Ihmiset 

Kati Vehmas unelmoi seikkailu-urheilun MM-kisoista Ylläksellä – Lajiliiton tuore puheenjohtaja treenaa tunturin huoltotiellä

Kati Vehmas valmistautui neljän päivän seikkailukisaan kiipeämällä kotitunturinsa Ylläksen huoltotien 11 kertaa 13 tunnin aikana.

– Ylläs on alihyödynnetty.

Kati Vehmas nostaa lenkkaria toisen eteen ja rapistelee trikoissaan ylös laskettelurinteiden lomassa kiemurtavaa soraista huoltotietä Äkäslompolossa.

Tiellä on muitakin. Ylöspäin kipuaa eri-ikäisiä reippailijoita sauvoilla ja ilman. Ohi rullaa pyöräilijöitä moottorilla ja ilman. Pakettiauto pujottelee kulkijoiden lomassa alaspäin.

Tällä puolen tunturia laskettelukeskuksen alueella ei ole reittejä pyöräilijöille tai kävelijöille. Vehmaksen mielestä kannattaisi olla. Hän viihtyy huoltotiellä, koska sieltä näkee upeasti ympärillä olevat koskemattomammat tunturit. Mäki on myös tarpeeksi jyrkkä seikkailu-urheilijan treeneihin.

Ennen elokuussa käytyä viimeisintä pitkää seikkailu-urheilukilpailua Vehmas sahasi huoltotietä huipulle sauvojen kanssa 13 kertaa, 11 tuntia ja yhteensä 3850 nousumetriä.

Summan hän keksi Ylläksen seitsemän huipun korkeuksien yhteenlaskusta. Valmisteluharjoituksen metri- ja nousumäärä oli lähes metrilleen sama kuin Espanjan ja Ranskan rajavuoristossa Pyreneillä kisatun nelipäiväisen seikkailukilpailun ensimmäisellä vuorijuoksuetapilla.

Vehmas ei hyytynyt kisassa ja kiittää siitä Yllästä. Etureidet tottuivat kovassa harjoituksessa alaspäin menoon, joka on lihaksille yleensä pahin koetus.

Vehmas tunnetaan Ylläksellä markkinointiyritys Visit Ylläksen toimitusjohtajana. Huoltotietä noustessa keskitymme lajiin, joka saa Vehmaksen äänen vielä tavallistakin innostuneemmaksi.

Seikkailu-urheilu on melko vähän tunnettu ja huipputasolla hurja laji, jossa nelihenkinen joukkue miehiä ja naisia käy läpi jopa neljä päivää kestävän maastokilpailun, jonka varrella lajia vaihdetaan jalan suunnistamisesta tyypillisimmin melontaan, pyöräilyyn ja kiipeämiseen.

Olen kaksivuotiaasta asti käyny kisoissa. 40 vuoden jälkeen sitä on kauhean vaikea lopettaa.

Lajivalinta oli liikunnallisen lapsuuden Pellossa eläneelle Vehmakselle pieni sattuma. Hän kisasi juoksussa ja maastopyöräilyssä, ja opiskeluaikana opiskelutoverit pyysivät mukaan opiskelijoille suunnattuun Lapin Kulta Challenge -seikkailukilpailuun.

Siitä alkoi fyysistä ja psyykkistä kuntoa koetteleva harrastus, jossa huipulle kivutaan yleensä vasta hiukan varttuneemmalla iällä. Syynä on pitkien kisojen vaatima kestävyyskunto mutta ennen kaikkea mieli, joka jalostuu iän karttuessa kestämään kisojen koettelemukset.

Vehmas on useamman kerran oksentanut kisassa läpi yön ja ollut yli vuorokauden syömättä mitään. Siitä huolimatta joukkue on tullut vuoristoetappeja läpi. Vankan pohjan kisaamiseen Vehmas on luonut lapsuudessaan harrastamalla ”kaikkia mahdollisia lajeja paitsi jalkapalloa” ja siirtymällä paikasta toiseen pyörällä.

– Tuntimäärä on hurja.

Vehmaksen arjessa on vaativan työn ja seikkailu-urheilun lisäksi myös kaksilapsinen Rovaniemellä asuva perhe. Kisaaminen on Vehmakselle silti yhä tärkeä osa elämää.

– Olen kaksivuotiaasta asti käyny kisoissa. 40 vuoden jälkeen sitä on kauhean vaikea lopettaa.

Vehmas on osallistunut seikkailu-urheilun MM-kisoihin kerran, kaksi vuotta sitten Espanjassa, jolloin sijoitus oli 12.

– Se oli loistosuoritus. Kunnon puolesta olin parhaassa kunnossa.

Huonossa kunnossa Vehmas ei kisoihin lähde. Tänä vuonna hän vastasi kieltävästi kahdesta eri maasta ja joukkueesta tulleisiin MM-kisatarjouksiin.

– Sinne on turha lähteä, jos käy kolme kertaa viikossa lenkillä.

Vehmas on yhdestä näkökulmasta katsottuna joukkueensa kiintiönainen. Seikkailu-urheilun nelihenkisessä joukkueessa on oltava sekä naisia että miehiä, joten naisia on yleensä yksi ja miehiä kolme. Fyysisesti kisa käydään ”miesten sarjassa”. Tästä johtuen naiset ovat usein joukkueensa ratkaisevia lenkkejä.

Vehmas näkee oman roolinsa joukkueessa tärkeäksi toisestakin näkökulmasta. Nelihenkisestä porukasta on löydyttävä osaamista moneen. Hän on joukkueensa tilastonikkari ja suunnitteluinsinööri.

Vehmaksen 20 vuoden ajalta kerätyistä taulukoista käy ilmi, mitä vauhtia joukkue on edennyt missäkin kisassa ja lajissa, millaisia nousumetrejä on noustu ja miten pitkään huolloissa on kulunut aikaa. Sen perusteellla Vehmas laskee joukkueelle osuusajat ja arvioi, kuinka paljon ruokaa reppuihin on pakattava.

Seikkailu-urheilussa joukkueet suunnistavat itse, kantavat itse tavaransa sekä päättävät itse levosta, liikkeestä ja syömisestä, paitsi silloin, kun järjestäjä on pakottanut pidemmän huoltotauon kisan varrelle. Huoltoihin voi viedä määrätyn kilomäärän tavaraa ja ruokaa, ja niissä reput puretaan ja pakataan seuraavaa etappia varten sekä esimerkiksi kasataan pyörät kuljetuslaukuista ajokuntoon.

Käytännössä neljän päivän kisassa nukutaan keskimäärin puolitoista tuntia vuorokaudessa, yksi unisykli, ja syödään kävellen. Keittimiä ei kanneta mukana, joten Vehmaksen joukkue saattaa teipata kylmällä vedellä täytetyn retkimuonapussin kiinni rintaan, jotta se lämpiää edes vähän. Gurmeeta ruoka ei ole, koska kylmä vesi ei liuota ruoan raaka-aineita samoin kuin kuuma. Pelkällä sokerilla neljää päivää ei kuitenkaan selviä. Energian lisäksi vatsaan pitää saada massaa.

Vehmas on blogissaan verrannut seikkailu-urheilun kahden vuoden takaista maailmanmestaruuskisaa kisayhdistelmään, jossa peräkkäin olisivat 130 kilometrin Vaarojen maraton, 75 kilometrin Ylläs–Levi-maastopyöräkisa ja 90 kilometrin melonta Ounasjokea pitkin Kittilästä Rovaniemelle sekä siihen päälle vielä monta muuta etappia.

Erona moniin kestävyysurheilutapahtumiin on, että ulkopuoliset eivät saa auttaa huoltopaikoilla joukkuetta, eikä järjestäjä tarjoa juomaa tai evästä matkan varrella. Myös reitti rastilta toiselle on päätettävä itse. Aika alkaa lähdössä, kun joukkueen käteen lyödään joskus parikiloinenkin nippu isolla mittakaavalla varustettuja karttoja.

Oma kyvykkyys on tosi korkealla.

Miksi juuri tämä laji? Vehmasta kiehtoo omillaan olo lähellä luontoa. Reittiä ei ole merkitty, vaan joukkue päättää sen itse. Lajissa viehättää myös joukkueena toimiminen ja yhteen hitsautuminen äärimmilleen venyttävän kisasuorituksen aikana.

Matkan ja kisan pituus tekee sen, että koko ajan ei revitä täysillä. Sekin sopii Vehmakselle, jolle kisan usein vauhdikas alku on vaikein. Iso koukuttava ja tärkeä syy seikkailu-urheiluun on sen vaikutus muuhun elämään.

– Oma kyvykkyys on tosi korkealla.

Oikeastaan mikään arkisessa elämässä eteen tuleva asia ei tunnu raskaalta, kun selviää oksennellen läpi öisistä vuoristoetapeista.

Seikkailu-urheilu kysyy sekä kunnianhimoa että sinnikästä tekemistä, ja ne molemmat sopivat Vehmaksen luonteelle. Kisoihin vetävät myös äärimmäisen kauniit luontoelämykset, joita ei tavan vaelluksella pääse kokemaan.

– Ollaan yö vuoristossa, on aivan hiljaista. On hienoja auringonlaskuja ja -nousuja.

Seikkailukisa on aina myös pitkän tähtäimen tavoite, joka saa harjoittelemaan vuoden ajan kurinalaisesti. Alkuharjoittelukaudella, tähän aikaan vuodesta, harjoitteluksi käyvät pitkät vaellukset. Tahti kovenee ja tuntimäärät kasvavat leiriviikkoina 20 tuntiinkin viikossa.

Rakkaus seikkailu-urheiluun teki Vehmaksesta elokuussa lajin suomalaisen keulakuvan, kun hänet valittiin vastaperustetun seikkailu-urheiluliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Suomessa seikkailu-urheilukisoihin osallistuu vuosittain kolmesta viiteentuhatta harrastajaa. Tänä kesänä kisoja on ensimmäistä kertaa järjestetty myös perheille, mikä sopii Vehmaksen mielestä lajin luonteeseen hyvin.

Lapissa ei tällä hetkellä ole seikkailu-urheilukisoja. Vehmas on ollut mukana järjestämässä kisoja vuosina 2008–2010, jolloin kisattiin muun muassa Muoniossa ja Enontekiöllä.

MM-kisoissa joukkueet viedään maailman upeimpiin kolkkiin haastamaan kykyjään. Vehmaksen unelmissa kisat kisataan vielä joskus Ylläksen maisemissa.

– Se ois elämys monelle.