Muualta Lapista

Rajajoukoissa ei pääse helpolla – ”Ei täällä tarvi siviilistä kuin rannekellon”, myhäili tuore rajajääkäri Kalle Aaltonen valapäivänä

– Rajajoukkoihin kuuluminen tulee vaatimaan teiltä paljon. Helpolla ette pääse, vakuutti Lapin rajavartioston komentaja, eversti Jarkko Alén puhuessaan Ivalon kirkossa saapumiserän 1/25 valatilaisuudessa.

Komentajan mukaan palvelus Ivalossa vaatii sekä henkistä että fyysistä jaksamista, mutta hän uskoi, että Ivalossa osataan ottaa tämä haaste vastaan.

– Meillä rajajoukoissa vallitsee hyvä henki ja palveluskavereista pidetään huolta. Minulla oli mahdollisuus tutustua teihin valamarssilla. Teidän hieno toiminta ja vahva asenne teki minuun vaikutuksen. Kaikki ryhmät, jotka lähtivät marssille, pääsivät myös perille.

– Muistakaa jatkossakin, kun toimitte yhdessä joukkona, te voitatte teille eteentulevat haasteet ja saavutatte kaikki teille asetetut tavoitteet, evästi komentaja Alén.

Katso video: Näin komeasti valalaulu kajahti Ivalon kirkossa

Yksi valan vannoneista tuoreista rajajääkäreistä oli ivalolainen Kalle Aaltonen.

– Ihan mukavaa on ollut tähän asti. Valamarssikin meni meidän ryhmältä tosi hyvin, eikä ollut yhtään keskeyttäjää. Kelit oli hyvät, eikä tarvinnut kiroilla, myhäili Aaltonen. Hän arveli, että jääkiekkotausta on ainakin hieman auttanut siinä, että kunto ei ole loppunut kesken kovilla metsäkeikoilla.

– Ainakin jalat oli hyvässä kunnossa, kun tänne tuli. Onhan tuolla maastossa välillä rankkaa ja miestä koetellaan, mutta kun on jonkinlainen pohjakunto, niin kyllä kaikesta on selvitty.

Sissiteltassa yöpyminen on tullut Aaltoselle tutuksi ja hän vakuutti, että Rajan lämpimissä makuupusseissa uni tulee nopeasti.

– Uni tulee, kun laittaa vain silmät kiinni. Teltassa on aina lämmin, kun kamina on keskellä ja siellä palaa tuli. Meillä ryhmähenki pelaa niin hyvin, että tuli ei ole yöllä kertaakaan sammunut.

– Joskus saamme kasarmilta muutaman sylillisen kuivaa puuta sytykkeeksi, mutta jos emme ole luonnonsuojelualueella, niin kyllä silloin polttopuut haetaan itse metsästä ja tehdään. Siinä saa jo mukavasti lämmön päälle, kun tekee puita.

Aaltonen kertoi nukkuvansa makuupussissa pelkästään verkkoasu päällään. Saappaat ja lippaat toimivat päänalusena.

– Täytyy myöntää, että joskus kipinämikossa saattaa silmä luppaista, mutta kertaakaan en ole nukahtanut. Onhan sitä kuulemma sellaisiakin telttoja ollut, että kipinässä on nukuttu ja sitten on tullut kaikille kylmä. Me ollaan ryhmässä sovittu, että jos käy niin, että yöllä tuli sammuu eikä tuli meinaa syttyä, niin sitten ne tulet tehdään porukalla. Kysymykseen, mitä Ivalon Rajajääkärikomppaniaan kannattaa tuoda siviilistä, rajajääkäri Aaltonen vastasi, että rannekellon.

– Rannekello on minusta välttämätön. Ja henkilökohtainen puhelinkin on tuvassa. Minä toin kotoa kaiken varalta muutamat parit sukkia ja t-paitoja, mutta en ole käyttänyt niitä kertaakaan. Rajan kamppeet on niin hyviä, että niillä pärjää.

Aaltoselle oli täysin selvää, että hän lähtee varusmiespalvelukseen Ivaloon.

– Se oli ihan selkäytimessä, että minä palvelen Rajassa. Kaikki ivalolaiset ei vain nykyään halua Ivalon Rajajääkärikomppaniaan niinkuin aikaisemmin. Kyllä heillä varmasti kunto riittäisi Ivaloon, mutta moni haluaa muualle, kun heitä ehkä pelottaa Ivalon tiukka maine. Ehkä osa haluaa päästä vähemmällä, epäili Aaltonen.

Rajajääkäri Aaltonen antoi erinomaisen arvosanan Ivalon komppanian ruuille. Myös sotku sai täydet pisteet hyvistä munkeistaan ja ystävällisestä henkilökunnastaan.

– Munkkikahvit kuuluvat aina asiaan sotkussa. Tuleehan sitä joskus ostettua myös sylillinen energiajuomia, jos siviilistä tuodut on päässeet loppumaan. Karkkia ei A-kauden harjoituksilla kannettu metsään, mutta nyt varmaan riemu repeää ja karkkia kannetaan mielin määrin, naurahti Aaltonen.

– Ivalon sotkussahan on muuten grillikin auki, mutta en ole grilliruokia vielä ostanut. Sitä kun saa komppaniassa mahan täyteen hyvää ruokaa, niin sillä kyllä pärjää, vakuutti Ivalon mies.

Rajajääkärikomppanian liikuntasalissa perinteistä valalounasta eli Ivalon Rajan keittiön salaisella reseptillä valmistettua hernekeittoa nautti ukkinsa Tapani Silventoisen vierellä tuore rajajääkäri Lauri Lehtosalo.

– Tulin Ivaloon, kun olin kuullut, että täällä saa haastaa ittiään. Ennen Ivaloon tuloa treenasin jonkun verran ja kävin enemmän lenkillä ja salilla. Välillä on ottanut koville ja paikat on olleet kipeinä harjoituksen jälkeen, mutta sehän kuuluu asiaan, kertoi Lehtosalo.

– Vaikka kunto oli ihan hyvä tänne tullessa, niin onhan palvelus fyysisesti raskasta hommaa ja ihan erilaista kuin siviilissä, kun mettässä tehdään koko ajan jotakin, hän lisäsi.

Rajajääkäri Lehtosalo sanoi, että alussa aamukuuden herätys otti lujille, mutta nyt siihen on jo tottunut.

– Elimistö herättää jo viittä vaille kuusi ja sitten vain odotellaan virallista herätystä.

Lehtosalo kertoi, että komppanian ruuille täytyy antaa suuri kiitos, sillä ruoka on hyvää ja monipuolista. Ruokalassa saa aina mahan täyteen.

– Siviilistä olen tuonut sanomapaperia, että voi laittaa kumpparin pohjalle kuivatusta varten. Hammasharjan tietenkin toin, mutta kaikki vaatteet mitä minulla on päällä, on armeijan kamppeita. Rajan vaatteet on niin lämpimiä ja mukavia, että siviilistä ei tarvi tuoda oikeastaan mitään.

– Siviilistä pitää tuoda mukana myös vähän huumoria. Huumorilla ja hyvällä hengellä pärjää kovissakin olosuhteissa, hän ohjeisti tulevia varusmiehiä.

Rajajääkäri Luukas Koskelo istui valalounaalla tyttöystävänsä Katri Liiaksen ja vanhempiensa Pekka ja Henna Koskelon seurassa.

– Katrin kolme veljeä on käynyt Ivalon Rajan ja isäni on käynyt Kainuun Rajassa varusmiespalveluksen. Kun vielä upseerikokelas suositteli kutsunnoissa Ivalon Rajaa, niin minulle oli selvää, että haluan Rajan mieheksi, kertoi rajajääkäri Koskelo.

Koskelon perheellä on erämökki Vätsärissä, joten Inarin seutu on rajajääkäri Koskelolle jollakin tavalla tuttua jo ennestään.

– Kuljin vajaan vuoden ennen palvelukseen tuloa salilla ja lenkillä, että kunto ei varmasti petä täällä. Ihan hyvin on mennyt ja kunto on kestänyt, vaikka onhan täällä välillä kovilla. Ehkä kovin juttu oli viikon tetsausharjoitus, kun oltiin viikko kovissa olosuhteissa ja kelit vaihtelivat plusasteista -27 asteen pakkaseen.

– Ryhmänähän siellä maastossa ollaan, eikä ketään jätetä, joten sekin auttaa jaksamaan, kertoi Koskelo.

Komppanian yksikköupseeri Aslak Pekkala silmäili rajajääkäreitä valalounaalla ja sanoi, että onhan nämä nyt eri miehiä kuin alokaskauden alussa.

– Ainahan se muutos tapahtuu. Alussa on pelkoa ja epävarmuutta, mutta vähitellen arkuus poistuu ja nyt he ovat jo eri miehiä ja uskaltavat kysellä kaikenlaista. Sekin on ilo nähdä, kuinka porukka aina ryhmäytyy nopeasti ja siitä tulee se kuuluisa Rajan henki, jossa kaverista pidetään huoli, pohdiskeli Pekkala.

Hernekeittolautasen äärellä Inarin valtuuston puheenjohtaja Janne Tervahauta kertoi, että Ivalon Rajajääkärikomppanian varusmiehistä huokuu aina korkea palvelusmotivaatio:

– He ovat itse halunneet tänne. Kun katselee valapäivänä tätä Ivalon Rajan meininkiä ja koulutusta, niin tulee isänmaallinen ja turvallinen olo. Ja tietty ylpeys nousee mieleen, kun ajattelee, että tässä ollaan kotikylän varuskunnassa. Aikoinaan Ivalon varusmieskoulutuksen tulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta ne ajat ovat nyt ohi. Nyt tämä paikka vain kehittyy entisestään.

– Ja hieno paikka se on tuo oman kylän sotkukin. Aina siellä pitää käydä uimahallireissujen aikana munkkikahveilla, se on yksi Ivalon kylän ohjelmanumero, lisäsi Tervahauta.

Leena Toppinen oli tullut Kiimingistä katsomaan poikansa Samuel Toppisen valajuhlaa.

– Samuelin isoveli kävi Ivalon joskus seitsemän vuotta sitten, joten onhan tämä meidän perheelle tuttu paikka. Aina täällä on puhtaat ja hyvät kamppeet pojilla päällä ja ruoka on kuulemma edelleen hyvää. Äitinä olen hyvilläni siitä, että ruoka maistuu, sillä pojat on kovia syömään, naurahti äiti Leena Toppinen.

– Silloin kun Samuelin isoveli oli täällä, niin minua huoletti se vanha kasarmirakennus. Hän kärsi sisäilmaongelmista alokasaikana. Nythän tilanne on korjaantunut ja nämä väliaikaiset kasarmitilat tuntuu oikein hyviltä, hän kertoi.

Rajajääkäri Samuel Toppinen kertoi, että Ivalon palvelus on rankkaa, mutta kunto on toistaiseksi kestänyt ja huumoriakin on riittänyt.

– Kun hiihtää päivässä 20 kilsaa mettäsuksilla rinkat ja ase mukana, niin onhan siinä fysiikka lujilla. Hymy ei ole kuitenkaan vielä hyytynyt, paitsi silloin ehkä vähän, kun joutuu vetämään ahkiota. Jokainen vetää ahkiota vuorollaan, mutta on porukassa sellaisiakin, jotka oikein vapaaehtoisesti haluaa vetää sitä ahkiota niin pitkään kuin jaksavat.

– Isoveli kävi täällä ja siksi aattelin itsekin tulla. Ja olisin minä tullut muutenkin. Ivalo on hieno paikka ja kaikkihan puhhuu, että tämä on kovempi paikka kuin muut, sanoi tuore rajajääkäri Samuel Toppinen ylpeydellä.

Rannekello taitaa olla se pakollinen sotilaan juttu, minkä moni tuo kotoa. Muuten pärjää Rajan kamppeilla, tai no, ehkä omat pohjalliset lisää mukavuutta, jos jalat ei ole tottuneet kovaan kävelyyn, kertoi oululainen alikersantti Tapio Jokitalo.