Ihmiset 

Sekuntikello kävi viimeisen kerran – Eeva-Liisa Lompolojärvi kirjasi juoksijoiden ajat sarjajuoksuissa vielä kerran ennen eläkepäiviä

Eeva-Liisa Lompolojärvi on ollut Kolarin nuorten ja liikunnan puolella 1980-luvulta asti. Viestikapula siirtyy pian seuraaviin käsiin.

– Mie olen ruukannu laittaa näitä kymmenen välein.

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Eeva-Liisa Lompolojärvi asettelee tottuneesti sarjajuoksujen numeroliivejä keskuskentän pukukoppien rappusille.

Kello on viisi alkusyksyn tiistaina. Tunnin päästä alkavat sarjajuoksut, tämän syksyn viimeiset.

Mehu on valmiina tonkissa, keksit kulhoissa.

– Saa nähhä, jättääkö osa tulematta, ko on jo juostu niin monta kertaa, Lompolojärvi miettii.

Neljännet juoksut on ehkä helpompi jättää väliin, koska jo kolme kertaa juosseet palkitaan kauden päätteeksi palkintojenjaossa. Tänä vuonna juoksijoita on tiistaisin tullut kentälle hieman päälle sata, parhaimpana tiistaina 109.

Viime vuosina juoksutapahtumassa on saattanut parhaimmillaan käydä jopa kaksisataa juoksijaa.

– 2010 molemmin puolin oli vähemmän lapsia Kolarissa, silloin juoksijoita oli vähän, alle 50 oli joskus, Lompolojärvi muistelee.

Mie olen nähny, kuinka ne on juosseet lapsena, ja nyt ne tuo tänne omia lapsia

Kolarin kunnassa on nyt paljon lapsia ja nuoria, ja se näkyy myönteisesti sarjajuoksujen osallistujamäärissä. Kolarissa on myös perinteisesti juostu mielellään. Seurat ovat järjestäneet sarjajuoksuja, ja Kolarin kunta on vetänyt niitä yhteistyössä seurojen kanssa parisenkymmentä vuotta. Viime vuosina yhteistyötä on tehty Sieppijärven Sisun kanssa.

Nyt Sisun teltta houkuttaa jo makkaran ja kahvin tuoksulla, luo urheilutapahtuman tunnelmaa.

Lompolojärvi näkee, kuinka useassa perheessä sarjajuoksut liikuttavat nyt jo toisessa polvessa.

– Mie olen nähny, kuinka ne on juosseet lapsena, ja nyt ne tuo tänne omia lapsia.

– Tämä ei ole kilpailu, tämä on tapahtuma, vaikka otetaan aikaa.

Tämä syksy on vienyt sarjajuoksut uuteen paikkaan. Pitkään juostiin pururadalla Siukovaarassa. Keskuskentällä juokseminen metsän sijaan on muuttanut juoksujen luonnetta, koska nyt yleisö pääsee kannustamaan pitkiäkin sarjoja aivan radan viereen.

– Minusta tämä on siitäkin aivan mukava, että kenttä tullee ihmisille tutummaksi, Lompolojärvi sanoo.

–Tämä on tiimityötä.

Sitä Lompolojärvi korostaa moneen otteeseen. Sarjajuoksuissakin liikunnanohjaaja Jere Kangas on tehnyt ison työn jo ilmoittautumislistojen kokoamisessa. Juoksupäivinä tarvitaan ajanottoon ja muihin järjestelyihin useampi työntekijä.

– Meillä on hyvä porukka nuoriso- ja liikuntapalveluissa, eihän tämä muuten olis mahollista, Lompolojärvi sanoo.

Ensimmäiset juoksijat tulevat hakemaan numerojaan puoli kuuden maissa. Kangas sihtailee parkkipaikalle ja tunnistaa monen lapsen valmiiksi. Se nopeuttaa: kun seurue on hakemassa liivejään, lapselle on etsitty oikea numero ja se on ojentaa heti.

– Eevi ja Joona on tänään pois, Lompolojärvi toteaa ja vetää lapsenlastensa nimet yli listalta.

Kuudelta kaikilla juoksijoilla on numerot. Lompolojärvi tiimeineen tarkastaa listat vielä kerran. Tapahtuma voi alkaa.

– Tytöt 4 vuotta, Kangas kuuluttaa kentällä ensimmäisen 100 metrin pinkaisun sarjan. Jari Tiensuu on tänään lähettäjänä.

Lompolojärvi ja Kangas ryhmittäytyvät maaliviivalle. Nuoriso-ohjaajat Sanna Palovaara ja Teemu Kivelä asettuvat hekin maaliviivan tuntumaan, vähän kauemmas.

Varsinkin pienten sarjoissa juoksijoiden ajat ovat todella lähellä toisiaan, ja ajanotto käsipelillä vaatii todellista tarkkuutta. Ei voi kuin ihailla, miten se onnistuu.

– Jere on kellomies, mie merkkaan ajat. Se toimii yhteistyössä, Lompolojärvi sanoo.

Ajanottotiimin toinen puoli videoi maalintulon.

– Me pääsemä tutkimaan hidastetusti maaliintuloa. Välistä saatama moneen kertaan pyörittää ja tutkia, Palovaara naurahtaa.

Kaikki sarjat lapsista aikuisiin kannustetaan maaliin. Syksyn viimeisissä sarjajuoksuissa urheili sittenkin yli sata osanottajaa, yhteensä 106.

Lompolojärvi istahtaa päivän päätteeksi tiiminsä kanssa. Siinä olivat hänen työuransa viimeiset sarjajuoksut.

Venheellä veethiin lapsukaisia pitkiä järviä vesisuksilla, ei niin voi enhään tehhä.

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan työhuone on Kolarin kunnantalon alakerrassa, käytävän päässä.

Ajat olivat monella tapaa erilaiset, kun Lompolojärvi aloitteli töitä Kolarin kunnassa nuorisosihteerinä vuonna 1986. Sitä ennen hän oli ehtinyt jo olla kunnan nuorisotyössä, jonkin aikaa kehitysvammaisten ohjaajana ja käydä töissä Ylitorniollakin.

– Kesällä 1982 kävin ensin tuuramassa Ylitorniolla nuorisosihteeriä kaksi viikkoa leirillä, siitä vaihoin kuntaa Kolahriin ja eiku uuelle leirille, Lompolojärvi naurahtaa.

Leiriperinne Pasmajärven Tirroniemessä oli nuori 1980-luvun alussa. Lämpiminä muistoina mieleen jääneet Tirron leirit näyttävät ajan kuvan. Lompolojärvellä on nyt kertynyt leirimuistoja viideltä vuosikymmeneltä.

– Venheellä veethiin lapsukaisia pitkiä järviä vesisuksilla, ei niin voi enhään tehhä. Kyllä silloin otethiin enempi riskejä.

Ainut puhelin Tirrossa oli autoradiopuhelin, jolla saatiin tarvittessa yhteys ulkomaailmaan auton katolla puhumalla. Leirit olivat aina viikon pituisia.

Työ tuntui usein rankemmalta, koska työntekijöitä oli vähemmän. Resurssit ja alan arvostus ovat vuosien mittaan kasvaneet Kolarissakin. Myös työssäjaksamisesta pidetään nyt aivan eri tavalla huolta.

Lompolojärvi halusi työskennellä lasten ja nuorten kanssa, koska hänellä oli omasta lapsuudesta hyviä kokemuksia ohjatuista harrastuksista.

Kolarin nuorten kanssa on ollut hyvä tehdä töitä.

– Lapsista ja nuorista olen tykänny eniten. Ko on pitkän työuran tehny, mahtuu tietekki erilaisia päiviä, mutta lapsilta ja nuorilta saa sen palautteen välittömästi. Ne sannoo, jos ei joku asia miellytä.

Nuoret ovat pitkälti samanlaisia, oli 1980-luku tai 2020-luku, Lompolojärvi miettii. Maailma toki ympärillä on muuttunut.

– Nettiyhteisö ja digitaalinen puoli on tuonut muutosta, ja onhan nuorisotyökin muuttunu.

Lompolojärvi oli perustamassa Kolarin nuorten työpajaa 1990-luvun alussa. Vuonna 1995 nuoriso- ja liikuntatoimi pantiin kunnassa yhteen, ja siitä lähtien Lompolojärvi on ollut toimen johtaja.

Suurimmaksi osaksi on ollut mukava avata työpaikan ovi. Kunta on tarjonnut pitkän ja kapean leivän, Lompolojärvi naurahtaa.

– Vaikka onhan siinä ollut riittämättömyyttäkin välistä.

Sitä saattoi olla esimerkiksi, kun kunnan ylläpitämät reitit vielä kuuluivat liikuntatoimelle. Kun jokin latu oli ummessa, Lompolojärvi otti vastaan soitot, jotka eivät välttämättä olleet asiallisia.

Liikuntapaikkojen hoito siirtyi sittemmin kuntaympäristöpalveluille ja sitten uudelle reittiyhtiölle.

Sehän on niin, että ne jotka liikkuu, liikkuu tosi paljon. Miten saahaan ne vähän liikkuvat innostumaan?

Liikuntapaikoista Kolarissa voi olla tyytyväinen, vielä kun monitoimitalonkin viralliset pelimitat täyttävä sali on valmis. Kiireellinen parannus olisi kuitenkin tunturialueen sisäliikuntatilat: Ylläsjärvelle tarvitaan sali.

– Meillähän on Äkäslompolon liikuntasalin varaukset, ja kyllä siinä näkee, että se on tosi kysytty. Kaikille ei taho tila riittää.

Kolarin liikuntatoimen johtava ajatus on ollut järjestää seurojen toimintaa täydentävää toimintaa. On yritetty ratkoa, miten vähän liikkuvat kuntalaiset saataisiin liikkeelle.

– Sehän on niin, että ne jotka liikkuu, liikkuu tosi paljon. Miten saahaan ne vähän liikkuvat innostumaan? Se on itte kukasellakin vaikea keksiä.

Kampanjoita ja tempauksia on toteutettu, ja piakkoin niitä on tulossa lisääkin. Oikeastaan kaikki kunnan liikuntatyö tähtää liikunnan edistämiseen tavalla tai toisella. Vaikkapa sarjajuoksuilla näytetään liikkumisen mallia ja yritetään kasvattaa liikkuvia uusia kuntalaisia.

Eläkkeellä kurtakkolainen Lompolojärvi aikoo jatkaa niitä mukavia asioita, joita on tehnyt tähänkin asti. Niitä ovat ainakin liikkuminen, etenkin hiihto. Hänet saatetaan nähdä talkoilemassa urheilutapahtumissakin.

– Mulla ei ole sen kummempia suunnitelmia. Onhan mulla nuo kolmevuotiaat lapsenlapset siinä lähistöllä, hän hymyilee.

Työ on ollut aina isossa roolissa elämässä. Vähän liiankin isossa, nyt tuntuu, kun sen loppu lähenee.

– Jotenkin se on iskostunut, että työ täytyy tehhä, ja se täytyy tehhä loppuun asti.

Uusi liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Emma Kuoksa tulee töihin lokakuussa ja kuukauden ajan vanha ja uusi johtaja työskentelevät yhdessä. Marraskuusta Lompolojärvi jää lomille ja siitä eläkkeelle.

Uusi pomo ja uudet, tuoreet kuviot, Lompolojärvi tsemppaa.

– Emmalla on hyvä tiimi tehä töitä. Tätä työtä voi tehhä niin monella lailla, ja uus johtaja tekkee omalla lailla. Niin se pittää ollakin.

Toimittajan kommentti: Porttiteoria liikuntaan ja Kolariin

Jututettuani Eeva-Liisa Lompolojärveä tajusin kirkkaasti, mitä hän tarkoittaa liikunnallisella elämäntavalla. Siis sillä, että kaikki mitä liikuntatoimi järjestää, tähtää siihen, että joku kuntalainen, edes osa heistä, liikkuisi vähän enemmän.

Olen se kuntalainen, joka lapset saatuaan on päässyt sarjajuoksujen makuun. Metsikkö, sittemmin kenttä, on alkusyksystä täynnä lapsia ja aikuisia eri puolilta kuntaa. Juostaan, kannustetaan, syödään makkarat, turistaan tutun kanssa kuulumiset. Kun aikani olin tuonut lapset juoksemaan, keksin, että voisinhan itsekin koettaa. Koskaan ennen rinnassani ei ollut ollut juoksukisalappua, mutta esimerkki kannusti. Miksi ei? Innostuin lenkkipolullakin ottamaan enemmän hölkkäaskelia.

Kiitos, sarjajuoksut, siitä. Ne kuuluvat kolarilaiseen vuosikelloon, siihen kesälomien ja hirvimetsän väliin. Ne voivat olla portti liikuntaan, ehkä myös Kolariin. Ystäväni on muistellut, kuinka ensimmäisenä syksynä Kolarissa hankkiutui ensitöikseen juoksuihin, ja sai siellä kokemuksen yhteisöstä.