Kolumnit

Taisto Tammelan kolumni: Taisto Tammi ja minä

Maamme tunnetuimmaksi romanilaulajaksi ja mielestäni iskelmätähtiemme kaikkien aikojan kärkitrioon noussut Taisto Tammi lauloi Liljankukallaan 1960-luvulla suomalaisten sydämiin. Romanien kansainvälisenä juhlapäivänä (8.4.2025) kirjoitan kolumnia ja muistan yllämainitun vuosikymmenen armeija-aikaani. Kantahenkilöstö ja ruotukaverini puhuttelivat minua yhtä paljon tunnetun laulajan kuin omalla sukunimelläni. Valitettavasti samettiäänisen, kuten monen muun iskelmätähden, elämänliekki jäi lyhyeksi.

Kotikyläni oli heimon hevosraittien solmukohta lähikyliin.

Lapsuudessani 1950-luvulla olin paljon romanien kanssa tekemisessä. Kotikyläni oli heimon hevosraittien solmukohta lähikyliin. Vierailut kylässä virkistivät muutoin niin hiljaista arkea. Talvisin jopa parin viikon välein perheet majoittuivat meille. Sain tutustua pintapuolisesti heidän kulttuuriin. Heimon ikäiseni lapset kertoivat kielensä avainsanoja uteliaisiin kysymyksiini. Tuohon aikaan Kittilän ja Sodankylän syrjäkylien välinen viestintä oli niukkaa, puhelimia oli vähän. Romanit osaltaan tehostivat naapurikylien välistä tiedonkulkua; uutistapahtumat välittyivät tuoreina lähikyliin. Kylässä naapurit taas kertoivat kuulumisia toisilleen.

Suomen kymmentuhantinen romaniväestö edustaa kollektiivista kulttuuria, jossa heidän arvomaailmansa heijastuu omine tapoineen. Vanhempien ihmisten kunnioitus periytyy vuosituhantisesta historiasta. Erityisesti isovanhemmat siirtävät perinteitä jälkipolville. Muistan aikanaan äitini tunteneen tavat, hän sijoitti aina perheen vanhimmat yöpymään sänkyyn, nuoremmat saivat yöpyä lattialla. Isossa pirtissä nukuin heidän seuranaan, tosin omassa sängyssäni.

Romaniyhteisön sisäisiä arvoja kuvaa tunteikkaasti neuvostoliittolaisohjaaja Emil Loteanu vuonna 1975 ohjaamassaan elokuvassa ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”. Aihe perustuu Maksin Gorkin kirjoittamaan novelliin romaniheimon elämästä 1900-luvun alussa. Elämäntavoilleen uskollisena ja ylpeänä heimo toteuttaa tässä musiikkipitoisessa rakkaustarinassa kulttuuriinsa kuuluvia perimmäisiä arvoja, romanisielun ydintä.

Kävelen romanien juhlapäivänä lähiössäni. Vain kaupungin viraston lipputangossa liehuu siniristilippu. Omakoti- ja rivitalojen salot ovat tyhjinä. Meistä monet ajattelevat heimosta – kuten usein muistakin vähemmistöistä – niin, ja jotkut vielä enemmän niin!

Kirjoittaja on kittiläläislähtöinen oululainen.