Muualta Lapista

Skallevin kveenikylä herää henkiin Kallijoen Ääni-festivaaleilla – Kveenikulttuuri on edelleen näkymätöntä

Hieman Vesisaaresta eteenpäin, Jäämeren rannikolla Skallevissa, kveeniksi Kallijoella, rakkaus kotiseutuun on käsinkosketeltavaa. Neljättä kertaa järjestetty Kallijoen ääni -festivaali saa reilun kymmenen asukkaan kylään liikettä.

Egil Sundelin ei olisi noin 30 vuotta sitten uskonut, kun oli perustamassa ensimmäistä Kvääniliittoa, että hän saisi joskus viettää omaa kulttuurifestivaalia. Tänä päivänä hän kuitenkin saa, eikä Kallijoen Ääni ole edes ainut kveenikulttuuria juhliva festivaali. Tämän kesän viimeinen se kuitenkin on.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kallijoella juhlittiin kveenikulttuuria. Festivaalit järjestettiin nyt neljättä kertaa, ja ne pidetään joka toinen vuosi. Tänä vuonna festivaalit järjestettiin isompana kuin yleensä – ohjelmaa oli enemmän ja monipuolisemmin.

Ohjelmassa oli muun muassa perinneruuan kokkaamista, kalannahan värjäämistä, musiikkia ja muita kveenikulttuurin osia. Kveeninuoret järjestivät lisäksi catwalkin, jossa esiteltiin perinneasuja. Kaikkea yhdistää kveenikulttuuri, kveenin kieli ja perinnetavat. Festivaalien yksi tarkoitus onkin saada herätettyä kieltä ja perinnetaitoja henkiin.

Festivaalin järjestäjät Liss-Monica Michelsen, Kristin Nicolaysen ja Hilja Lisa Huru kertoivat pitävänsä ohjelman rentona ja laveana, ettei vieraiden tarvitse juosta ohjelmasta toiseen. He haluavat, että ihmisillä on aikaa nauttia Skallevin kylästä ja käydä välissä vaikka kalastamassa.

Kolmikko haluaa järjestää festivaalin juuri Skallevissa eli Kallijoella, koska heillä kaikilla on yhteyksiä sinne. Oikeastaan koko idea festivaaleista lähti siitä, että kolmikko halusi keksiä kylään jonkin tapahtuman.

Siinä he onnistuivatkin ja saivat Kallijoen ääni -festivaaleilla herätettyä vain hieman yli kymmenen asukkaan kylän henkiin. Kallijoen kylässä asuu vakituisesti vuoden ympäri vain 13 henkilöä. Kesäisin väkeä on enemmän, kun sukulaiset ja perheet tulevat käymään isovanhempiensa luona. Hurulla ja Michelsenillä on itselläänkin perheenjäseniä kylästä, ja Nicolaysenin mies on kotoisin Kallijoen kylästä.

Thea Thomanssenon tullut Kallijoelle Altasta. Hän pitää festivaaleja erittäin tärkeänä kulttuurin elvyttämiselle. Tapahtuma tarjoaa kohtaamispaikan kveeneille ja antaa mahdollisuuden luoda kulttuuria uudelleen. Thomanssen osallistui itse musiikkityöpajaan, jossa nuoret loivat uutta kveenimusiikkia. Apuna käytettiin kveeninkielistä sanapankkia.

Thomanson tekee kveenikulttuurista ja omista juuristaan inspiroitunutta musiikkia artistinimellä Nano Bey. Thomanssen kuuluu kahteen vähemmistöön. Hän on sekä kveeni että saamelainen. Thomanssenin mukaan saamelaiset ja kveenit elivät alueella yhdessä ennen norjalaisia ja tämän vuoksi moni muukin kuuluu molempiin vähemmistöihin.

Henkilökohtaisesti Thomansselle on tärkeää tuoda kveeni-termiä takaisin. Myös hänen isovanhempansa ovat ruvenneet käyttämään sanaa uudelleen.

– Kun kveeni-sana on enemmän esillä, ihmiset rupeavat tietämään sanan ja oppimaan mitä se tarkoittaa, Thomanssen kertoo.

Thomansonin mukaan tieto kveeneistä on niin sanotusti ”salassa”. Tietoa ei jaeta, ellei osata kysyä. Harva puhuu kveeneistä tai omasta kveeni-identiteetistään täysin avoimesti, ellei asia tule puheeksi.

Hän antaa esimerkin, missä hän sanoi tutulleen menevänsä esiintymään Vesisaaren Kväänimuseoon. Hän kertoi museossa olevasta näyttelystä, mistä hänen tuttunsa tunnisti sanan. ”Taidan itsekin olla kveeni”, tämä totesi. Hän kertoi kuulleensa kveenin kielen sanoja isovanhemmiltaan, mutta ei tiennyt mistä ne tulevat.

Tällaista kuulemma tapahtuu silloin tällöin, ja nuoret heräävät vasta nyt siihen, että he ovat itsekin kveenejä.

Kveenikulttuuri on edelleen näkymätöntä, mutta rupeaa näkymään jatkuvasti enemmän, vaikka historiankirjoista tietoa on edelleen vaikea löytää. Kun etsii tietoa Norjan vähemmistöistä, tieto kveeneistä ei tule ensimmäisenä esille. Pitää osata etsiä ja painaa oikeita linkkejä.

– On tehtävä paljon töitä, ilman maksua, eikä siitä tule koskaan saamaan palkkaa, toteaa Thomanssen.

Skallevin käsinkosketeltavan kotiseuturakkauden melkein tuntee ilmassa, vaikka kaikki osallistujat eivät olleet Kallijoelta kotoisin. Monella on kuitenkin yhteyksiä paikkaan tai on kotoisin läheisistä kylistä Finnmarkin alueelta.

Rakkaus kotiseutuun on näkyvästi esillä ohjelmassa. Festivaalien avajaisissa julkistettiin taiteilija Irene Rasmunssen tekemä pienoismallityö Kallijoen kylästä.

Rasmunssen ei itse ole kveeni, mutta oli viettämässä muutaman kuukauden Kallijoella taiteilijaresidenssissä vuosia sitten. Siellä hän pohti, mitä oikein rupeaa tekemään. Rasmunssen oli yksin isossa talossa monta kuukautta, joten jotain oli tehtävä. Hän kertoo ihastelleensa, miten kylän talot oltiin rakennettu näinkin laadukkaasti keskelle ei mitään ja saaneensa siitä inspiraation.

– Täällä ei ole puita, ei mitään. Miten he ovat saaneet rakennettua kaiken tänne? Talot ovat isoja, mutta näyttävät hyvin pieniltä. En ole ikinä nähnyt tällaista aiemmin, Rasmunssen sanoo.

Taiteilija aloitti pienoismallin tekemisen vuonna 2019. Tekeminen alkoi opiskelemalla, miten talot on rakennettu. Häntä kiinnostavat talojen kulmat ja se, miten taloista on saatu sen näköisiä. Taiteilijalla ei ollut pääsyä talojen sisälle, joten hän keskittyi talojen ulkonäköön ja arkkitehtuuriin.

Skallevissa vietetyn ajan jälkeen Rasmunssen rupesi pikkuhiljaa tutustumaan alueen ihmisiin ja oppi talojen tarinoita. Samalla hän huomasi työnsä arvon koko yhteisölle. Kun hän oli viimeistä päivää taiteilijaresidenssissä, hän avasi ateljeensa ovet kaikille. Paikalliset tulivat katsomaan taiteilijan teoksia. He alkoivat kertomaan tarinoita taloista ja muistelivat elämää kylässä. Silloin Rasmunssen päätti säilyttää teoksen ja tehdä siitä pronssisen version.

Festivaalit eivät suinkaan ole ainoa positiivinen asia kveenien lähimenneisyydestä. Viimeisten vuosikymmenten aikana kveenien asemaa on edistetty valtion puolelta. Norja on muun muassa myöntänyt kveeneille ja kveenin kielelle virallisen vähemmistöaseman. Vähemmistöksi heidät tunnustettiin 90-luvun lopulla ja kveenin kieli sai virallisen vähemmistökieliaseman vuonna 2005. Nykyään kieltä pystyy opiskelemaan yliopistossa kahden vuoden verran.

Kieli kuulostaa korvaan vanhalta suomelta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Kveeni on täysin oma kielensä, eikä sitä pidä sekoittaa suomen kieleen. Se on suomen sukulaiskieli.

– Se on vähän niin kuin norja ja ruotsi. Ne kuulostavat melkein toisiltaan ja molempia pystyy ymmärtämään täysin, mutta ne ovat silti kaksi täysin eri kieltä. En tiedä miksi kveeni halutaan aina sekoittaa suomen kieleen. Se on sukulaiskieli ja sen pitäisi olla rikkaus, kertoo Kvääninuorten puheenjohtaja M Seppola Simonsen.

Katso video: Ruijan Kvääniliiton puheenjohtaja Kristin Mellem laulaa kväänikielisiä virsiä

Video: Veera Kontula

Kveeni-sanalla ei kuitenkaan ole mikään loistokkain menneisyys. Sitä on käytetty ennen haukkumasanana, jonka takia osa ei halua kveeni-nimitystä käyttää. Kvääniliiton puheenjohtaja Kristin Mellem kuitenkin sanoo, että monet kveenit ovat ottaneet sanan takaisin itsellensä ja sitä kautta siihen vallan. Sanan haukkumamerkitys lähtee, kun sen ottaa ylpeästi omaksi identiteetikseen.

Mellem kertoo kveeni-sanan tulevan siitä että aluetta, mistä kveenit tulevat (Tornionjokilaaksoa, Peräpohjolaa ja Lappia), kutsuttiin aikoinaan kveeniksi. Valtiorajat ovat kuitenkin häivyttäneet sanan käytön alueesta.

Kveenien nykyistä määrää on vaikea kertoa, mutta joidenkin lähteiden mukaan heitä arvioidaan olevan joitakin kymmeniä tuhansia. Arviot kuitenkin vaihtelevat paljon, ja tarkkaa lukumäärää on hankala tutkia. Se kuitenkin tiedetään, että kieltä puhuvia on vain muutamia tuhansia. Kveenien kulttuuri on onnistuttu aikoinaan hävittämään niin hyvin, ettei osa nuorista kveeneistä itsekään tiedä olevansa kveenejä.

Kveenit ovat kokeneet saman norjalaistamiskohtalon kuin saamelaiset. Norja pelkäsi Suomen haluavan osan Jäämeren rannikosta itselleen ja aloitti sen vuoksi aggressiivisen norjalaistamisoperaation. Tämän seurauksena kveenin kielen puhuminen kiellettiin kouluissa.

Lisäksi osa kveeneistä ei halua heistä käytettävän kyseistä nimitystä ja kokee olevansa täysin norjalaisia, joilla on vain suomalaiset juuret. Mellem tarkentaa myös, että kaikki Pohjois-Norjassa asuvat suomentaustaiset eivät ole kveenejä. Kveenit muuttivat Finnmarkin alueelle 1700- ja 1800-luvuilla. Tämän jälkeen muuttaneet suomalaistaustaiset eivät ole enää kveenejä. Kveenit ovat siis mainittujen vuosisatojen aikana muuttaneiden jälkeläisiä.

Vaikka kveenit ovat viimeiset vuoden aktiivisesti elvyttäneet kulttuuriaan, ovat he silti hyvin näkymätön vähemmistö. Edes Norjassa kaikki eivät tiedä kveenien olemassaolosta, naapurimaassa Suomessa vielä vähemmän.