Ajanviete

Kesäkiireistä hetkeksi hiljaisen tuulen huminaan

Jeesiöjärven Pyhän Elian kappelilla on monipolvinen historia. Nykyään se on yksi harvoista yksityisomistuksessa olevista kirkoista, ja tänä kesänä siellä on mahdollisuus vierailla. Pyhän Elian kappelin tunnelma on ainutlaatuinen, sillä sisällä on niin hiljaista, että sinne kantaututuvat pienimmätkin metsän äänet.

Kesäkierros jatkuu tällä viikolla kunnan kylien kesäbingon itäisimpään kohteeseen Jeesiöjärvelle. Kuoppainen tie mutkittelee kohti Kittilän yksinäisintä tunturia. Kumputunturin juurella sijaitseva alle 50 asukkaan Jeesiöjärvi on erämaakylä parhaimmillaan. Ajellessani kylää kohti hiljakseen kuoppia väistellen, ehdin uteliaana silmäillä soita arvioidakseni mahdollisia hillannupuroita. Kyläyhdistyksen sihteeri Virpi Jesiöjärvi myöntääkin nauraen, että kylän ympärillä avautuvat mainiot marjastus- ja metsästysmaat.

Virpi Jesiöjärven kanssa jutellessa ilta hujahtaa hetkessä. Virpin loppumaton energia on tarttuvaa, ja kappelin hämärässä raataillessa aika tuntuu menettävän merkityksensä. Virpi kertoo jeesiöjärveläisten perinteistä auttaa toisiaan tarvittaessa. Täällä yksinäisen ja jylhän Kumputunturin juurella on totuttu huolehtimaan muista, olipa sitten kyseessä lumityöt tai järven antimien jakaminen naapurinkin kalasoppaan.

Kittilän kylien kesäbingon rasti, Pyhän Elian kappeli, on yksinkertainen mutta vaikuttava. Vanha hirsirakennus sijaitsee kylätien vieressä, tiheän metsän sylissä, ja on ilmeeltään vaatimaton. Ilta-aurinko maalaa harmaille hirsiseinille lämpimiä sävyjä, ja avoin ovi kutsuu kulkijaa astumaan sisään.

Kappeliin astuessa kiireinen maailma jää taakse. Keskikesän tuoksut ylenpalttisesti kukkivasta luonnosta sekoittuvat vanhan hirsirakennukseen hyvään, niin tuttuun ja turvalliseen hajuun. Kattorakenteiden välistä kantautuvat sisään vain metsän äänet. On niin hiljaista, että korvat rekisteröivät jopa kappelin kattoon putoilevien havunneulasten rapinan. Kappelissa seisoessaan ymmärtää Raamatun tarinan siitä, miten Elia tunnisti Jumalan läheisyyden vain hiljaisesta tuulen huminasta. Täällä jos jossain hiljainen tuulen humina koskettaa kulkijaa.

Pyhän Elian kappeli on alun perin rakennettu Kittilän hautausmaan siunauskappeliksi ja hautausta odottavien vainajien säilytyspaikaksi vuonna 1939. Siunauskappeli oli yksi harvoista sodassa säilyneistä kirkonkylän rakennuksista. Sodan jälkeen se toimi alkuperäisen käyttötarkoituksensa lisäksi myös pappilana ja kirkkoherranvirastona. Kittilän seurakunnassa muistetaan vieläkin, kuinka kirkkoherra Eliel Aunon rohkeus asua hautausmaalla herätti lukuisia tarinoita.

Siunauskappelin perustukset pettivät 1970-luvun loppupuolella, ja seurakunta päätti uuden siunauskappelin rakentamisesta. Siunauskappeli purettiin pois samalta paikalta, mihin 1983 pystytettiin evakkoaikana kuolleiden muistomerkki. Hirsiksi purettu vanha siunauskappeli myytiin Jeesiöjärvelle leirikeskuksen käyttöön. Kappeli on yksi harvoista yksityisistä kirkoista Suomessa. Kirkkoherra Toivo Kulpakko vihki vanhan kappelin uuteen käyttöönsä vuonna 1985 ja nimesi sen Pyhän Elian kappeliksi. Kappeli tarjoaa paikan hiljentyä kylien kesäbingon aikana heinäkuun loppuun asti.