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon. Tiedotusopista tuli sivuaine ja suomen kielestä toinen. Opettaminenkin alkoi kiinnostaa.

– Minua kiinnostaa, mitä kielellä tehdään, miten ilmaisen itseä. Kieli on väline tehdä kaikkea, mitä haluaa tehdä, Leppäjärvi miettii.

Journalismi, koulut ja opettaminen punoutuivat yhteen Leppäjärven matkalla. Hän työllistyi 1990-luvulla Etelä-Suomen Sanomiin koululinkiksi, opettamaan lapsia ja nuoria uutisten pariin ja sanomaan: ”ajattele itse”.

Turun Sanomat halusi tehdä jotain samanlaista, ja seuraavaksi Leppäjärvi päätyi Turkuun. Kymmenen toimittajavuoden jälkeen, vuonna 2010, joku vinkkasi hänelle, että Haaga-Heliaan etsitään tutkintojohtajaa. Leppäjärvi mietti, olisiko hänestä siihen.

Hän oli pätevä journalisti ja pätevä opettaja. Ja kolarilainen.

Me oltiin eri tavalla kauempana etelästä.

Toimittajan työt eri puolilla Suomea opettivat Leppäjärvelle, että hän on kotoisin jostain, ja siellä jossain on ihan omanlaistaan. Mielikuvat Lapista tuskastuttivat. Kysyttiin esimerkiksi, onko teillä lukiota. Leppäjärvi oli kotoisin vireän teollisuuspaikkakunnan kirkonkylän sydämestä. Totta kai oli lukio!

– Me oltiin eri tavalla kauempana etelästä. Ei ollu nettiä, ei ollu ihan samanlaisia ilmiöitä samaan aikaan, Leppäjärvi sanoo.

Pohjoisuus tarkoitti monille myös tietynlaista tapaa olla toisten ihmisen kanssa. Leppäjärvi sattuu olemaan puhetavaltaan sellainen kuin moni ehkä olettaakin Lapista tulevan olevan: suora ja mutkaton, utelias.

– Sanon asian, mitä joku toinen ei varmaan sano. Voi olla vähän vähemmän estoja.

Toiselle voi tulla olo, että Leppäjärvi on kiinnostunut. Ja niin hän onkin. ”Kolarilaisuus” on auttanut Leppäjärveä urallaan toimittajana, opettajana ja esihenkilönä.

Kun Leppäjärvi oli työskennellyt Haaga-Heliassa viisi vuotta, hänet palkittiin journalismin koulutuksen uudistamisesta Bonnierin suuri journalismipalkinto -kilpailussa.

Lukija haluaa nähdä maailman, jonka tunnistaa.

Leppäjärven leipätyö on pitää toimittajakoulutus sellaisena, että sen käyneet työllistyvät ja tuovat toimituksiin myös jotain uutta mukanaan. Mikä tämän päivän journalismissa huolestuttaa eniten?

– Oon ehkä huolissani siitä, miten hyvin lukijat hahmottavat sen, että miksi journalismi maksaa, Leppäjärvi vastaa.

Riippumattomasti hankitun luotettavan tiedon jakaminen ilmaiseksi olisi luonnonvastaista. Sitä moni tänä päivänä kuitenkin odottaa. Lukija ehkä vertaa tilausmaksua sitä vastaan saatuihin yksittäisiin juttuihin. Leppäjärven mielestä olisi tarpeen puhua enemmän siitä, mistä tilaaja maksaa. Jutun sijaan rahalla ostetaan oikeastaan koko suomalainen lehdistönvapaus.

– En lue joka päivä Hesaria, mutta maksan siitä, että ne tutkii asioita, Leppäjärvi antaa esimerkin.

Leppäjärvien kodissa rahan käyttämistä monen sanomalehden vuositilaukseen ei kyseenalaistettu. Uutisten lukeminen oli hampaiden pesuun verrattava toimenpide, jota ei voinut jättää välistä.

Siihen liittyy toinen Leppäjärven huolenaihe. Moni kokee uutisten maailman liian kauheana ja kääntyy pois päin. Se on myös journalistien itse luoma ongelma.

– Lukija haluaa nähdä maailman, jonka tunnistaa, Leppäjärvi sanoo.

Toimittajien maailma ja uutisvalinnat voivat valua liian kauas lukijan arjesta. Lukijalle pitäisi kertoa, miten tämä liittyy minuun ja miksi tämä on minulle tärkeää, Leppäjärvi pohtii.

Odotusarvoni on, että tässä on jotain mulle. Mä haluan lukea tän.

Huonot uutiset ovat tärkeitä, mutta tärkeää on sekin, että uutisten maailma vastaa oikeaa maailmaa. Asiat myös kehittyvät ja muuttuvat paremmiksi. Uutisten maailmankin pitää olla tasapainossa.

Leppäjärvi tuntee suomalaisten toimitusten todellisuuden ja kiireen. Hänestä ratkaisu toimitusten paniikkiin ja balanssin etsimiseen on juttumäärän vähentäminen.

– Tarviiko ihan kaikkia niitä juttuja tehdä, mitä nyt tehdään, hän kysyy.

Palataan vielä kerran paikallislehteen olohuoneen pöydällä. Paikallislehdelle Leppäjärven esiin nostamat ongelmat voivat olla muita helpommin ratkaistavissa. Yhteys omaan maailmaan selvempi, helpompi perustella, mistä maksetaan

– Odotusarvoni on, että tässä on jotain mulle. Mä haluan lukea tän.