Muualta Lapista

Lapin Kullankaivajain Liitto katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen – ”Koittaa aika, jolloin Lemmenjoen kultapottikin hyödynnetään”, vakuuttaa liiton puheenjohtaja Antti Peronius

Lemmenjoen Miessijoella vietettiin karu hiljainen hetki elokuun alussa, kun Lapin Kullankaivajain Liiton pystyttämä muistokyltti ”Ammattimaisen kullankaivun muistolle” paljastettiin.

Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja Antti Peronius kertoo Inarilaiselle, että mieli oli tilaisuudessa tietysti apea, kun mieleen nousahti taas kerran se koko prosessi, jonka ansiosta Lemmenjoen ammattimainen koneellinen kullankaivu lopetettiin vääryydellä ja viekkaudella.

Peronius hymähtää, että vanha viisaus kuuluu, että jos kultaa on löydetty, niin joku sen joskus kaivaa, koskaan ei ole kulta jäänyt missään kaivamatta.

– Lemmenjoelle jäi nykyhinnaltaan sadan miljoonan euron kultapotti. Jos kullan hinta jatkaa nousuaan, niin tuon potin arvo vain nousee entisestään. Mutta se, että millainen kehityskulku johtaa siihen, että tuota kultapottia taas ennen pitkää sieltä kaivetaan, niin sitä on mielenkiintoista pohdiskella.

Suomen taloudella ei mene nyt hyvin. Pahimmissa skenaarioissa voi käydä niin, että Suomen talous romahtaa.

– Jos meille tulee joku Kreikan kaltainen talouskriisi ja australialainen firma ilmoittaa, että he haluaa hyödyntää Lemmenjoen kullan, niin sille annetaan lupa mennä sinne. Mehän ei nimittäin siinä tilanteessa Suomessa tehdä itsenäisiä päätöksiä ollenkaan.

Peronius hahmottelee myös toisenlaista ”kauhukuvaa”, jossa Saamelaiskäräjien valta saamelaisalueella vahvistuu ja syntyy tilanne, että se saa päättää esiintymän hyödyntämisestä. Eihän se Norjan malli ole kuin ILO 169-sopimuksen ratifioinnin takana.

– Siellä on niin iso potti rahaa, että saamelaiset voisivat antaa sen kaivuoikeuden jollekin, vaikka australialaisille, kanadalaisille tai Suomessa asuville saamelaisille kullankaivajille. No, mieluummin tietysti saamelaiset kuin ulkomaalaiset.

Peronius huomauttaa, että poronhoidon tuottokyky on niin huono, että senkin vuoksi Lemmenjoen miljoonat painaisivat aika paljon Saamelaiskäräjien vaakakupissa.

Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja, vanhempi geologi Antti Peronius tuntee hyvin Lemmenjoen kultamaat ja hän huomauttaa, että nyt kun kullan hinta on kasvanut, niin nyt ne maat, mitkä aikoinaan katsottiin kannattamattomiksi kaivaa, olisivat oikein kannattavia.

– Merenluodon Karillahan oli Puskulla aivan absurdi tilanne siinä loppumetreillä, kun päätylauta tuli vastaan. Hän oli kaivanut siinä 20 vuotta ja sitten hän huomasi, että kappas, siellähän on esiintymän alla toinen esiintymä. Tämä toinen esiintymä oli valtavan paljon rikkaampi, ja siihenkin jäi nyt useamman kymmenen miljoonan edestä kultaa kaivamatta.

– Kari näki, että paikka on kyllä haastava monellakin tavalla. Maanpoisto ei olisi ollut erityisempi ongelma kaivuteknisesti, mutta suurempi ongelma olisi ollut pohjavesi, joka valuu tunturista kauhealla paineella monttuun, heti kun kauha rikkoo moreenipatjan. Vedenkäsittely olisi ollut ongelma, mutta tokihan se olisi ratkaistu. Me kullankaivajat olemme taitavia siinä, että osaamme ratkaista tämmöisiä ongelmia.

Peronius selventää, että lapiomiehiltä ja -naisilta tämä esiintymä jää kaivamatta.

– Ei siihen lapiolla pääse käsiksi. Ja muistutuksena kertauksen vuoksi, että kaivinkone kaivaa kuution minuutissa. Ahkera lapiomies kaivaa kuution päivässä. Tämä Merenluodon Karin löytämä esiintymä ja sen jääminen sinne, kun piti laittaa kamppeet kasaan, on niin erikoinen juttu, että se varmasti päätyy vielä monen romaanikirjailijan romaaniin, hän uskoo.

Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja Antti Peronius tunnetaan joviaalina ja tulevaisuusoptimistisena miehenä. Mies on vuosikausia taistellut etulinjassa suuria instituutioita, kuten Metsähallitusta ja Saamelaiskäräjiä vastaan, mutta se ei ole miestä lannistanut.

– Onhan tässä kuitenkin tullut viime aikoina enemmän voittoja kuin tappioita. Eikä elämä käy tylsäksi. Eihän minulle tule unikaan, jos illalla huomaan, että nyt ei ole mitään oikeusprosessia kesken.

Lapin Kullankaivajain Liitolla on nelisentuhatta jäsentä. Jäsenmäärän kasvu on hidastunut, mutta hän on luottavainen sen suhteen, että Liitto porskuttaa elinvoimaisena pitkälle tulevaisuuteen.

– Me ollaan koko ajan kyetty houkuttelemaan mukaan uutta porukkaa. Viimeisin aalto näkyy siinä, että ihmiset ovat katsoneet Alaskan kullankaivajia telkkarista ja saaneet sieltä syttöjä liittyä Liittoon. Varmasti tuo viime talvena ensi-iltansa saanut Aurinko laskee Lemmenjoella -dokkarikin vaikuttaa Liittomme jäsenmäärään myönteisesti.

Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenkuntaan kuuluu ammattikullankaivajia ja harrastajakullankaivajia.

– Tämä on hyvä yhdistelmä, että Liiton jäsenkuntaan kuuluu molempia. Harrastajakullankaivullakin on tiettyjä intressejä, joita täytyy puolustaa. Ja niitä puolustaa Lapin Kullankaivajain Liitto. Sehän on ihan toista, kuin jos ne harrastelijat olisivat liitossa, jonka nimi olisi Harrastajakullankaivajien Liitto. Se vertautuisi painoarvoltaan perhosen keräilyyn.

Antti Peroniuksen mieliaiheita toimittajien kanssa keskustellessa on Lapin Kullankaivajain Liiton vuosikausia kestänyt ja yhä kestävä taistelu ja pujottelu Metsähallituksen ja Saamelaiskäräjien asettamia kullankaivun esteitä vastaan ja niiden läpi.

– Meillähän on hyvin vanha, melkein historiallisen huono suhde Metsähallitukseen, tai paremminkin Metsähallituksen Luontopalveluihin. Luontopalveluissa on suojeluaatteen paloa tuntevia ihmisiä, joista joku aina ottaa elämäntehtäväkseen kullankaivun lopettamisen.

– Metsähallituksen Luontopalvelut on panneet paljon kapuloita rattaisiin viime vuosikymmenien aikana. Se on purattanut kämppiä ja yrittänyt tehdä elämisen vaikeaksi. Ja minä muistan sellaisenkin ajan, jolloin me kullankaivajat olimme ikään kuin poromiesten ja saamelaisten kanssa samalla puolella, ja meitä kaikkia potkittiin päähän.

– Mutta sitten tilanne muuttui, kun kaivoslaki muutettiin 2011 ja siinä saamelaisten oikeudet vahvistuivat. He olisivat silloin voineet tukea meitä, mutta liittyivätkin potkijoihin. Silloin alkoi se valitustehtailu. Niitä riittikin, ja valitukset oli samanlaisia sanasta sanaan, mutta kaikki ne täytyi käydä huolella läpi kun vastineita kirjoitettiin.

Peronius hymähtää, kuinka Saamelaiskäräjien valituksissa oltiin monesti huolissaan mönkijän käytöstä tai kaivinkoneiden metelistä.

– Niihin kyllä seikkaperäisesti vastattiin, ettei täällä kullankaivajalla ole koskaan ollut mönkijää, eikä hän aio sellaista hankkiakaan. Ja kaivinkoneen meteliin oli helppo vastata, ettei hänellä ole kaivinkonetta, eikä tule olemaankaan. Kyllähän ne uskomattoman huonoja valituksia oli vastapuolelta, kun ne oli sanasta sanaan kopioitu.

– Hallinto-oikeuden oli pakko ne käsitellä ja normaalistihan hallinto-oikeudessa kumpikin osapuoli nuolee taloudellisesti omat haavansa, mutta lopulta se alkoi verhotusti vihjailla, että lopettakaa tuo turha valittaminen, kun se määrää kulut vastapuolelle maksettavaksi.

Peroniuksen mukaan Saamelaiskäräjät makseli ensin kullankaivajien kulut, jotka olivat muutamia satasia per tapaus, mutta kun valitusrumba ei siihen tyssännyt, niin hallinto-oikeudesta alkoi tulla tuhansien eurojen suuruisia laskuja.

– Sarjatuotantovalitus loppui siihen. Nyt valituksia tulee satunnaisesti, mutta en ole vielä löytänyt logiikkaa, että milloin ja mistä syistä valitetaan. Minulla on sellainen käsitys, että Saamelaiskäräjät ryhtyi meidän nitistysoperaatioon, koska he halusivat meidät varoittavaksi esimerkiksi kaivosteollisuudelle. He halusivat näyttää, että kuka täällä määrää maankäytöstä ja sehän epäonnistui täydellisesti. Mehän ollaan nyt näiden voitettujen oikeustaistelujen jälkeen vahvoilla.

Toki Lapin Kullankaivajain Liitossa varaudutaan siihen, että Saamelaiskäräjät yrittää aina etsiä uusia tapoja iskeä kaivajien kimppuun.

– Uusin askel on se, että tunnettu lakimies Martin Scheinin on nyt omalla nimellään liikkeellä ja toimii vähäisen Ivalon paliskunnan asiamiehenä. Hän on huolissaan siitä, että erään kullankaivajan lapiokaivukokoluokan hanke rikkoo YK:n lastenoikeuksien sopimusta, minkä Suomi on ratifioinut. Ja nyt viranomaisten pitäisi selvitellä lapiokaivajan hankkeen suhdetta tuohon sopimukseen.

Peroniuksesta tuntuu kummalta, että Ivalon paliskunnalla oli varaa Scheiniin, joten jos hän olisi epäileväisempi luonne, niin hän väittäisi, että maksajana on Saamelaiskäräjät.

– Mutta Scheinin ei tässä tosiaan työskentele Saamelaiskäräjien nimissä, mutta kyllä se Saamelaiskäräjätkin muuten esille nousee, koska hän esittää, että semmoinen puolueeton taho, kuin Saamelaiskäräjät, voisi tässä prosessissa olla puolueettomana asiantuntijana.

Lapin Kullankaivajain Liitto puolustaa jäsentään, jonka toiminnan Suomen ykkösjuristeihin lukeutuva Scheinin väittää rikkovan lapsen oikeuksia.

– Se on nimenomaan liiton tehtävä, että jäseniä puolustetaan tällaisissa tilanteissa, niin että kun vastarinnan juristikulut nousevat korkeiksi, niin liitto hoitaa niistä merkittävän osan. Ajatus on, että kenen kohdalle huono arpa sattuu, niin se on kaivajasta riippumaton arpa elämän suuressa arpapelissä. Olisi epäreilua, jos hän yksin omilla varoillaan joutuisi taistelemaan eturintamassa koko porukan puolesta.

– Vastapuoli tietysti haluaa ja pyrkii siihen, että yksittäinen kaivaja säikähtää, kyllästyy ja lopettaa homman sikseen heti kättelyssä. Ja juuri siksi liitto on mukana ja kannustaa jatkamaan ja ottaa vastineen tekemisen niskoilleen. Liitolla on hyvä edunvalvonnan työryhmä, jossa on muun muassa kaksi juristia, ja kaikki kullankaivuhenkisiä ihmisiä.

Peronius arvelee, että yksi asia miksi kullankaivajia lyödään jopa Lasten oikeuksien sopimuksella, on se, että saadaan Kaivosviranomainen varpailleen ja selvittelemään aivan käsittämättömiä asioita, mikä pitkittää luvan käsittelyaikoja ja nostaa niiden kustannuksia.

Porotalous on se lyömäase, millä Saamelaiskäräjät on vuodesta toiseen yrittänyt iskeä kullankaivuun, ja Peronius ymmärtää sen hyvin, koska Saamelaiskäräjät on poronhoidon äänitorvi.

– Heidän mukaansa poronhoito uhkaa perustuslaista tulevaa oikeutta kieleen ja kulttuuriin. Me olemme laskeneet tarkasti meidän toiminnan porotaloudelle aiheuttamat haitat ja laitumien pienenemisestä tulevat kustannukset. Kyllä ne kaivualueet on ihan mitättömiä länttejä, ja kaivun jälkeenhän ne kasvavat aika pian taas heinää.

– Kyllä ne meidän laskutavan mukaan on todella mitättömiä ne tilapäiset haitat porotaloudelle. Mutta aina vain meille esitetään, että se on erityisen tärkeää maata. Enkä minä ole koskaan vielä törmännyt siihen, että mikään maa-alue olisi porotalouden näkökulmasta vähäarvoinen, naurahtaa Peronius.

Saamelaiskäräjät antaa mielellään sen kuvan, että kullankaivulla ei ole yhteyttä saamelaisiin. Peronius huomauttaa, että historiallinen yhteys on ilman muuta.

– Suurten kultalöydösten tekijöissä oli saamelaisia ja Lemmenjoen kaivajissa oli saamelaisia. Pekka Aikion puheenjohtaja-aikana Saamelaiskäräjät sanoi, että ei saamelaiset ole kultaa kaivaneet. Lähetin sitten Pekalle valokuvan, jossa hänen isänsä kaivaa minun isoisän kanssa yhdessä kultaa Tankavaarassa. Pekka ilahtui kovasti, kun sai itselleen tuommoisen kuvan.

Peroniuksen mukaan Enontekiön saamelaisilla ei luonnollisesti ole oikein yhteyksiä kullankaivuun, eikä oikein utsjokisillakaan.

– Mutta Inarissa oli perinteisesti monta toimeentulon lähdettä. Ei inarinsaamelainen elänyt pelkästään porosta eikä kalasta, vaan siihen kuului kullankaivu ja kaikki siihen liittyvät elinkeinomuodot, kuten kyytien ja kuljetusten järjestäminen kultamaille. Ja sivumennen sanoen Lemmenjoen baarin emäntä Anna-Maria Jomppanen oli saamelainen, ja henkeen ja vereen kullankaivajien puolella. Siinähän oli nainen, joka terävällä sanansäilällään päihitti kaikenkarvaiset tutkijat ja professorit.

Antti Peronius on Metsähallituksen Luontopalvelujen linjaa seuratessaan alkanut huolestua siitä, että tässä voi pian käydä niin, että utsjokelaisten, inarilaisten ja enontekiöläisten vapaa moottorikelkkaoikeus on vaakalaudalla.

– Metsähallituksen Luontopalvelut on koko ajan leikannut meiltä oikeuksia. Nyt kun kaivajien lukumäärä on Lemmenjoella romahtanut ja samalla tietysti kuljetettavan huollon ja polttoaineen määrä, niin se meidän tarvitsema huoltokelkkailu kansallispuistossa on hyvin vähäistä.

– Mutta kuinka ollakaan, niin tämä jäljelle jäänyt huoltokelkkailukin on nyt jostain syystä kauhean ongelmallista ja sitä pitäisi saada vielä vähemmäksi. Meidän yhteen prosenttiin tipahtanut moottorikelkkailu on puistossa ongelmana, mutta samaan aikaan muu moottorikelkkailu kansallispuistoissa kasvaa. Porotaloudella on kelkat ihan erilaisia kuin ennen ja niillä varmasti ajellaan yöksi kotiin. Ja sitten siellä on näitä kevättalven niinsanottuja pororenkejäkin kelkkailemassa pitkin tuntureita.

Peronius huomauttaa, että kun Metsähallitus viime talvena ilmoitti Inarin kunnan aluetta koskevista moottorikelkkarajoituksista, niin asiahan tuli kunnalle yllätyksenä.

– Siinä oli nyt ensimmäisiä esimerkkejä, että kunnalta ei edes kysytty. Toki olen kuullut, että Metsähallitus on antanut lupia yksittäisille ihmisille, joilla on nautintaoikeuksia tai kämppiä alueilla, joilla ei saa kelkkailla. Mutta en minä tästä nyt Metsähallitukselle isoa kiitosta anna, kun se on vain pientä vastaantuloa, joilla vastarinta yritetään hiljentää.

– Me kullankaivajat olemme sen oppineet, että jokaiseen epäoikeudenmukaiseen tai laittomaan kieltoon tai rajoitukseen pitää heti puuttua. Jos ei puututa, niin tilapäisestä kiellosta tulee käytäntö ja sen jälkeen tulee uusia kieltoja ja kieltoalueita. Kyllä tämä oppi on minulla jo selkäytimessä ja sen takia me aina olemme puolustamassa ihan yhtä yksittäistä kullankaivajaakin. Etulinja on aina jossakin ja sitä täytyy puolustaa porukalla.

Peroniuksen mukaan keskusteluyhteys Metsähallituksen suuntaan oli haastava jo silloin, kun neuvottelukumppanit löytyivät Rovaniemeltä.

– Nyt Rovaniemeltä ei löydy enää ketään ja ne uudet johtajat ovat etelässä. Taisi olla Turusta se johtaja, jonka kanssa oli viimeisin nettikokous.

Antti Peroniukselta löytyy myötätuntoa retkeilijöille ja metsästäjä-kalastajille, jotka ihmettelevät, kuinka Metsähallitus lukitsee autio- ja varaustupia ja epäselvää on, milloin ne taas tulevat kansalaisten käyttöön, vai tulevatko koskaan. Anterinmukan saunakin meni kiinni, kun savuhormista löytyi halkeama reilu vuosi sitten.

– Metsähallitus nosti autiotupien tasoa. Ei kukaan heitä pakottanut, vaan itse Metsähallitus nosti rimaa. Vessat tyhjennetään maalikyliin, polttopuut tulee valmiiksi pilkottuina kämppien liitereihin ja kaminassa poltellaan verkkopussista otettua virolaista koivua. Kyllä Suomi köyhempinäkin aikoina pystyi kansallisomaisuutensa autiotuvat pitämään kunnossa. Retkeilijät sahailivat käsipelillä rankaa liiterissä, halkoivat puita kirveellä, eikä kukaan valittanut.

– Metsähallitus ohjeisti itse itselleen nämä valtavan kalliit toimintatavat ja siitä kärsii nyt huomattava joukko luonnossa liikkuvia suomalaisia.

Inarin kunta on Peroniuksen mukaan ollut aina kullankaivun puolella. Parhaansa Inarin kunta teki silloinkin, kun Lemmenjoen konekaivua piti puolustaa, vaikka lopputulos ikävä olikin.

– Ei Inarin kunta ole ollut koskaan kullankaivua vastaan. Taustalla on varmasti myös sekin, että 1800-luvun kultaryntäykset toivat tänne uusia ihmisiä ja moni talo, varsinkin Törmäsessä ja Ivalossa, sai leivänlisää kullankaivusta. Talonväki kaivoi itse, mutta lisäksi tarvittiin tavarankantajia, rahtimiehiä, ruuan toimittajia ja sen ruuan hankkijoita metsästä, vesiltä ja talojen pottumailta, ja Ivalojokivarren ihmisiltähän tämä kaikki käytti ja onnistui. Inarin kuntahan on muuten siitä harvinainen kunta, että meillä oli aikoinaan virassa kunnangeologikin, Kreivin Erkki.

– Tuskin Ivalo olisi näin iso ja vauras kylä, jos historia olisi mennyt toisin eikä Ivalojoen kultaryntäyksiä olisi ollut.

Antti Peronius ymmärtää hyvin niitä Inarin kunnallispoliitikkoja, jotka viime aikoina ovat hieman kateellisina seuranneet Sodankylän kunnan kukoistavaa taloutta, jota kaivostoiminta ylläpitää. Toki Inarin kunnan talouskin kukoistaa juuri nyt, kiitos matkailun ja rengastestauksen, mutta kaivosten tuomat tulot meiltä puuttuvat.

– Inarin kunta on linjannut, että ei kaivostoimintaa. Ja vaikka linjaus olisi päinvastainen, niin ei mikään kaivos tänne hetkessä tulisi taloutta pönkittämään. Jos Inarista löytyisi huomenna hyvä kupari- tai kulta-aihe, niin menisi vähintään 25 vuotta, että kaivos avattaisiin. Niin pitkäkestoisia ne prosessit ovat.

Peronius huomauttaa, että Inarista puuttuu nyt myös malminetsintä. Sodankylän kunnalle pelkkä malminetsintä tuo kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

– Yksi kairan reikä maastossa maksaa saman verran kuin uusi henkilöauto. Tai oikein syvä reikä maksaa jo monta kertaa enemmänkin. Siinä syväkairaushommassa liikkuu todella isot rahat.

Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtaja ottaa rauhallisesti sen kysymyksen, mahtuvatko kaivos ja matkailu yhtä aikaa lappilaiseen kuntaan.

– Kittilässä ne ainakin mahtuvat. Levin laskettelija, jos osaa oikeasta kulmasta katsella, niin hän saattaa pakkaspäivänä nähdä kaivoksesta nousevan pientä vesihöyryä. Siinäpä se kosketus on Levin matkailijalla kaivokseen, ei siitä mitään haittaa ole. Ja hyvinhän Sotkamossa Vuokatti ja Talvivaara tulevat toimeen, vaikka välimatkaa on vain 30 kilometriä.

Entä olisiko Inarissa yleensä mitään kaivettavaa, jos Inarin kuntakin innostuisi kaivostoimintaa edistämään? Antti Peronius tuntee aiheen tarkoin ja hän tuumailee maltillisesti, että suurin osa Inarin kunnan kallioperästä ei ikävä ja yllättävää kyllä, ole kovin kiinnostavaa.

– Mutta kyllä täällä pari todella kiinnostavaa malmiaihetta tiettävästi olisi. Harva enää muistaa, että Näätämön Opukasjärven kämppä on alun perin Outokummun malminetsinnän tukikohta. Siellä on malmikriittinen alue ja sehän liittyy Norjan Sör-Varangin rautaan ja Petsamon Nikkeliin.

Peronius sanoo, että Outokumpu vetäytyi aikanaan tyystin pois Opukasjärveltä. Kaivosyhtiö ei paljon päätöstään perustellut, mutta hän arvelee, että syynä olivat strategiset syyt.

– Liian läheltä Venäjän rajaa ei ollut hyvä löytää mitään isoja malmeja. Sama taitaa olla tilanne taas tänä päivänäkin.

Inarin ja Sodankylän rajalla on mielenkiintoisia malmi-aiheita. Jos ei oltaisi saamelaisalueella ja Kakslauttanen-Saariselkä-matkailualueella, niin alueella kairattaisiin jo yötä päivää.

– Sieltä on löytynyt kalliosta kultaakin. Täytyy kyllä sanoa, että Eiramon Jussin kukoistava ja verotuloja tuova imperiumi on kiusallisessa paikassa. Juuri siinä on massiivinen malmi alla, puheenjohtaja naurahtaa.

– Ja aika vähän me tunnetaan sitä vyöhykettä, mihin Kittilän kaivos jatkuu. Norjan puolella sitä on enemmän tutkittu, mutta jatkuu se Suomen puolellekin, tuohon Länsi-Inariin. Siellä on tuntemattomia mahdollisuuksia.

Hän muistaa hyvin, kuinka muutama vuosikymmen sitten puhuttiin tosissaan, että Angelin Riutusvaarasta louhitaan anortosiittia ja siitä Finlandia-talo saa kestävän kiven ulkoseiniinsä rapistuvan Carraran marmorin tilalle.

– Se olisikin ollut aikaa ja ilmansaasteita kestävä kivi, anortosiitilla olisi ollut sadan miljoonan vuoden takuu. Angelin saamelaiset vastustivat anortosiitin hyödyntämistä, mutta taisi siinä arkkitehti Alvar Aallon perikuntakin olla sitä mieltä, että Italiasta sen marmorin tulla pitää. Minä luulen, että jos Alvar itse olisi ollut elämässä, niin hän olisi varmasti innostunut kotimaisesta anortosiitista.

Riutusvaara haluttiin suojella siitäkin syystä, että vaaraa pidettiin pyhänä.

– Monestihan tuollaiset paikat tuppaavat olemaan pyhiä. Jos joku oikeasti haluaa nähdä, miten kaivokset, poronhoito, erämaat ja saamelaiset, tulevat keskenään toimeen, niin hänen kannattaa mennä Pohjois-Ruotsiin. Siellä on monta jättikokoista kaivosta, mutta paljon erämaisempaahan siellä on kuin Suomen Lapissa.

Peronius sanoo, että kun inarilaiset liikkuvat Sodankylässä, niin he voivat vilkaista valtavan kokoista Kone-Vasaran liikettä, joka on tehty juuri kaivostoiminnan ansiosta.

– Ei porotaloudella ole Sodankylän alueella sen kummempaa ostovoimaa, ei he sitä rautakauppaa pystyssä pidä, mutta siellä on sitä malminetsintää, kaivosyhtiöitä, firmoja, ja kaikki tarvitsevat työkaluja, mönkijöitä, moottorikelkkoja…ja kelkkoja tarvitaan kerralla kymmeniä ja ne vaihdetaan kolmen vuoden välein.

Sodankylässä juhlittiin aikoinaan hyvää työllisyystilannetta, kun työttömyysprosentti tipahti alle 20:n.

– Nyt taitaa työttömyysprosentti olla jotain viisi prosenttia. Sodankylässä on käytännössä täystyöllisyys. Työllisyyskursseja siellä ei voi pitää, koska niihin ei löydy porukkaa. Ja poromiehille kaivokset ovat myös hyvä toimeentulo. Moni Savukosken mieskin kulkee Sodankylän kaivoksella hyvin palkatussa työssä ja tekee sitten pitkillä vapailla poromiehen hommia.

Savukosken Sokli näyttää nyt olevan niin vaikeassa maankolkassa, että Peronius ei usko, että Soklin kaivosta avataan vielä ainakaan kymmeneen vuoteen.

– Sieltä ei olisi kannattavaa kuskata sitä tavaraa putkea pitkin Kemijärvelle. Teknisesti se onnistuu, mutta putki söisi kannattavuuden. Ja siitä junaradasta Soklin perälle ei tule yhtään mitään, koska sehän vaatisi riistakäytäviä eli juna menisi jossain tunnelissa ja sen päällä liikkuisivat ja vaihtaisivat turvallisesti maisemaa jyrsijät ja oravat. Radan hinta olisi tähtitieteellinen.

Peroniuksen mukaan toivonkipinää Soklissa synnyttää se, että siellä on myös harvinaisia maametalleja, kuten niobia.

– Ehkä jonain päivänä näitä harvinaisia strategisia mineraaleja lietetään ja pumpataan putkea pitkin Soklista Savukoskelle. Niiden talteenotto parantaisi putken kokonaiskannattavuutta.

Utsjoeltakin on muinoin kultaa etsitty ja onpa Peroniuskin kaivanut koemielessä Äivihjokea.

– Siinä on hieman kultaa, mutta ei se vielä minun veriä pistänyt kiertämään. Mutta kullan hinta on nyt noussut niin kovasti, että ehkä pitäisi mennä uudelleen katsomaan, olisiko ne esiintymät käyttökelpoisia…

Sallan Tuntsalle tuli pienimuotoinen kultaryntäys 1980-luvulla. Peronius harmittelee, että kulta on siellä niin kivisessä kurussa, että vaikeaa sieltä on lapiomiehen kultaa mitenkään kaivaa tai raaputtaa.

– Ehkä se Tuntsan kulta jää pienimuotoiseksi. Mutta saapa nähdä, mitä tapahtuu Naruskassa. Sieltähän on löytynyt lupaava esiintymä ja siellä on muutamia kullankaivajia. Kaikki nämä uudet löydöt on iloisia asioita Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtajalle.

Kun Antti Peronius aloitti opintonsa 80-luvulla, niin Suomessa oli noin 40 kaivosta. Kymmenessä vuodessa niiden määrä tipahti ja enää olivat pystyssä vain Pyhäsalmen kaivos ja Kemin kaivos.

– Se oli sitä aikaa, että Suomessa ja yleensä Euroopassakin, ajateltiin, että tuodaan raaka-ainetta laivalla kehitysmaista Afrikasta. Laivarahti oli niin halpaa. Rautaruukin johtaja sanoi, että vaikka Lapista löytyisi kokonainen tunturillinen valmista teräskiskon pätkää, niin ei sitä kannattaisi sieltä louhia, kun kehitysmaista saa halvemmalla.

– Euroopan mineraaliomavaraisuusaste on huolestuttavan alhainen, noin 6 prosenttia. Materiaalia ostetaan pakkoraossa sieltä mistä sitä saa ja jopa Kongo kelpaa EU:lle. Kun olen Afrikassa ollut, niin tiedän, että Kongossa nyt ei ainakaan ole mitään vastuullisuutta eikä oikein edes järjestäytynyttä yhteiskuntaa.

Antti Peronius on viime aikoina miettinyt, että mitähän läpi mennyt uusi saamelaiskäräjälaki mahtaa tuoda tullessaan kullankaivajille.

– Se on selvää, että Kyrön Kari kannattajineen raivataan nyt ensi vaiheessa Saamelaiskäräjiltä pois. Mutta sehän on vain ensi vaihe. Statuksettomat inarinsaamelaiset sekä metsäsaamelaiset eri puolilla Lappia ovat liikkeellä ja hyvin valveutuneita.

– Eri puolilta Lappia nousee vahva saamelaisidentiteetti, mutta epäilen, että jonkun Sallan ja Muonion saamelaissukuisilla ihmisillä ei ole paljon yhteyksiä ja kontakteja keskenään, joten käytännön syistä voi tulla useita Saamelaiskäräjiä. Laskelmieni mukaan niitä voisi olla tuollaiset viisi.

– Saamelaiskäräjiä nykytilanne hirvittää ja pelottaa. Kaikkea kivaa on tarjolla vain rajatulla alueella ja rajatulle joukolle. Nyt tämän uuden väen täytyy vain osata pelata korttinsa oikein ja organisoitua. Jos sitten nykyisen saamelaisalueen ulkopuolella on meneillään joku maankäyttöhanke, niin heidän pitää ilmoittautua siihen asianosaiseksi. Sitä asiaa oikeusjärjestelmä lähtee sitten tutkimaan ja sitä kautta ne oikeudet syntyvät tai jäävät syntymättä.

– Tylsää ei tule olemaan siis lähivuosina Lapissa eikä Lapin Kullankaivajain Liitossakaan, hän vakuuttaa.

Antti Peronius halusi jo koulupoikasena geologiksi, mutta vain ja ainoastaan kulta, oli se mineraali, jonka tutkimiseen hän on aina eniten vetoa tuntenut.

– Olisin aikoinaan päässyt GTK:lle töihin, mutta valtion virassa ei sitten olisi saanut olla kultavaltausta tai kaivospiiriomistuksia. Se kaatui siihen. Ja monesta kiinnostavasta projektista on täytynyt kieltäytyä, kun minulla on ollut etusijalla intressi olla kultamailla kesät.

Kultamaat ovat aina vetäneet Peroniusta puoleensa.

– Siellä on kavereita ja tuttu yhteisö. Mutta toki myös se kulta houkuttaa ja kiinnostaa. Tämä on kokonaisuus. Kullankaivu tulee verenperintönä. Olen syntynyt kullankaivajasukuun. Minun isoäitini piti ennen sotia Laanilan majataloa ja isoisä kaivoi kultaa. Panssarimiinaräjähdyksessä hän sitten kuoli vuonna -46.

– Olen sitä sukuhaaraa, joka ei evakosta Lappiin palannut. Synnyin Oulussa, mutta noin 30 vuotta tässä on inarilaisena oltu ja yhtä kauan myös mukana Kullankaivajain Liiton toiminnassa.