Muualta Lapista

Kotiutusjuhla Ivalon Rajajääkärikomppaniassa: ”Honkaisten pirttien henki ja rajamiehen vaisto olkoon Teille aina pyhä”

Marsalkka Mannerheim tervehti aikanaan sodassa taistelleita rajajoukkoja sanomalla ”Honkaisten pirttien henki ja rajamiehen vaisto olkoon Teille aina pyhä”. Marsalkan sanat kuultiin myös juhannuksen alla Ivalon Rajajääkärikomppanian kotiutusjuhlassa, kun Rajan liikuntasaliin oli katettu kahvipöytien rivistö ja siellä samalla palkittiin palveluksessa erityisesti kunnostautuneita varusmiehiä.

Siteerattiinpa kotiutusjuhlassa myös toista suomalaisten arvostamaa upseeria, eteläpohjalaisten omaa everstiä Matti Laurilaa.

– Me ei sotaa tahdota, me tahdomma rauhaa. Suomen armeija on näinä päivinä näyttänyt, jotta ei tänne ole ilmaiseksi tulemista.

– Rajajoukkojen sotilaat, arvoisat kutsuvieraat. Näillä sanoilla eversti Matti Laurila tervehti Taipaleenjoen taisteluissa kunnostautunutta oman piirinsä reserviläisjoukkoa. Nämä sanat on taltioitu myös Talvisota-elokuvaan. Ja niihin sisältyy paljon erityisesti teille kotiutuville varusmiehille ajankohtaista Suomen puolustamiseen liittyvää aineistoa, sanoi Lapin rajavartioston komentaja, eversti Mikko Lehmus.

Komentajan mukaan Laurilan viestin ydin on siinä, että rauhan ja turvallisuuden takeena täytyy olla varautuminen ja valmius. Panoksena ei ole vähempää eikä enempää kuin Suomen itsenäisyys.

– Toivottavasti useimpia meistä nämä suomalaiseen tietoisuuteen iskostetut sanat koskettavat ja ovat hyvänä ohjenuorana.

Komentaja Lehmus oli vakuuttunut siitä, että nyt Ivalosta kotiutuvat varusmiehet ovat saaneet Ivalosta ja Lapin erämaista sellaiset opit, että ne tulevat kantamaan heitä koko heidän elämänsä ajan.

– Voitte ammentaa taaksejääneistä kuukausista muistoja ja voimia lopun elämänne ajan. Olen varma, että moni teistä tietää mielessään näiden kuukausien jälkeen, että minä osaan, minä pystyn ja minä olen tarpeen.

– Kuluneisiin kuuteen tai kahteentoista kuukauteen mahtuu valtava määrä kokemuksia, lukuisia litroja naamaan satanutta räntää ja teidät yhteen liittäneitä vaikeuksia ja kokemuksia, jotka ovat tehneet niinsanotusti pojista miehiä.

Eversti Mikko Lehmus muistutti, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu välitöntä uhkaa, mutta rajanaapurimme Venäjä käy kuitenkin Ukrainassa keinoja kaihtamatonta ja kansainvälisen oikeuden vastaista sotaa. Suomeakin on häiritty erilaisilla hybridivaikuttamisen keinoilla ja rajaturvallisuutta kyseenalaistettu välineellistetyillä siirtolaisilla.

– Nyt jos koskaan reserville, maanpuolustustahdolle, tiedoille, taidolle ja asianmukaiselle kalustolle, on tarvetta. Kaikkea tätä tarvitsemme siksi, että me emme tahdo sotaa, vaan me tahdomme rauhaa. Vaikka palveluksenne huomenna päättyy täällä Rajavartiolaitoksessa, Suomi, Rajavartiolaitos ja Lapin rajavartiosto tarvivat teitä siinä tehtävässä, johon teidät lähiaikoina sijoitetaan.

Komentaja Lehmus kannusti kotiutuvia nuorukaisia pitämään itsensä fyysisesti ja psyykkisesti vireessä.

– Tällöin te voitte olla hyödyksi itsellenne, läheisillenne ja tarvittaessa te olette valmiina turvaamaan suomalaista yhteiskuntaa. Eläkää rohkeasti itsenne näköistä elämää, haaveitanne tavoitellen ja voimanne ponnistaen.

– Sillä silloin elämä ja omat saavutukset tuntuvat niihin uhrattujen ponnistelujen arvoisilta. Kaikkien vaikeuksienkin keskellä on hyvä pitää itselle asetetut tehtävät kirkkaina mielessä. Jokainen meistä kohtaa pettymyksiä ja ne tekevät meistä entistä vahvempia, sanoi komentaja.

Komentaja Lehmus muistutti myös, että samalla kun miehet pitävät itsestään huolta, niin huolta täytyy pitää myös kavereista - rajamieshenkeen kuuluu, että kaveria ei jätetä.

Rajajoukot ovat maanpuolustuksemme etulinjaa. Komentajan mukaan Suomen puolustuskyvyn ydin on kansallinen puolustus ja sitä liittokunta vahvistaa.

– Toivotan teidät tervetulleiksi rajajoukkoihin. Ja kenraali Ehnroothia siteeraten toivon, että tapaammepa sitten kaupungin kujanteilla, kylien raiteilla tai Suomen suurilla saloilla, niin tulette sanomaan, että minäkin olen rajajoukoissa ja minäkin olen palvellut Lapin rajavartiostossa, sanoi komentaja ja toivotti samalla kotiutuvien varusmiesten lisäksi hyvää kesää henkilökunnalle, jonka työ on päättymätöntä ja tulokset kiitettäviä.

Kotiutuvan varusmiehen puheen pitänyt kokelas Jeremia Ahola sanoi, että reserviin lähtee Ivalon Rajajääkärikomppanian portilta täysin erilaisia miehiä kuin sinne tullessa.

– Kun astuimme portista ensi kertaa sisälle, niin mielessä oli jännitystä ja epävarmuutta. Kun varustesäkki harteilla etsimme oikeaa ovea parakista, niin kaikilla pyöri mielessä, että mitähän tässä tullaan puolen tai vuoden aikana oikein kokemaan.

Ahola sanoi, että ikimuistoisiin kokemuksiin kuuluu myös Vätsärin viikon selviytymisharjoitus.

– Vätsärissä meiltä otettiin pois kaikki mukavuudet. Ei ollut sänkyä, ei lämmintä peittoa. Ei ollut puhelinta, eikä liioin ruokaa. Mutta oli kovia pakkasia, väsymystä, pimeyttä, nälkää ja paljon kilometrejä.

Ahola vakuutti, että viimeistään Vätsärissä jokainen ymmärsi, mitä on rajakunto ja mistä aineksista todellinen rajamies on tehty.

– Vätsärin reissun jälkeen olikin mahtavaa päästä kasarmille, nauttia sotilaskodin herkkuja ja oman ruokalan, tai Rajan ravintolan, maittavia tarjoiluja. Tie rajasotilaan sydämeen käy vatsan kautta ja suuri kiitos ruokalan väelle, että olette pitäneet meidän sydämet ja vatsan täynnä, kiitteli Ahola.

Aholan mukaan jokainen varusmies on Ivalon aikana oppinut paljon ja kehittynyt muun muassa fyysisen kunnon puolella, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että suurin kasvu on kuitenkin tapahtunut korvien välissä.

– Kovissa tilanteissa on tarvittu päätä ja kroppaa, mutta pää on suostuttanut meitä jatkamaan. Olemme kasvaneet varusmiehinä, mutta myös ihmisinä. Kun astumme noista porteista siviilimaailman pyörteisiin, niin sinne lähtee itseensä luottava, kyvykäs ja iloinen reserviläinen. Uskon, että palvelusajan kokemukset antavat meille paljon eväitä myös tuleviin temmellyksiin reservissä.

Ahola vetosi myös palvelustovereihinsa, että porukka pitäisi toisiinsa yhteyttä ja vaalisi rajahenkeä ja periksiantamattomuutta myös tulevissa elämäntilanteissa.

Ivalossa henkilökunta todella tukee ja välittää varusmiehistä. Teette todella tärkeää työtä, vakuutti rautasormuksen mies Jeremia Ahola.

Jeremia Ahola palkittiin kotiutusjuhlassa Tammenlehvän Perinneliiton rautasormuksella, joka jaetaan saapumiserästä sille, joka on valanut joukkoon hyvää yhteisöllistä henkeä ja kannustanut palvelustovereitaan kovissa paikoissa. Yhteisöllisyys oli kunniassaan myös sotavuosina, kun moni perhe ja suomalainen henkilö luovutti valtiolle monesti ainoan omistamansa arvoesineen, kihla- tai vihkisormuksen, ja sai tilalle rautasormuksen.

– Porukka valitsee keskuudestaan rautasormuksen saajan ja minulle tuli yllätyksenä, että minä olen se saaja. En tiedä, mitä hyvää olen sitten tehnyt, mutta olen yrittänyt olla palvelusaikanakin oma itseni. Olen aina yrittänyt elämässäni toimia sillä lailla, että kaikilla muillakin olisi hyvä olla ja elää. Ehkäpä sitä on sitten voinut antaa jotain eväitä muille täällä palveluksen aikana.

– Huumoria pitää tietenkin aina olla. Huumorilla selviää aika pitkälle. Yhdessähän täällä pusketaan eteenpäin. Jos joku meinaa jäädä metsässä matkasta, niin häntä sitten vaikka kannetaan porukalla, sanoi Oulun seudulta kotoisin oleva Ahola.

Kokelas Ahola sanoi tulleensa Ivaloon, koska oli kuullut, että Ivalo on kova paikka. Hän halusi tulla haastamaan itseään ja kokea ne tarinat mitä oli edellisiltä saapumiseriltä kuullut.

– Kun siviilissä oli kuullut juttuja Ivalosta, niin nehän oli semmoisia satutarinoita. Ei sitä voi varusmiespalvelusta kuvitella ennalta mitenkään. Vasta sitten kun astuu palvelukseen, niin ymmärtää, mitä tämä on.

Aholan mukaan kova paikka Ivalo kieltämättä olikin. Fyysinen kunto oli koetuksella, mutta ennen kaikkea henkinen puoli.

– Henkinen puolihan se on rasituksella, kun paljon käydään lyhyessä ajassa läpi uusia asioita. On vain pakko sisäistää ne asiat, että hallitsee kokonaisuuden ja kroppa tulee sitten perässä, kunhan pää vain kestää. Jos joku miettii, tulisiko Ivaloon, niin Ivaloa suosittelen sille, joka ei luovuta ja on valmis antamaan kaiken itsestään, pohdiskeli Ahola kahvipöydässä.

Kotiutuskahveilla istui myös Saariselän mies, vänrikiksi ylennettävä James Lindholm.

– Kovin homma taisi olla aliupseerikurssin tutkinto ykkönen. Siellä oli nälkää, kylmää ja väsymystä. Kovia kokemuksia oli paljon, mutta ehkä tuo oli se kovin. Kilometrejäkin kertyi siellä aika paljon, myhäili Lindholm.

Hän antoi kiitosta Ivalolle hyvästä rajahengestä ja hyvistä ruuista.

– Reservissä tulee varmasti ikävä komppanian ruokia. Ruoka oli hyvää, mutta painoa lähti jonkin verran pois, koska kulutus oli kuitenkin niin kovaa. Ivalon rajahenki on semmoista, että täällä kaikki ovat kavereita keskenään.

Lindholm tietää, että aika moni inarilaisnuorista suuntaa jonnekin muualle palvelemaan kuin Ivalon Rajajääkärikomppaniaan.

– Ehkä kaikilla ei sitten ole sellaista motivaatiota, että haluaa tosissaan rääkätä ja kasvattaa itseään. Ja jos ei ole motivaatiota, niin ehkä hyväkin, ettei silloin tule Ivaloon.

Lindholm arveli, että jokaisen inarilaisnuoren kannattaisi harkita Ivalon Rajajääkärikomppaniaa.

– Kuntohan kestää kaikilla, mutta myös pään pitää kestää. Tänne voi tulla, jos ajattelee, että pää kyllä kestää, hän sanoi.

Lindholm aikoi nyt pohdiskella mitä lähtisi opiskelemaan. Opinpolku kutsuu, mutta minne, sitä hän ei vielä tiennyt.

Rovaniemen mies, ylirajajääkäri Eelis Sieppi palkittiin saapumiseränsä parhaana Luton leukulla.

– Isoveli kävi täällä ja hän vakuutti, että Ivalo on hyvä paikka ja täällä pääsee haastamaan itteään ja laittamaan ittensä lujille. Minullekin oli sitten selvää, että haluan Ivaloon, kertoi Sieppi.

Siepin mukaan kovimmat jutut Ivalossa koettiin maastossa.

– Oikeastaan kaikki harjoitukset oli erittäin kovia ja erityisesti talviharjoitukset. Selviytymisharjoituskin jäi mieleen, kun siellä oli paljon siirtymää, vähän unta ja tosi vähän ruokaa vuorokaudessa. Ja kylmyys on aina haasteena. Täytyy pitää varansa, ettei kylmyys iske.

– Maaliskuun selviytymisharjoitus kesti seitsemän päivää. Välillä hiihdettiin umpista, välillä kelkan jälkeä, mutta pääasiassa umpista. Keli oli Vätsärissä hyvä, mutta valamarssi oli hankalampi, kun oli nollakeli ja lumi tarttui hyvin suksen pohjaan. Aina tauolla täytyi raapia suksien pohjat tai koputella suksia puihin.

Sieppi majoittui Ivalossa tilapäisparakkeihin, kun uudet kasarmitilat ovat vasta rakenteilla.

–Eihän minulla ole kokemusta oikeasta kasarmista, kun koko ajan olin parakissa. Kyllä ne ihan hyvät tilat oli ja sisäilma oli varmasti kunnossa. Rakennustyömaan keskellähän täällä oltiin, mutta ei sekään haitannut meitä millään tavalla sinä aikana kun tällä alueella oltiin eikä metsässä.

Ivalossa pitää olla kova kunto ja kova pää, että kestää, sanoi Luton leukun mies Eelis Sieppi.

Sieppi antoi kiitosta Ivalon Rajan hyville varusteille ja erityisesti ruuille.

– Täällä on varmasti maan parhaat ruuat. Täältä jäi pääemäntä Annikki Länsman keväällä eläkkeelle, mutta hän vakuutti, että ruoka säilyy yhtä hyvänä kuin ennenkin.

– Ja henki on Ivalossa hyvä. Ivalossahan jokaisen oppii tuntemaan nimeltä, jos ei ekan, niin parin kuukauden aikana.

Sieppi toi siviilistä Ivalon kasarmille hygieniavälineitä ja oman puukonkin hän innostui tuomaan varmuuden vuoksi.

– Joillakin voi olla omia aluskamppeita, mutta minä en tuonut siviilistä mitään vaatetta. Valtion kamppeilla on menty ja niillä varmasti pärjää. Oman puukon toin, enkä voinut arvata, että lähden täältä kotiin Luton leukun kanssa, hän myhäili.

Eelis Sieppi suosittelee Ivalon Rajajääkärikomppaniaa kaikille, jotka haluavat haastaa itseään ja tykkäävät olla paljon metsässä.

– Ei Ivaloa tarvi pelätä ja täällähän sitä oppii asiat ja kunto kasvaa, vakuutti Sieppi ja aikoi pitää viikon lomaa ja ryhtyä sitten ammattiin jonka on jo opiskellut eli putkiasentajaksi.

Sotilaspastori Aki Lautamo toivoi, että hän sekä kollegansa ortodoksipastori isä Jaakko ovat onnistuneet antamaan joitakin eväitä kotiutuvien varusmiesten henkiseen eväsreppuun.

– Teillä on edessä uusi matka, kun lähdette Rajajääkärikomppaniasta ulos. Kukaan ei tiedä minkä mittainen kenenkin matka on, ja joillakin matka päättyy kesken. Mutta käyttäkää myös niitä eväitä matkalla joita olette saaneet tämän yhteisen palveluksen aikana, palvelusajan iloista ja kärsimyksistäkin.

Sotilaspastori Lautamo siteerasi opiskelijakaveriaan lähes 50 vuoden takaa.

– Silloin aloitti teologisessa yhtä aikaa nuori mies nimeltä Pekka Simojoki. Hänen nimensä löytyy monista lauluista ja myös Sotilaan virsikirjasta. Pekka Simojoen laulun sanoilla evästän teitä matkallenne; Hyvää matkaa, hyvää matkaa. Työtä tee ja uutta luo. Ja kun löydät vettä elävää, ota maljasi ja juo.

Silloin tällöin saapumiserästä löytyy niin paljon laulu- ja musiikkikipinää, että se kajauttaa kotiutuskahveilla Finlandia-hymnin pianon säestyksellä. Tänä vuonna kipinää löytyi ja varusmiehet lauloivat Finlandiaa alikersantti Joona Ollilan säestäessä pianolla.

– Äiti pakotti aikoinaan pianotunneille, joten siksi osaan soittaa Finlandia-hymnin. Nykyään soitan kyllä kitaraa ja bassoa. Laulupuoleen en sekaantunut mitenkään, vaan varusmiesten lauluharjoituksista pitää antaa kiitosta vetäjälle, vänrikki Aholle. Esitystä harjoiteltiin pikkuisen ennalta ja hyvinhän tuo meni, myhäili pianisti Ollila.

– Haastava paikka oli ja nähtiin nälkää ja pimeääkin. Huumorillahan sitä aina kaikesta selvittiin ja elossa ollaan. Hyvät muistot jäi, kertoi kotipuoleensa Ouluun suunnistava alikersantti Ollila.

Kaikkiaan Ivalosta kotiutettiin 18 reservin vänrikkiä, 27 aliupseeria ja 55 rajajääkäriä. Pääosa kotiutettavista sijoitetaan rajajoukkojen reserviin.

Saapumiserän II/25 alokkaat astuvat palvelukseen maanantaina 7.7.2025. Varusmiespalveluksensa Ivalossa aloittaa tuolloin 130 alokasta.