Kulttuuri

Kyläläiset ottivat Sirkan päivän juhlan heti omakseen

Aika Rukattaa -arkistojuttu 20.10.2004.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ensimmäiset Sirkan päivän kyläjuhlat keräsivät lauantai-iltana koulun salin pullolleen kyläläisiä, yli sata ihmistä. Immelän Vihurit -seuran talkooväellä oli aihetta tyytyväisyyteen. Puheenjohtaja Ahti Ovaskainen kiitteli tervetulopuheessaan seuran aktiivisia puuhanaisia ja -miehiä sekä yleisöä, joka otti heti tapahtuman omakseen.

Idean Sirkan päivän juhlaan keksi Tanja Haaranen, ja tapahtumasta aiotaan tehdä perinne.

– Täällä Sirkassa elämä on varsinkin keväällä niin sitoutunut matkailuun, että oma kylä tahtoo unohtua, Haaranen sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– OIemme muutenkin Immelän Vihureissa panostaneet yhteishenkeen ja koko perheen yhteiseen tekemiseen, hän jatkaa.

Juhlalla haluttiin myös nostaa esille kylän nimeä, joka usein jää Levin jalkoihin.

Sketsejä, näytelmiä, karaokea

Juhlassa nähtiin kaksi lasten sketsinäytelmää, joissa kuultiin muun muassa mielikuvituksellisia selityksiä koulusta myöhästymiselle ja nähtiin esimerkki ravintolasta, jossa palvelu ei tahtonut pelata.

Mauno Sirkka ja hänen poikansa Alex, 7, ja Kasper, 5, hauskuuttivat yleisöä lauletulla ”seikkailukertomuksella” hirvenpyynnistä sekä kaupunkireissusta kertovalla laululla savotta-ajalta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tokkateatteri toi monologiesityksessään Moninainen esiin naisen vaiheita ongelmineen. Immelän Vihurien aikuiset esittivät näytelmän Munarosvo, joka käsitteli ulkomaalaiskaksikon yritystä varastaa Sirkasta linnunmunia. Hauskassa näytelmässä paha sai palkkansa. Lopuksi laulettiin karaokea.

Mari Palomaa

Juttu on julkaistu Kittilälehdessä 20.10.2004

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä