Paikallisuutiset

Uhon voi oppia, lupaa Sami Jauhojärvi

Tornionlaaksolainen hiihtäjä kertoo hänestä kirjoitetusta elämäkerrasta Kolarin kirjastossa.

Hiihtäjän Sami Jauhojärven tarina on nimetty Uhoksi hänen omasta ideastaan.

– Itse minä sen sanoitin. Heitin, että mitä jos laitettaisiin kirjan nimeksi Uho. Oma esiintymiseni nuorena oli uhmakasta. Uhosin, että tulosta tulee, vaikka fyysiset resurssit eivät välttämättä olleet siinä kunnossa, eikä kapasiteetti olisi riittänytkään, hän muistelee.

Hän ajatteli jo tuolloin, että ei lähde nöyristelemään kilpakumppaneiden edessä. Ennemmin hän päätti, että he kaikki ovat ihmisiä ja voitettavissa.

– Opin käyttämään myös mediaa hyödykseni. Uhosin julkisesti. Hain sillä painetta itselleni. Tiedostin, että mitä enemmän painetta, sen paremmin suoriudun, hän sanoo.

Olen sanonut oikeissa kohdissa kyllä.

Toimintamalli löytyi itsetutkiskelun kautta ja osoittautui onnistuneeksi. Ylitorniolla syntynyt Sami Jauhojärvi vietti elämästään 17 vuotta suomalaisessa hiihtokärjessä. Siitä seurasi myös se, että media ja julkisuus olivat osa elämää.

– Minulle julkisuus ja mediassa oleminen ovat olleet aina luontevia. Toisaalta elämäni on ollut aina tasaista. Se on ollut helppo pitää julkisena ja olla esillä, hän pohtii.

Osin tästä syystä, luontevista yhteyksistä mediaan, varmasti kumpusi myös nykyinen ura. Sami Jauhojärvi on jo seitsemän vuoden ajan käyttänyt hiihtovuosinaan kertynyttä lajin tuntemusta ja ammattitaitoaan pohjana, jolta hän kommentoi hiihtokilpailuja.

– Olen ottanut elämässäni vastaan haasteet, joita on tarjottu. Olen sanonut oikeissa kohdissa kyllä, hän pohtii.

Hän tuki ja satsasi aikansa minuun, jotta pystyin hiihtää.

Tämänkin talvikauden hän kommentoi Viaplaylle SM- ja MM-tason hiihtokisoja lähes jokaisena viikonloppuna. Vain kaksi talviviikonloppua on selostusvapaita, toinen joulun alla oleva ja toinen helmikuun lopussa.

Ennen selostusviikonloppua torstait ja perjantait menevät kilpailijoiden tilanteen päivittämiseen ja valmistautumiseen. Koska työ painottuu talviviikonloppuihin, hän pohtii kuinka kauan työtä voi jatkaa.

Poika Oiva on nyt 12-vuotias ja hiihtäminen kiinnostaa.

– Jos hän haluaa satsata siihen enemmän, pitää myös huoltajalla olla aikaa. Oma isäni jäi rajavartijan tehtävistä eläkkeelle kun olin 14-vuotias. Hän tuki ja satsasi aikansa minuun, jotta pystyin hiihtää, Jauhojärvi kiittelee.

Tuoreen uratarinansa kautta hän toivoo myös paljastuvan, kuinka suuri koneisto menestyvän urheilijan taustalla on.

– Näkyvä osa on vain jäävuoren huippu. Taustalla on aina valtava organisaatio, jonka toivon tulevan näkyväksi.

Toisaalta hänen kasvutarinansa voi antaa oppia ja vinkkejä muille, miten tulosta tehdään.

– Sama malli pätee muuhunkin kuin urheiluun, vaikkapa yrityksen kasvattamiseen, hän uskoo.

Sami Jauhojärvi on itsekin yrittäjä. Sitä tosin on vaikea laajentaa, koska ”yritys olen mie”, kuten hän sanoo.

Jauhojärvellä on valmentajan koulutus ja tällä hetkellä hän valmentaa hiihtäjä Aleksi Parttimaata.

– Uhoa voi opetella, jos haluaa ja on motivaatiota. Fyysiset tekijät saadaan jonkinlaisessa geenilotossa. Niitäkin toki voi parantaa. Esimerkiksi hapenottokykyä voi lisätä jopa 30 prosenttia, mutta kaikkein eniten voi tehdä henkisellä puolella. Jos on halu ja taustaorganisaatio kunnossa, tulosta syntyy.

Uusille urheilijasukupolville Jauhojärvi suosittelee opiskelua ammattimaisenkin urheilun ohella. Kaikkea ei ole pakko saada valmiiksi, mutta omaa tulevaisuuden pohjaa on hyvä rakentaa, vaikka tunti pari päivässä.

– Monelle urheilu-uran loppuminen on kova paikka ja putoaa tyhjän päälle.

Oma opiskelu hänellä jäi urheilun takia. Paikka olisi ollut yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, mutta reissaamisen vuoksi opiskelu ei onnistunut. Tuolloin ei vielä ollut etäopiskelumahdollisuuksia kuten nykyään.

– Suomalainen yhteiskunta arvostaa todella paljon koulutusta. Voi olla, että urheilijoilla olisi paljon enemmänkin annettavaa, jos olisi myös koulutusta.

Monesti olen unelmoinut, miltä tuntuisi olla tavan palkkatöissä.

Palkkatöistä Sami Jauhojärveltä on kokemusta vain muutaman kuukauden ajalta nuoruudesta, kun Ylitornion Eholammella kunnostettiin kämppää EU-rahoituksella.

– Monesti olen unelmoinut, miltä tuntuisi olla tavan palkkatöissä, hän naurahtaa.

Kun hiihtoura päättyi keväällä 2017, Jauhojärveä pyydettiin kommentoimaan kilpailuja sekä Ylelle että Eurosportille. Hän laski, että Ylellä hän saa enemmän kotimaan näkyvyyttä ja sillä tiellä ollaan. Yle näyttää nykyään osan hiihtokilpailuista, mutta Viaplaylla on laajat oikeudet.

Olivatko lappilainen olemus ja hoon päälle puhuttu murre avainasemassa, että Sami Jauhojärvestä tuli kommentaattori?

– Ei siitä varmasti haittakaan ole, mutta uskon, että ennen kaikkea ammattitaitoni hiihtoon on syy siihen, että päädyin tehtävään.

Jauhojärven perheeseen kuuluu niinikään ylitorniolaissyntyinen vaimo Laura (o.s. Koivisto) sekä lapset Oiva, 12, Alpo, kahdeksan, ja Elvi, kuusi vuotta. Perhe asuu Hollolassa ja esikoinen on mukana Hollolan Urheilijat -46 -seuran hiihtotoiminnassa.

Urheilu ja liikunta ovat koko perheen juttuja. Hiihdon lisäksi Oiva harrastaa salibandya, Alpo jalkapalloa ja Elvi käy temppujumpassa ja leikkiliikassa.

Laura-vaimo työskentelee maahanmuuttajanuorten valmistavana opettajana Kärpäsen koulussa.

– Vaimon työn perässähän me tänne muutettiinkin kymmenisen vuotta sitten.

Perheen koti on maaseutumaisissa olosuhteissa. Tontin joka suunnalta näkyy peltoa eli näkymä ei paljon lapsuusmaisemista Ylitornion Armassaaresta poikkea.

Ylitorniolla kiinnekohtina toimivat Jauhojärven lapsuuskoti, vaimon vanhempien koti Portimojärvellä ja mökki Torasjärvellä.

– Rakkaimpia aikoja siellä ovat keväät ja syksyt. Keväällä on parhaat kelit ja syksyllä pääsee muikkuverkoille ja metsästämään.

Jouluisin viime vuosina ei enää Ylitorniolle ole yritettykään. Perheen joulutraditioihin Hollolassa kuuluu haudoilla käynti. Keskiaikaisen kivikirkon hautausmaalla ei tuttuja hautoja ole, mutta muualle haudattujen paikalle sytytetään kynttilä Samin Reijo-isälle ja molempien isovanhemmille, jotka ovat haudattuina Ylitorniolle Kaupinmäkeen.

– Lapsuuden jouluihin kuului, että ensin käytiin Kainuunkylässä äidin puolen mummolassa, johon kokoontuivat Pirjo-äidin sisarukset perheineen. Myöhemmällä iällä velipoika kävi joululounaalla vanhempiemme luona ja kokonnuimme sinne. Illaksi mentiin anoppilaan, johon kokoontui puolestaan vaimon perhe.

Toisaalta minulla ei ole elämässä mitään hävettävää, mitä en voisi kertoa.

Kirjan kohteeksi asettuminen oli hyvästä mediasuhteesta johtuen Mustille helppoa. Hän kiittelee kirjoittajia Outi Hytöstä ja Karo Hämäläistä. Heidän kanssaan oli helppo työskennellä, eikä heille tarvinut asioita vääntää rautalangasta.

– Tekstistä tuli jouhevaa, kerronta etenee loogisesti. Siellä on pieniä jaksoja, joita voi lukea palan kerrallaan, ei tarvitse välttämättä lukea koko kirjaa heti, hän kehuu.

Hän ei kokenut kirjan tekemistä kiusalliseksi, koska kokee että hänen elämänsä on ollut avointa ja julkista koko aikuisiän.

– Toisaalta minulla ei ole elämässä mitään hävettävää, mitä en voisi kertoa.

Tästä syystä otsikoihinkin elämäkertakirjasta on noussut erilaisia asioita, eikä mitään yksittäisiä kohuja tai paljastuksia. Iltapäivälehdet ovat nostaneet otsikoihin kittiläläislähtöistä hierojaa, Kerttu Helystä, koska aina hänellä käytyään Jauhojärvi haisi niin linimentille, että oli pakko käydä suihkussa.

– Erittäin taitava hieroja ja sai plantaarifaskiittini hoidettua, hän kiittelee ja kertoo, että etelässä vieraillessaan Helynen käy myös heillä kylässä eli on myös hyvä ystävä.

Ei ollut mukana aikaa vieviä härpäkkeitä, ei ruutua mitä vahata, ei kelloa, vaan elettiin auringon mukaan.

Viime kesänä Jauhojärvi nousi julkisuuteen myös tv:ssä Farmi Suomen voitettuaan. Maatilalla kuvauksissa olo oli hänelle hieno kokemus.

– Se palautti sellaista aitoa läsnäoloa, jota ei ole sitten lapsuuden jälkeen kokenut. Ei ollut mukana aikaa vieviä härpäkkeitä, ei ruutua mitä vahata, ei kelloa, vaan elettiin auringon mukaan.

Häntä oli pyydetty mukaan jo monella aiemmalla tuotantokaudella, mutta itsensä erottaminen perheestä ja muusta yhteiskunnasta kuukaudeksi ei ollut aiemmin ollut mahdollista.

– Meillä on mökillä vastaavat olot, ei sähköä, eikä juoksevaa vettä. Siellä olen tottunut olemaan lapsesta saakka. Voi olla, että se oli voittoni syynä. Myös oman perheeni kanssa olemme siellä muutamia päiviä kerrallaan.

Lamppu syttyy kun pääsee liikkumaan.

Voisiko Jauhojärvi ajatella muuttavansa vielä takaisin Ylitorniolle tai Lappiin ylipäänsä?

– Ainahan sinne pääsee kun haluaa, mutta ei tässä vaiheessa voisi muuttaa kokonaan. Meidän elämämme on täällä etelässä, vaimolla työ, lapsilla koulut, kaverit ja harrastukset. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Ylitorniolla on kuitenkin tukikohtia ja myös yritystilat Ylläksellä. Siellä kahden lomahuoneiston, kuntosalin, luentotilan ja fysioterapiatilan hyödyntäminen yritystoimintaan voisi olla mahdollista.

Jos Jauhojärvi talvella Ylitorniolle pääsee, hän käy hiihtämässä nimikkoreittinsä Ainiovaaran laella. Siellä on paikkakunnan paras ja rakkain latu.

– Liikunta, hiihto tai juoksu on pään raikastamista. Lamppu syttyy kun pääsee liikkumaan ja endorfiini, joka siitä vapautuu, on hyvän olon lähde.

No niin Musti on tullut kotiin.

No entä sitten se Musti. Mistä sinä moisen lempinimen saitkaan?

– Kun kotiuduin synnytyslaitokselta äidin kanssa ja isä näki mustat silmät ja hiukset, hän totesi, että no niin Musti on tullut kotiin. Nimi on seurannut minua koko ikäni.

Sami Jauhojärvi kertoo hänestä kirjoitetusta elämäkerrasta Uho – Sami Jauhojärven tarina Kolarin kirjastolla maanantaina 2. joulukuuta kello 16–17.