Kolumnit
Halusin tänne ihan itse
Kun istuin ensimmäisenä iltana kolarilaisen yksiöni sohvalla ja tuijotin nyrkin kokoista reikää seinässä, päässäni oli lähinnä yksi kysymys: Mikä toi minut tähän tilanteeseen?
Tiesin, että valitsin itse lähteä Kolariin kesätoimittajaksi. Olin itse hakenut paikkaa ja ottanut sen vastaan. Olin itse valinnut jopa tämän pienen pintaremontin tarpeessa olevan asunnon itselleni kesäkodiksi.
Seinät ovat asunnossani niin ohuet, että pystyin kuulemaan ensimmäisen seinänaapurini kuorsauksen. Nykyään naapurissa ei kuorsata, mutta perheen leikki-ikäinen lapsi osaa muistuttaa, etten suinkaan ole yksin.
Silloin päätin, että lähden.
Aikuisiällä olen asunut viidessä eri kaupungissa tai kunnassa, jotka kaikki ovat sijainneet eri maakunnissa. Muutos on siis tuttua, mutta mikään ei olisi voinut valmistaa minua Kolariin.
Vietin viime kesän Helsingissä ja pääkaupungin hektisyys tarttui minuun. Kesän jälkeen vajosin hetkeksi jonnekin mieleni syvyyksiin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, mutta hankala.
Silloin päätin, että lähden.
Yhdistin mielessäni Lapin itsetutkiskeluun. Ajattelin, ettei täällä voi välttyä siltä, jos virikkeitä ja hälinää on vähemmän.
Halusin tietää, miksi ihmiset lähtevät Lappiin etsimään rauhaa tai tasapainoa.
Asfalttityömaa pitää huolen, etten pääse unohtamaan, miten liikennevalot toimivat.
Ensimmäisinä työpäivinä minulle selvisi, että rauha on aika kaukana siitä, mitä kirkonkylällä kulkiessa tuntee. Asfalttityömaa pitää huolen, etten pääse unohtamaan, miten liikennevalot toimivat.
Maanantaina puoliltapäivin kylän toinen ruokakauppa oli niin täynnä, että tuntui epämukavalta astella eineshyllylle hakemaan lounassalaattia.
Yli kuukauden Kolarissa asumisen jälkeen olen vielä kaukana siitä kuuluisasta sisäisestä rauhasta. Oikeastaan en ole varma, olenko edes ihminen, joka kykenee sellaiseen. Eikä se välttämättä ole edes tarpeen.
Kun tarpeeksi pitkään tuijottaa reikää seinässä, se alkaa kuulumaan siihen.
Miten niin pitäisi lähteä kauas nähdäkseen lähelle? Taisin tulla Kolariin asti toteamaan, että lähteminen ei maagisesti tuonut selkeyttä elämääni.
Kun tarpeeksi pitkään tuijottaa reikää seinässä, se alkaa kuulumaan siihen. Seinä ilman sitä tuntuisi jopa omituiselta.