Ihmiset

Lukijoilta: Kansalaissodassa taistellut isoisä oli myöhemmin ystävä vastapuolen punaisen kanssa – Sodasta he eivät koskaan puhuneet muiden kuullen

Kansalaissota syttyi 6. joulukuuta 1917 itsenäistyneessä isänmaassamme tammikuussa 1918 ja jatkui noin puolen vuoden ajan päättyen kesällä 1918. Vastakkain olivat Suomen senaatin johtamat valkoiset ja Suomen kansanvaltuuskunnan johtamat punaiset. Sodalla oli monta nimeä kuten sisällissota, kapina, veljessota ja vapaussota riippuen siitä, mistä näkökulmasta sitä tarkastelee. Sota päättyi valkoisten murskavoittoon.

Kansalaissota ei juurikaan koskettanut Tunturi-Lapin aluetta ja osallistuminen tältä alueelta oli vähäistä. Valkoisten puolella Tampereelta Lappeenrantaan Etelä-Suomen taisteluihin osallistui pappani Iivari Verneri (Ivar Werner) Baas. Haluan tässä kirjoituksessa kertoa lyhyesti hänen elämäntarinansa ja vastata kysymykseen, miksi hän tammikuussa 1918 hiihti 270 kilometriä Muoniosta Tornioon liittyäkseen valkoiseen armeijaan.

Kirkonkirkojen mukaan pappani syntyi Muoniossa 1891. Äiti Loviisa oli Baaseja Enontekiöltä ja isä tuntematon, Loviisan mukaan norjalainen merimies etunimiltään Ivar Werner. Koska Loviisa ei pystynyt huolehtimaan pojastaan, tuli papasta huutolaispoika. Tuolloin ei ollut tämän päivän lastensuojeluita tai muita sellaisia. Pappa oli kuitenkin onnekas. Hänet huusi ilmeisesti saarnaaja ja kalastaja Antti Keimiöniemen perhe Jerisjärveltä, ja pappa sai kasvaa samassa perheessä lapsuutensa ja nuoruutensa. Isäni mukaan pappaa kohdeltiin hyvin, ja perhe piti häntä omana poikanaan. Kasvuperhe oli hyvin uskonnollinen ja isänmaallinen ja se vaikutti papan ratkaisuihin myöhemmin, kuten kansalaissotaan osallistumiseen.

He olivat yksilöiden tasolla solmineet rauhan keskenään siitäkin huolimatta, että sodan osapuolia kutsuttiin turhan usein punikeiksi ja lahtareiksi.

1910-luvulla pappa työskenteli renkinä Keimiöniemen perheessä, kunnes meni töihin Hj. Ollin kauppaan Muoniossa ajaen tavaraa kaupan asiakkaille hevosilla ja poroilla. Pappa kuului myös alusta alkaen Muonion suojeluskuntaan, joka oli perustettu heti Suomen itsenäistyttyä. Kansalaissodasta pappa palasi perheraamattuun kirjoittamansa mukaan 18. heinäkuuta 1918.

Seuraava tieto papan elämästä liittyy vuoteen 1920, jolloin valtion metsänhoitaja Justus Montell värväsi hänet töihin valtiolle. Pappa todennäköisesti teki metsätöitä ja tapasi tulevan vaimonsa Maria Kustaavan (os. Lahdenperä). Ensimmäinen lapsi syntyi Ulkujärvellä tammikuussa 1923 ja kun viimeinen heistä syntyi 1945, oli mummun ja papan lapsikatras kahdeksanpäinen.

Hautajaiset järjesti Vapaussoturien veljesliitto enkä ole Muoniossa toista hautaa nähnyt, jossa on vapaussoturien tunnusmerkki.

Lapinmaan tuomiokunnan Enontekiön ja Muonion alueen talvikäräjillä 1924 Justus Montell saattoi papan käräjille vannomaan metsänvartijan valan. Sen jälkeen pappa sai valita itselleen metsänvartijan hallintatilan valtiolta. Hyvän ystävänsä ja tulevan pitkäaikaisen naapurinsa Pekka Tolosen neuvomana nelihenkiseksi kasvanut perhe muutti ilmeisesti kesällä 1925 asumaan Äkäsjärven eteläpäähän.

Ilmeisesti 1930–1940-luvulla papan luona Äkäsjärvellä vieraili Jalmari Rantanen. Jalmari oli taistellut punaisten joukoissa Tampereella pappaa vastaan. Miehet olivat kuitenkin hyviä ystäviä, jotka isän kertomana eivät koskaan puhuneet kansalaissodasta muiden kuullen vaan lähtivät, usein papan vartiointiretkille, yhdessä jutellen. He olivat yksilöiden tasolla solmineet rauhan keskenään siitäkin huolimatta, että sodan osapuolia kutsuttiin turhan usein punikeiksi ja lahtareiksi. Kansalaissodan syvät haavat olivat onneksi sulkeutumassa lähitulevaisuuttakin ajatellen.

Pappa jäi eläkkeelle valtion virasta 1956 ja kuoli 1969. Hautajaiset järjesti Vapaussoturien veljesliitto enkä ole Muoniossa toista hautaa nähnyt, jossa on vapaussoturien tunnusmerkki.

Omat muistoni papasta ovat vähäiset. Muistan hänet hyvin lapsirakkaana ja lempeänä ihmisenä, jonka sanoilla oli painoarvo kotitörmällä loppuun asti ja jota myös lapsenlapset arvostivat ja tottelivat.

Ari Baas