Muualta Lapista
Huoranpenikka-kirjan kirjoittaja Sanna Vanha-Vähäaho: ”Lasten henkinen ja fyysinen pahoinvointi kyllä tiedostetaan, mutta eipä niistä haluta alkaa kahvipöydissä puhumaan”
Sanna Vanha-Vähäaho halusi esikoisromaanillaan Huoranpenikka sanallistaa asioita, jotka tiedetään, mutta jotka vieläkin ovat tabuja.
– Lasten henkinen ja fyysinen pahoinvointi kyllä tiedostetaan, mutta eipä niistä haluta alkaa kahvipöydissä puhumaan, kirjailija sanoo.
Kolarilaislähtöinen Vanha-Vähäaho haluaa kirjallaan viestittää, että vaikeistakin lähtökohdista voi nousta aivan hyvään elämään. Huoranpenikka on fiktiivinen kertomus 1980-luvun Väylän varresta.
Se on lapsen kasvutarina rikkinäisessä ympäristössä, jossa huonon osan saanut joutuu kamppailemaan myös yhteiskunnallisesta hyväksynnästä ja osallisuudesta. Kirja kertoo lapsen ja isän välisestä matkasta, jossa aikuisen tulisi rakastaa ja suojella lasta eniten maailmassa, mutta rakkauden tilalla onkin vain silmittömästi vihaa.
Kirjoittamista pitkään harrastanut Vanha-Vähäaho alkoi kirjoittaa romaania vastapainoksi menetettyään lapsensa tapaturmaisesti vuonna 2019.
– Tämä on fiktiivistä, omasta päästä keksittyä. Ammatillisesti sosiaalityössä olen nähnyt tietysti kaikenlaista. Aihe on synkkä, ja on siinä oman menetyksen tunneskaala taustalla.
Vanha-Vähäaho on psykiatrinen sairaanhoitaja, ja hän tekee sosiaalityötä Oulun seudulla. Hän on erikoistunut päihde- ja mielenterveystyöhön.
Väylänvarsi näkyy Huoranpenikassa murteena ja paikankuvauksena. Kirjailija pohti aluksi, kirjoittaako pelkästään murteella, mutta päätti ymmärrettävyyden takia rajata sen dialogiin.