Ihmiset

Ensimmäinen joulu omassa kodissa — ”Kaikkihan on elämässä mahdollista”

Wojciech Słowikin ja Veronika Paschenkon kaksilapsinen perhe haaveilee luonnonmukaisemmasta elämästä. Joulupöydässä syödään puolalaisia perinneruokia.

Luonto, mutta myös rauha ja turvallisuus, listaa Wojciech Słowik syitä sille, miksi hän muutti pari vuotta sitten vaimonsa Veronika Paschenkon ja silloin parivuotiaan Wilkomir-poikansa kanssa Enontekiölle.

Pohjoisessa he ovat halunneet aina asua, ja tiettyjä alueitakin mielessä oli ollut, mutta Enontekiö oli heidän lempikuntansa.

Słowik on kotoisin Puolasta, Krakovasta. Hän on asunut Suomessa viimeiset kymmenen vuotta, kahdeksan vuotta koti oli Raisiossa.

Słowik muutti alun perin Suomeen, koska oli kiinnostunut suomen kielestä ja suomalaisesta kulttuurista. Puolassa suomea olisi ollut hankalaa opiskella, joten hän päätti lähteä Suomeen töihin ja opetella samalla kielen. Słowik on lähihoitaja, ja erikoistunut päihde- ja mielenterveystyöhön.

Parin vuoden jälkeen hän jo ajatteli, että maassa on tosi kiva asua, eikä hän enää kotiin niin kaivannutkaan.

Paschenko puolestaan on syntynyt Venäjällä Pietarissa, mutta muuttanut Suomeen perheensä kanssa jo vähän alle kaksivuotiaana.

Eri kaupunkien kautta hän päätyi opiskelemaan arkeologiaa Turun yliopistoon, josta on valmistunut kandidaatiksi.

– En pojan syntymän jälkeen enää ole jatkanut opintoja. Turussa työskentelin arkeologisilla kaivauksilla muutaman vuoden.

Minulla esimerkiksi ei ole lapsuuskavereita, joten siksi olisi mukavaa, että omat lapset sellaisia saisivat.

Słowikin ja Paschenkon tarina alkoi viitisen vuotta sitten, ja heti seurustelunsa ensimmäisenä vuonna he lähtivät jo yhdessä pyöräretkelle Lappiin.

Paschenko kertoo aina tunteneensa vetoa Lappiin, mutta ei aiemmin ole ajatellut voivansa tänne muuttaa.

– Kun Wojciech ensin alkoi puhumaan, että tänne voitaisiin muuttaa, niin sitten aloin itsekin miettimään, että kaikkihan on elämässä mahdollista, Paschenko nauraa.

Hän kertoo lapsuudessaan usein muuttaneensa eikä pysyvää kotipaikkakuntaa ollut.

– Minulla esimerkiksi ei ole lapsuuskavereita, joten siksi olisi mukavaa, että omat lapset sellaisia saisivat.

Nyt heillä on ikioma koti Vuontisjärvellä, Słowikilla valituinen työ Luppokodin lähihoitajana, ja perhe on kasvanut tytöllä, lähes kaksivuotiaalla Xenialla.

Ennen oman kodin ostoa perhe asui Hetassa, mutta Słowikin mielestä on kuitenkin ihan eri juttu asua omassa kodissa kuin vuokralla.

– Vihdoin minä omistan oman kodin! hän iloitsee.

– Kaupungissa on liikaa ärsykkeitä ympärillä, osta tätä ja tätä, en kaipaa yhtään sellaista, Paschenko sanoo.

Hänen haaveensa onkin aina ollut luonnon keskellä asuminen.

Monikielisen perheen äiti kertoo viime vuosina oppineensa hyvin puolaa, ja keskenään vanhemmat keskustelevat puolaksi ja suomeksi. Lapsille puhutaan omilla kielillä, venäjäksi ja puolaksi, mutta satuja luetaan suomeksikin.

– On ollut kiva huomata, että Wilkomir oppii suomeakin tosi tehokkaasti, kun käy päiväkodissa pari kertaa viikossa.

Paschenko kertoo Xenian vauva-ajan olleensa hieman eristyksissä ilman tukiverkostoa, eikä hän juurikaan ehtinyt tutustumaan ihmisiin. Nyt hän on jo käynyt lasten kanssa kerhoissa ja eri tapahtumissa. Hänen mielestään on tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joita tuntee lapsesta asti.

Nyt meillä on mehiläistarhaukseen sopiva tontti. Se on pikku unelma minulle.

Luonnonmukainen elämä kiinnostaa Słowikia ja Paschenkoa, ja siihen suuntaan heidän tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveensakin ovat kallellaan.

– Minulla on suunnitelmissa kasvattaa puutarha ja kasvimaa omalle tontille järvenrantaan, Paschenko kertoo.

Lasten vielä hieman kasvettua hän haluaisi perustaa oman käsityöpuodin, sillä hän tykkää tehdä ja kokeilla kaikenlaisia käsitöitä.

Lisäksi hän haluaisi lisätä kuvittajan töitä, joita tekee nytkin.

– Olen aina piirtänyt, mutta arkeologin opintojen myötä olen alkanut saamaan kuvitustöitä tieteellisiin julkaisuihin. Sitä työtä pystyy tekemään kotonakin, vaikka lapset ovat pieniä.

Słowik on käynyt mehiläistarhauskurssin, ja nyt hän haluaisi perustaa oman mehiläistarhan.

– Nyt meillä on mehiläistarhaukseen sopiva tontti. Se on pikku unelma minulle.

Puukäsitöiden teosta hän on myös kiinnostunut, sillä puukäsitöitä hänen suvussaan on tehty aina.

– Isoisä oli puuseppä, mutta isäni kanssa olen rakentanut alusta asti omakotitalon.

En ole koskaan juhlinut jouluja, paitsi Wojciechin kanssa.

Słowikin veli asui Raisiossa aivan heidän naapurissaan.

– Melkein kahteen vuoteen emme nyt ole nähneet, ja heitä minulla on ikävä, sanoo Słowik.

Hänen vanhempansa ovat Puolassa ja lähettävät pojalleen pari kertaa vuodessa ruokapaketin.

Joulun perhe viettää Vuontisjärvellä, ja Paschenkon äiti on tulossa kylään. Hän asuu Joensuussa ja on yhä työelämässä mukana.

– En ole koskaan juhlinut jouluja, paitsi Wojciechin kanssa, kertoo Paschenko.

Venäjällä uusi vuosi on aina ollut tärkeämpi juhla, vaikka jouluakin jo nykyisin juhlitaan, tosin tammikuussa, koska ortodoksikirkolla on käytössä juliaaninen kalenteri.

Joulupukki perheessä ei ole koskaan vieraillut, mutta estettä sille ei ole. Słowik kertoo, että Puolassa lapset yleensä saavat kaksi lahjaa, pienemmän 6. joulukuuta ja toisen isomman jouluaattona.

Samasta leivästä taitetaan kahden kesken pienet palaset ja kerrotaan sitten, mitä sydämellistä ja hyvää toiselle toivotaan.

Puolalaisissa jouluperinteissä ruuat ovat aika tavalla erilaiset kuin suomalaisessa joulupöydässä, vaikka muuten juhlaa vietetään samalla kaavalla.

– Meillä on aina kalaa, me emme syö lihaa jouluaattona.

Paistetun kalan lisukkeina ovat salaatti ja perunamuusi. Puolalaisen perinteen mukaan pitäisi olla kaksitoista eri ruokalajia, muun muassa punaista tai valkoista borsch-keittoa, jotka ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin Venäjällä, sekä pierogeja, pieniä piirakoita, joissa on suolaista tai makeampaakin täytettä. Juomana on glögintapainen kompot, jossa esimerkiksi käytetään savustettuja luumuja.

Ennen ruokailua syödään kuitenkin opłatek, eli niin sanottu öylätti, pieni leipä. Opłatek on siunattu katolisessa kirkossa.

– Samasta leivästä taitetaan kahden kesken pienet palaset ja kerrotaan sitten, mitä sydämellistä ja hyvää toiselle toivotaan.

Opłatek taitetaan tänä jouluna myös Słowikin ja Paschenkon perheessä. Kasvimaita järvenrantaan, hunajaa ja paljon, paljon onnellisia hetkiä ikiomassa kodissa.