Kolumnit

Vesa Pellikan kolumni: Valitut-elokuvan tornionlaaksolaiset elivät vaarallisessa umpiossa

Kävin katsomassa elokuvan Valitut. Elokuva oli puitteeltaan hieno ja 1930-luvun ajankuva oli uskottava. Näyttelijät olivat opetelleet aivan uskottavasti meänkielen. Toinen asia onkin sitten se, että miltä kielen olisi pitänyt kuulostaa. Kielen palauttaminen tuolta ajalta on varmaankin aivan mahdotonta, mutta se oli silti aivan uskottavaa.

Elokuvassa oli kaksi erikoista yksityiskohtaa. Siinä puhuttiin useassa kohdassa ”Meänmaasta”, ja löisin vetoa, että käsite on anakronistinen eli väärään aikaan sijoitettu. En usko, että tuolloin on Meänmaasta puhuttu. Luultavasti käsite onkin Bengt Pohjasen kynästä omaksuttu. Toisaalta miksei olisi, sehän on ihan hyvä käsite.

Ainoat alueella olevat suomenkieliset tiedontuottajat olivat poliittiset agitaattorit.

Ei myöskään puhuttu millaisessa tilanteessa tuolloin oltiin Tornionjokilaaksossa. Erityisesti Ruotsin puolen suomenkieliset jäivät todella pahaan umpioon. Ruotsi yritti ruotsalaistaa heitä. Radio, sanomalehdet, koulut, kirkko, virkamiehet ja niin edelleen olivat ruotsinkielisiä. Noin puolella ei ollut oikein mitään mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tai -keskusteluun kielitaidottomana.

Toisaalta 1920- ja 1930-luku olivat Suomessakin vahvan nationalismin aikaa, ja Ruotsi yritti torjua rajan yli tulevia vaikutteita.

Umpio oli valmis.

Ainoat alueella olevat suomenkieliset tiedontuottajat olivat poliittiset agitaattorit. Kommunistiagitaattorit kiersivät metsätyömaita ja pieniä eristyksissä olevia kyliä kertomassa ”totuuden” maailmasta.

Toisaalta myös lestadiolaiset olivat aktiivisia, ja kylissä olikin paljon perinteisiä seuroja ja muita kinkereitä. Kolmekymmentäluvun toinen vitsaus fasismi levisi myös, toki pienempänä, mutta kuitenkin. Täräntö oli itsenäinen kunta ja siellä suurin poliittinen ryhmä oli Ruotsin kansallissosialistinen puolue.

Hänen kasvoiltaan välittyi epäilys ja se järjen ääni, joka meillä pitäisi aina olla.

Jokilaakson ruotsinpuoleinen osa oli siis umpiossa, ja tiedot tulivat tuon ajan sanotaanko vaarallisilta aatteilta. Ne olivat ehdottomia ja niissä kaikissa luvattiin onnelaa omalla tavalla.

Ihmiset olivat köyhiä, ja lama-aika painoi vielä täällä. Epäoikeudenmukaisuus oli näkyvää. Ihmiset tarttuivat pelastaviin ajatuksiin.

Elokuvan kuvaamat ihmiset ajautuivat ensin Toivo Korpelan, kommunistiagitaattorin ja uskonnollisen saarnamiehen taikapiiriin, ja kehityksen tuloksena olikin maailmanlopun odotuksessa oleva hulluus. Näinhän oli käynyt jo aiemmin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa.

Elokuva oli hyvä ja erityisesti kolarilaisen Maria Issakaisen rooli oli loistava. Hänen kasvoiltaan välittyi epäilys ja se järjen ääni, joka meillä pitäisi aina olla. Kaipasin vain hieman ymmärrystä olosuhteista.

Oikaisu 31.3. kello 12.57. Korjattu Toivo Korpelan nimi oikein. Aiemmin tekstissä luki virheellisesti Tauno Korpela.