Paikallisuutiset
Rautatielakko uhkaa pysäyttää Kolarin yöjunat
Jos sopua ei viikonlopun aikana synny, kaikki matkustaja ja lähes kaikki tavarajunat seisahtuvat maanantaina.
Rautatiealan lakko pysäyttää mahdollisesti junaliikenteen maanantaina 20. maaliskuuta.
Veturinkuljettajien lakko peruisi kaikki VR:n kauko- ja lähijunat ja tavarajunat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta sunnuntain ja maanantain välisestä yöstä lähtien. Lakon alkaessa liikkeellä olevat junat, kuten pohjoisen yöjunat, ajetaan kuitenkin perille asti.
Veturinkuljettajia edustava Rautatiealan Unioni hylkäsi neuvottelutuloksen torstaina.
Työriitaa on soviteltu valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran johdolla 21. helmikuuta lähtien. Työnantaja ja työntekijät ovat erimielisiä esimerkiksi vanhempainvapaiden kustannusten jakamisesta ja työssä jaksamiseen liittyvistä kirjauksista.
– Neuvottelut jatkuvat Palvelualojen työnantajat Palta ry:n ja RAU:n välillä myös lakon aikana. Toivomme, että sopu löytyisi ja lakko vielä peruuntuisi tai ainakin päättyisi suunniteltua aiemmin. Olemme todella pahoillamme siitä, millaisia hankaluuksia lakko aiheuttaa asiakkaillemme, VR:n henkilöstöjohtaja Laura Ansaharju sanoo yhtiön tiedotteessa.
VR korvaa lakon ajalle ostetut junaliput, ja lippuja voi myös muuttaa maksutta toiseen ajankohtaan perjantaista 17. maaliskuuta alkaen.