Kolumnit

Vanhojen valokuvien maailmassa

Kaivoin eräänä iltana esiin lipaston uumenissa olevan pienen pahvilaatikon. Aukaisin siinä olevan kannen ja aloin nostella käsiini vanhoja mustavalkoisia valokuvia.

Kuvat olivat sekä sisätiloista että ulkosalta ja monessa tapauksessa niin sanottuja poseerauskuvia, joista ei tullut esiin normaali arkielämä.

Osa kuvista oli otettu menetetyssä Karjalassa ja osa itselleni kuvien perusteella vieraiksi jääneissä kaupungeissa sekä jossain maaseudulla.

Hautajais- ja rintamakuvia oli suhteessa muihin kuviin yllättävän vähän. Ensimmäisen suomalaisen auton, vuonna 1913 rakennetun Mynämäen sisun kuva oli napattu jostain torilta, johon se oli tuotu ihmisten ihailtavaksi ja ihmeteltäväksi.

Mukana oli myös Lapissa otettuja kuvia. Heinäpelloilta, hillasoilta ja keväthangilta tallennettujen muistojen lisäksi oli muun muassa kuva vuoden 1952 olympiatulen sytyttämisestä Pallaksen Taivaskerolla.

Yhtä paljon kuin kuvien kertomat tapahtumat, kiinnittivät huomioni valokuvissa olevat ihmiset.

Minulla ei ollut aavistustakaan suurimmasta osasta kuvissa esiintyvistä ihmisistä, mutta tunsin outoa kiinnostusta heitä kohtaan.

Kiinnitin huomioni kuvien henkilöiden ilmeisiin ja vaatetukseen. Yleensä kuvaustilannetta varten oli pukeuduttu juhlatamineisiin, mutta mukana oli myös rakennustyömailla otettuja kuvia, joissa selkeästi työn raskaan raatamana keskeneräisen savupiipun juurelle pyydetyt työmiehet seisoivat likaisissa työkamppeissaan. Sotilaiden yhteiskuvat olivat odotetusti vakavailmeisiä, joskin mukana oli myös yksi kuva, jossa joku viihdytysjoukkoihin kuulunut henkilö soittaa kitaraa ja hänen ympärille kerääntyneet miehet naureskelevat. En ole aivan varma, onko kitaraa soittava mies Tapio Rautavaara, mutta kasvojen piirteistä päätellen, voisi hyvinkin olla.

Vaikka kuvaukseen oli menneinä vuosikymmeninä suhtauduttu sekä kuvaajan että kuvattavien osalta tarvittavalla vakavuudella, niin harhalaukauksiltakaan ei oltu vältytty. Yhdessä kuvassa pöydällä oleva kukkapuska peittää toisen kuvattavan kasvot, jossain kuvattavasta ei ole tallentunut kuin alavartalo ja olipa mukana sellainenkin kuva, jonka ottamisen aikana kuvattavat ovat liikahtaneet niin, että heistä on tallentuneet vain epämääräiset hahmot.

Kuvia selatessa nousi mieleeni, kuinka tulevat sukupolvet mahtavatkaan tutkailla tästä ajasta otettuja kuvia? Nykytekniikalla napattujen kuvien ja videoiden määrä on niin valtavaa, että pelkään suurimman osan kännyköillä ja tableteilla otetuista muistoista hautautuvan pimentoon tai katoavan siihen kuuluisaan bittiavaruuteen.

Vuosikymmeniä sitten otetut mustavalkoiset valokuvat toiminevat tulevillekin sukupolville mukavana matkana historiaan ja siksi ne kannattaa tallettaa visusti albumeihin tai muuten varmaan paikkaan.