Ihmiset 

Hirvenpyynti saa edelleen 90-vuotiaan Ismo Joensuun jännityksen päälle

Vuodesta 1967 hirviä pyytänyt teurajärveläinen konkari tuntee naakimisperinteen ja muistaa ison sarvipään vuodelta 1992.

Missä se on? Menneekö joen yli?

Ismo Joensuu, 90, tarkastaa tiheään, missä Aro-koira liikkuu. Joensuu ja Teuravuoman Erä ja Jahti ry:n metsästyksenjohtaja Keijo Heikkilä ovat aamuyhdeksään mennessä ehtineet syödä päivän ensimmäiset makkarat ja hörpätä kahvit termoksesta Lapiokuusikon jäteasemalle johtavan tien viereen sytytetyillä tulilla. Aro-koira on päästetty pyyntiin, ja se on lähtenyt hirven perään toiselle puolen Kurtakontietä.

Nyt odotellaan ihan rauhassa.

Joensuu on kokenut hirvenpyytäjä, jonka ensimmäinen jahtisyksy oli vuonna 1967. Pyynti alkoi silloin 16. marraskuuta ja kesti vain kuukauden. Lumi oli jo maassa, hän muistaa.

– Silloin pyyethiin intiaanimallilla naakimalla, Joensuu kertoo.

Hirvi yritettiin löytää hiljaa hiipimällä – ja joskus pyytäjän onnistuikin yllättää eläin makuulla.

Ennen gps-pantoja ja radiopuhelimia pyynti oli toisenlaista. Kun hirvi oli kaadettu, ammuttiin ilmaan merkkilaukaus, josta toiset pyytäjät tiesivät tulla paikalle.

Nyt puhelinsovellus kertoo, että koira on käynyt Ylläsjoen toisellakin puolen, tullut takaisin ja muutaman kerran haukahdellut matkallaan. Ehkäpä se yrittää saada hirveä pysähtymään. Sovelluksen karttapohja kertoo myös, että koira liikkuu toisen seuran pyyntimaalla.

Tekniikka mahdollistaa tulilla rauhassa odottelun sen sijaan, että passiketjulaiset värjöttelisivät torneissaan yksin. Passiketju tehdään tarvittaessa. Pyyntiporukka voi olla pienikin. Tänään metsällä on yhteensä neljä seuralaista.

Heikkilä hakee marraskuussa 90 vuotta täyttäneen ja Kolarin vanhimpiin hirvenpyytäjiin lukeutuvan Joensuun pyyntipäivien aamuina kotoa Teurajärveltä, jossa Joensuu on asunut koko ikänsä.

Joensuun uni loppuu jo viiden, kuuden maissa, joten hän on repun kanssa portailla odottamassa, kun Heikkilä saapuu kahdeksan maissa. Repussa on makkaran lisäksi ruotsalaista silavaa ja kahvitermos.

Jokohan hirvi on haukussa, Joensuu tiedustelee. Muutama haukahdus on ollut, Heikkilä tarkastaa puhelimen ruudulta.

Seurat ovat yli 50 pyyntivuoden aikana vaihtuneet. Ensimmäisenä syksynä pyynnissä oli neljän, viiden miehen seurue. Vittikkovuoman metsästäjissä Joensuu pyysi 35 vuotta. Ylläsjoen erässä kului 25 vuotta. Nykyinen seura toimii kolmatta vuotta. Seurat ovat hajonneet, kun pyytäjien kesken on tullut kiistoja. Aivan tyhjästäkin on riidelty, Joensuu toteaa.

14 pyytäjän Teuravuoman Erä ja Jahti jakaa pyyntimaat naapuriseuran kanssa niin, että pyyntialuetta vaihdetaan kolmen päivän välein. Seuralla on yksi aikuisen hirven ja yksi vasikan lupa.

Viime vuonna kävi niin, ettei seura saanut yhtään hirveä, vaikka eläimiä päästiin näkemään. Kaadettavaa hirveä valikoitiin liiankin tarkoin, Joensuu miettii. Pieniä ylivuotisia vasikoita ei kehdattu pyytää. Naarat haluttiin säästää, samoin isot sonnit. Tänä vuonna tavoitteet ovat samat, mutta hirvi aiotaan kuitenkin kaataa.

– Hyvä paikka vaan on, niin saapi ampua pienenkin hirven, Heikkilä sanoo.

Seurassa on kokeneen Joensuun lisäksi nuoria pyytäjiä, sellaisiakin, jotka eivät ole vielä ampuneet hirveä. Nuorimmat ovat 15-vuotiaita. Yli 50-vuotiaita on porukassa vain neljä.

Joensuu nappaa puisen kävelysauvan ja nojaa leukaansa siihen. Kulku on mennyt huonoksi, hän kertoo. Lonkka on leikattu, ja nyt muljuaa polvi. Kotona arjessa auttaa omaishoitajana työskentelevä sisarentytär, mutta kun hän ei ole paikalla, tukisukat auttaa jalkoihin kotihoito. Jälkeläisiä tai puolisoa Joensuulla ei ole.

– Häätyy heittää pois, Joensuu sanoo.

Silmien utelias katse ei vahvista lausuttua. Jännityskin tulee edelleen päälle, kun pyynnissä alkaa tapahtua.

– Onko koira vielä perässä? Joensuu utelee.

Kivääri on valmiina lähellä.

Joensuu on viime vuodet ampunut hirvikokeen Ruotsin puolella. Siellä ampumisaikaa ei rajoiteta, ja kokeen saa ampua seuran aseella. Ruotsalainen koe on voimassa vuoden kerrallaan Suomen puolella, Joensuu kertoo.

Vuoden 1992 pyynti on jäänyt Joensuun mieleen. Silloin hän ampui ison hirven. 14-piikkinen tuli selän takaa ja äänteli, Joensuu muistaa. Sarvet ovat kotona ladon seinässä. Onko muisto tärkeä?

– Ei erikoisen tärkeä, hän tokaisee.

Aro-koira ei ole saanut hirveä asettumaan. Nuori hirvi taitaa kiusata koiraa, pyytäjät tuumivat. Joensuu ja Heikkilä odottelevat rauhassa. Syyskuu on paras aika pyytää. Pakkasetkaan eivät vielä häiritse.

– Nyt meilä on hyvät hommat.

Hirvenpyynti taukoaa sunnuntaina 21. syyskuuta kiimarauhoituksen ajaksi ja jatkuu lauantaina 5. lokakuuta.