Kolumnit

Taisto Tammelan kolumni: Kolmesta puusta kolmeenkymmeneen

Luin hiljattain, että jo kolme puuta vaikuttaa myönteisesti hyvänolontunteeseemme, jos pystymme nauttimaan niistä edes parikymmentä minuuttia vähintään kaksi-kolme kertaa viikossa. Metsän ja laajemminkin luonnon vaikutus fyysispsyykkiseen hyvinvointiimme on toki tunnettu vuosikymmenien ajan. Urbanisoituvassa ajassa tämä nähdään uudessa valossa. Stressi katoaa puiden sekaan ja verenpaine laskee metsän äänimaisemaan. Olemme osa luontoa; metsä asuu meissä, ammennamme voimaa itsestämme.

Aistimme ovat hereillä metsässä, metsän omaa äänimaailmaa värittää lintujen viserrys, viheralueiden katselu ja mieltämme rauhoittava pienen puron solina. Jotkut ihmettelevät puiden halaajia, lenkillä käydessäni venyttelen jäseniäni runkoa vasten. Isonkin puun liikkeen aistii käsissä pienenä huojuntana. Haju- ja makuaisteja voi tyydyttää alkukeväällä koivun hiirenkorvavaiheen oksia ja kuusenkerkkää pureksimalla. Jo tuhansia vuosia sitten intiaanit ja monet muut kansat ovat makustelleet tuoreita pajunoksia, niiden salisylaattipitoiset ainekset auttavat yleisen virkistymisen lisäksi myös päänsärkyyn.

Puolukan varpujen ohella alueelle jäi kolmisenkymmentä puuta, etupäässä mäntyä, vähän kuusta, koivua ja muutama pihlaja.

Aikanaan rakensin tuhannen neliön tontille, yli kolmanneksen jätin luonnontilaan. Puolukan varpujen ohella alueelle jäi kolmisenkymmentä puuta, etupäässä mäntyä, vähän kuusta, koivua ja muutama pihlaja. Korttelinaapurit raivasivat puut ja äestivät pihan nurmelle. Puiden kasvun ohella olen saanut seurata monipuolista eliömaailmaa. Eri tiaislajit ovat jokapäiväinen näky, syksystä alkaen myös tilhet, jotka tyhjensivät vielä helmikuussa viimeiset pihlajanmarjat. Lintumaailman aatelistolle syö vain oksilta, muut linnut noukkivat maahan pudonneet marjat. Alueelle on pesiytynyt fasaanikanta. Näiden soidinmenot ovat maaliskuussa alkamassa. Menot muistuttavat teerien vastaavaa, koppelon kokoisen fasaanikukon pitkä punaruskea pyrstösulkaviuhka on vaikuttava.

Lintujen lisäksi oravapari pesii vuosittain, rusakko kiertää talon iltaisin, joskus metsäkauris käyttää puiden suojia läpikulkumatkalla. Toisinaan siiliperhe pesii terassilaudoituksen alla. Parin kevään kuhertelumenot lyövät laudalta kaikkien muiden tavat, eikä aiheetta; loppusyksyllä, pitkäraajainen piikkipallero taapersi pihamaalla.

Voimaannuttaako luonto, sitä voi arvailla seuraavasta kokemuksesta. Olen hanhenpyyntireissulla tuttavani kanssa. Hän on hiljattain jäänyt työttömäksi pitkäaikaisesta työsuhteesta. Istumme mättäille suuren suon reunaan. Aurinko punerrutti syksyn maaruskaa kaikin mahdollisin värein, etäällä kellastuva luhtaheinä lainehti vienosti, taustanaan hopeinen ikihongikko, ja horisontissa päivänpaiste Kumputunturin etelärinteessä. ”Tuota maisemaa katsellessa huolet unohtuu”, kuulen vierestä. Hanhet saivat jäädä, siirryimme kahvinkeittoon solisevan puron varteen. Parin viikon kuluttua metsäkaverini soitti uudesta työpaikastaan.