Muualta Lapista

Muistisairaan omaisena oleminen on hetkessä olemista ja vähän syyllisyyden tunnettakin, sanoo sarjakuvataiteilija Heikki Kemppainen

Muistaako ja ymmärtääkö muistisairas, että hän ei muista? Miltä tuntuu, kun oma äiti ei aina tunnista? Millaista on selittää muistisairaalle samoja asioita aina uudestaan?

Kolarilaissyntyinen sarjakuvataiteilija Heikki Kemppainen muutti kokemuksensa Kolarin palvelutalolla asuvan muistisairaan äidin kanssa sarjakuvaksi Hyvää yötä, äiti (Suuri Kurpitsa, 2024).

Kemppainen korostaa ottaneensa kirjaan taiteellisia vapauksia. Se ei ole dokumentti tapahtuneesta, vaan siinä on yhdistelty hänen omia kokemuksiaan eri aikoina hieman autofiktion tyylillä. Suuri osa kirjan tapahtumista on kuitenkin totta ja tapahtunut kuten kirjassa kerrotaan.

Kemppainen ei halunnut opiskella muistisairausaihetta liikaa sarjakuvakirjaansa varten, vaan halusi painottaa omia ja äitinsä kokemuksia. Sarjakuvan tekeminen on kuitenkin opettanut aiheesta paljon, esimerkiksi, että osasta muistisairaita voi tulla aggressiivisia. Näin ei ole Kemppaisen kohdalla, vaan hän kuvailee omaa äitiään edelleen leppoisaksi, huolettomaksi, usein kuitenkin myös hämmentyneeksi.

– Äiti on kyllä tajunnut, että tämä johtuu vanhuudesta.

Aina äiti ei aina ajattele itseään muistisairaana tai edes ikäihmisenä, vaan luulee joskus olevansa töissä. Kemppainen on huomannut, että työ merkitsee monelle muistisairaalle paljon. Hänen oma äitinsä teki työuransa sairaanhoitajana.

– Äitikin kysyi monesti, että pitääkö hänen mennä tänään töihin.

Joskus Kemppaisen pitää myös esitellä itsensä äidilleen keskustelun aluksi. Usein pitää muistuttaa tätä tämän lapsenlapsista ja minkä ikäisiä he ovat. Oman poikansa äiti tajuaa kyllä olevan jo aikuinen.

– Äiti ei aina muista heti, mutta muistaa sitten, kun aletaan puhumaan.

Myös monissa pienissä asioissa muisti tekee tepposet.

– Jos vaikka sanon, koska olen seuraavan kerran tulossa, hän ei välttämättä viiden minuutin päästä muista sitä.

Ihmiseltä katoaa se, että ajatellaan uraa ja asuntolainaa.

Kemppainen on oppinut katsomaan muistisairautta tietynlaisesta positiivisesta kulmasta. Keskustelut muistisairaan kanssa tai muistisairaiden kesken ovat useimmiten siinä hetkessä.

– Ihmiseltä katoaa se, että ajatellaan uraa ja asuntolainaa.

Kemppaisen ja äidin tapaamiset ovatkin usein rauhallista keskustelua, joskus luetaan yhdessä tai kuunnellaan radiota.

Muistisairaus ei tietenkään ole pelkkää positiivisuutta. Siihen kuuluu omaisten puolelta syyllisyyden tunnetta, kun ei voi olla aina apuna.

– Koen kyllä syyllisyyttä, kun asun täällä tuhannen kilometrin päässä, sanoo pääkaupunkiseudulla asuva Kemppainen.

Kun äiti asui yksin kotona, Kemppainen tunsi vielä enemmän huolta hänestä. Jos äiti ei vastannut puhelimeen, Kemppainen huolestui, vaikka useimmiten syynä olikin se, ettei äiti osannut kunnolla käyttää puhelinta.

Nyt äiti asuu palvelutalossa, joten huolta on hieman vähemmän. Kemppainen kehuu, että hoitajat ovat aina ymmärtäväisiä ja iloisiakin, kun hän soittaa ja kysyy äitiään tai menee käymään paikan päällä.

– Siellä on ihmisiäkin, joiden luona ei käy kukaan, Kemppainen sanoo.

Äidin tila heikkeni eräänä yönä, kun tämä oli saanut aivoinfarktin. Hoitaja löysi hänet aamulla lattialta.

– Ei tarkkaan tiedetä, kauanko hän ehti siinä olla. Hän ei itse muistanut mitään.

– Eurooppa kärsii muistisairaudesta. Ei muisteta, mitä sota on ja mitä tragedioita sota aiheuttaa, hän sanoo.

Yhdeksi sarjakuvan teemaksi nousi sota. Kemppainen ryhtyi tekemään kirjaa samoihin aikoihin, kun Ukrainan sota alkoi, ja aihe puhutteli. Kemppainen rinnastaa kirjassaan sotaa ja muistisairautta.

– Eurooppa kärsii muistisairaudesta. Ei muisteta, mitä sota on ja mitä tragedioita sota aiheuttaa, hän sanoo.

Osana sarjakuvansa tarinaa Kemppainen selvittelee äidiltään, miltä tuntui aikanaan lähteä pakoon sotaa Lapissa 80 vuotta sitten.

Äiti ei kirjassa muista, että Lapissa olleet vieraan vallan sotilaat olivat saksalaisia, eivät venäläisiä. Sen äiti kuitenkin muisti, että oli viisi- tai kuusivuotias perheen lähtiessä evakkoon Ruotsiin. He pääsivät tuttujen perheiden luo, sillä äidinäiti oli työskennellyt Ruotsissa siivoojana. Rajajoen yli mentiin veneellä.