Ihmiset

Kittilä on yksi harvoista kunnista, joka tarjoaa hengähdystaukoja vanhemmille — perhejelppari Terhi Tammela palkittiin Vuoden lappilainen duunari -tunnustuksella

Kittilässä toimii perheille suunnattu tukipalvelu, jollaista on harvassa kunnassa. Perhejelppi käynnistettiin kymmenisen vuotta sitten sen vuoksi, että matkailupaikkakunnalla asuu paljon perheitä, joilla ei ole lähellä tukiverkostoja.

Terhi Tammela on toinen Kittilän perhejelppareista. Perhejelpparit toimivat Perhekeskuksen alaisuudessa ja tarjoavat lyhytaikaista, maksutonta tukea alle kouluikäisten lasten perheille.

– Tämä on matalan kynnyksen palvelu. Ei tarvitse olla diagnoosia tai suurempia haasteitakaan, mutta niitä saa olla, Tammela sanoo.

Hän on toiminut perhejelpparina kolme vuotta, ja hän viihtyy työssään. Se on huomattu myös muualla, sillä vapun alla Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n Lapin aluetoimikunta valitsi hänet Vuoden lappilaiseksi duunariksi. Tunnustus jaetaan vuosittain luotettavalle työtoverille ja innostavalle työyhteisön jäsenelle.

Monet on sanoneet, että en kai minä tarvi, mutta kun pari kertaa on käynyt, ovat todenneet, että on tämä kyllä ihanaa. Terhi Tammela

Perhejelppari työskentelee yhden perheen kanssa noin kolmen kuukauden jakson kerrallaan ja viettää perheessä kerran viikossa kolme tuntia. Työpäivänsä aikana hän tapaa yleensä 1–2 perhettä, ja viikkoon mahtuu keskimäärin noin kuusi eri perhettä.

Tukipalvelu perustettiin alun perin lastenhoitoa varten, mutta perhejelppari on myös kuuntelija ja tukija.

– Aluksi suunnitellaan perheen tavoitteet. Mietitään, mitä he tarttee, Tammela sanoo.

Yhteyttä perhejelppariin voi ottaa kuka tahansa.

– Kaikissa tilanteissa, ei ole mitään rajoituksia. Monet on sanoneet, että en kai minä tarvi, mutta kun pari kertaa on käynyt, ovat todenneet, että on tämä kyllä ihanaa.

Perheessä voi olla esimerkiksi väsymystä, kun vauva ei nuku, tai vauvan vuoksi vanhemmilla ei ole jäänyt aikaa isommille sisaruksille. Joskus vanhemmat kaipaavat keskinäistä aikaa tai vain aikaa nukkua.

– Lähtökohta on lastenhoito ja vanhempien hetken hengähdys. Jotkut haluavat siivota kotona, ja silloin me lähdemme pois lapsen tai lasten kanssa. Jotkut haluavat lähteä itse ehdottomasti pois kotoa. Alussa voi olla, ettei vanhemmalla ole edes ajatusta siitä, mitä hän tekee.

Tarpeeseen voidaan Tammelan mukaan vastata suhteellisen nopealla aikataululla. Tällä hetkellä perhejelpparin apua saa noin kuukaudessa.

Tammelan vastuulla ovat perheet, jotka asuvat kirkonkylällä ja kirkonkylältä etelään. Työpari Tiina Korhonen työskentelee Sirkan alueella ja sitä pohjoisemmissa kylissä.

Tähän saakka perheet ovat ohjautuneet perhejelpparien asiakkaiksi neuvolan kautta, mutta yhteistyö jouduttiin hiljattain päättämään, koska perhejelpparit työskentelevät kunnan alaisuudessa ja neuvolatoiminta on siirtynyt kunnalta Lapin hyvinvointialueen vastuulle.

Hyvinvointialueella palvelua ei tunneta, mutta kunta onneksi halusi säilyttää sen, koska se on koettu hyväksi. Terhi Tammela

– Neuvolasysteemi on ollut aivan mahtava, siellä käy 99-prosenttisesti kaikki ja kynnys on ollut todella matala. Nyt mietitään, miten saadaan palvelu mahdollisimman helpoksi vanhemmille, Tammela sanoo.

Perhejelppareita ei ole Suomen jokaisessa kunnassa.

– Ei todellakaan. Hyvinvointialueella palvelua ei tunneta, mutta kunta onneksi halusi säilyttää sen, koska se on koettu hyväksi, Tammela sanoo.

Hän tietää samantyyppistä palvelua ainoastaan eräässä Itä-Suomen kaupungissa.

Tammela pitää työstään, koska ihmiset ja lapset ovat hänestä mielenkiintoisia. Myös erityislapset ovat lähellä hänen sydäntään. Hän on koulutukseltaan kehitysvammaisten ohjaaja ja sosionomi. Nykyinen työ on entistä päiväkotityötä rauhallisempaa, ja perheisiin ehtii tutustua paremmin. Tammela työskenteli aiemmin päiväkoti Muksulassa kahdeksan vuotta. Työstä tekee mielekästä myös perheiden erilaisuus.

– Koskaan ei tiedä, mitä on edessä.

Yritän aina sanoa, että te olette täydellisiä niillä resursseilla, mitä teillä nyt on. Terhi Tammela

Perheiden haasteet ovat Tammelan mielestä vuosien saatossa kasvaneet. Etenkin sosiaalinen media luo vanhemmille paineita.

– Somessa näkyy lapsia vaaleanpunaisissa ja vaaleansinisissä ihanissa kuplissa. Siihen sitten yritetään päästä, vaikka se on niin kaukana todellisuudesta kuin voi olla. Yritän aina sanoa, että te olette täydellisiä niillä resursseilla, mitä teillä nyt on.

Omassa työssään Tammela kokeee haastavimmaksi sen, ettei päivittäistä työporukkaa ole samalla tavalla kuin päiväkodissa.

– Jos ei olisi niin hyvää työkaveria kuin Tiina, olisi aika yksin, hän sanoo.

Joskus perheiden haasteet ovat myös niin suuria, ettei perhejelpparin apu riitä, mutta silloin voi onneksi ohjata muun avun piiriin.

”Hän on tukihenkilö, joka kuuntelee niin lapsia kuin aikuisia. Työkavereilleen ja ystävilleen hän järjestää helpotuksia, milloin milläkin tavalla. Kaikki rakastavat häntä.” Näin todetaan Tammelasta Vuoden lappilainen duunari -palkinnon perusteluissa.

Tammela on otettu tunnustuksesta, mutta toteaa, että työssä on myös tajuttava, ettei kaikkia voi miellyttää.

– Menemme perheisiin omina persoonina, ja on selvää, ettei kaikki voi aina heti toimia — eikä se ole huono homma ollenkaan. Se on omaakin kasvua, että pystyy kohtaamaan semmoisen, joka ei niin tunnu omalta. Sekin on tämän työn suola, hän sanoo.

Avuliaisuudestaan hän toteaa, että se on todennäköisesti sisäsyntyistä.

– Tartten ihmisiä. Sekin on parhaimmillaan molemminpuolista tarvetta.

En tiedä, kuka muu huolehtii duunarin asioista, jos me ei itse niitä ajeta. Terhi Tammela

Palkintoperusteissa Tammelaa kiitetään myös siitä, että hän omalta osaltaan pyrkii puuttumaan työpaikkojen epäkohtiin ja on rohkea ilmaisemaan asiat ääneen.

– En tiedä, kuka muu huolehtii duunarin asioista, jos me ei itse niitä ajeta. En ole mikään suuri tekijä, mutta jos tulee jotakin, jonka koen epäkohdaksi, yritän viedä asiaa eteenpäin, hän sanoo.

– Ei se aina tarkoita, että työnantaja on väärässä, vaan voi olla virheitä ja sitä, että epähuomiossa on jäänyt jotakin pois.

Tammela on kotoisin Helsingistä. Hänen äitinsä on lähtöisin Tornionjokilaaksosta, ja Tammelan haaveena oli jo nuorena muuttaa pohjoiseen.

– Olen maalainen sielultani, aina ollut, hän sanoo.

Kittilän Kelontekemässä hän on asunut vuodesta 2002 lähtien.

Omaan jaksamiseen Tammelalle antaa voimaa koti ja perhe. Kotikylästä löytyy myös ystäviä. Naisporukalla touhutaan kyläyhdistyksessä ja järjestetään omia illanviettoja ja reissuja. Matkustaminen on Tammelalle mieluinen asia muutenkin, etenkin matkojen suunnittelu.

Omat lapset ovat jo isoja, ja Tammela on puolisonsa kanssa mukana tukiperhetoiminnassa. Hän harrastaa kuorolaulua ja improvisaatioteatteria.