Muualta Lapista

Katso videot: Polaariyö laskeutui Inarin Kirkonkylän ylle – Inarilaisen toimittajat kysyivät miten kaamos on otettu vastaan

Inarin Kirkonkylä perjantaina 9.30. Kirkonkyläksihän tuo kylä on maarekisteriin aikoinaan merkitty isolla koolla, vaikka nuoremmat kirjoittavat sen jo kirkonkyläksi – ja hulvattomimmat puhuvat vain Inarin kylästä.

Mutta mikä oli meininki Kirkonkylällä aamulla puoli kymmeneltä, kun polaariyö on laskeutunut kylänraitin ylle. Inarilaisen iskuryhmä parkkeerasi autonsa Salen pihalle aamusella ja jalkautui siitä kylän raitille ja matka jatkui aina Nesteen pihalle asti, josta käännyimme vielä Siidaan, ja sieltä taas Salen pihaan.

Kyselimme vastaantulijoilta ahdistaako kaamos eli polaariyö, ja kyselimme samalla, mitä muuten kuuluu Inarin kylälle.

Inarin Kirkonkylä, kello 9.26:

Video: Ville Vaarala

Inarin Kirkonkylä, kello 9.35:

Video: Ville Vaarala

Kyläläisiä ei tosin kovin paljon vastaan tullut, mutta ihmekös tuo, sillä ainakin työssäkäyvät kyläläiset olivat varmasti vielä aika tiiviisti töissään, sisätiloissa, kuka missäkin. Matkailijoita sen sijaan olisi riittänyt vaikka kuinka – ja kaikki tällä kertaa ulkomaalaisia. Turistibussia meni ja tuli, jopa venesataman tienhaarasta näytti jalkakäytävälle kävelevän kymmeniä aasialaisen näköisiä ihmisiä. Turisteja riitti kuin muurahaisia, joten ei ihme, että ovat joskus harhautuneet jonkun kyläläisen pihallekin.

Inarin Kirkonkylä, kello 9.46:

Video: Ville Vaarala

Vastaan tulleet inarilaiset olivat sitä mieltä, että ei heitä kaamos ahdista. Ahdistusta ei kukaan tuntenut, mutta joku tuumasi, että vähän turhan pitkähän se tuo pimeä aika on, mutta onhan siihen tottunut.

Useampi seniori-ikään ehtinyt kyläläinen ihmetteli, että kovin vain alkaa olla outoja ihmisiä nuo vastaantulijat. Sitä mieltä olivat ainakin Juhani Mikkonen ja Rikhard Ranta.

– Me muutamat vanhat pyöritään täällä uusien kyläläisten seassa, naurahti Juhani.

– Ei tämä kaamos ole sen kummempaa meikäläiselle. Kaupassa pittää käydä kävellen ja samalla käväisen kirjastossa. Ei auta koko ajan makkoilla, on pakko lähteä välillä kävelemään, että jalat saa liikuntaa, hän kertoi.

Inarin koulun oppilaiden pitkä rivi kulki sankarihautuumaalta päin kohti koulua. K-Marketin pihalla koulun väki näytti pitävän tauon. Yksi opettajista oli Koppelossa asuva Ari-Matti Björkman.

– Eläkeläinenhän minä olen, mutta on mukava tehdä välillä opettajan sijaisuuksia. Sitä on sen verran sosiaalinen ihminen, että työelämässä käynti piristää. Ja Inarin koululaiset on niin mukavia ja rauhallisia, että tykkään käydä täällä.

Ari-Matti tuumaili, että häntä ei kaamos haittaa, vaikka hän alkujaan etelästä onkin.

– Meillä on Koppelossa jokirannassa täysi pimeys, eikä haittaa. Siellä on oma rauha ja tunnelma. Tekemistä näyttää kaamosaikanakin olevan, kun nyt pitäisi lähteä viikonloppuna vielä hirvimettälle. Lunta on 30 senttiä, mutta ei tuo ihan vielä kävelemistä haittaa.

Ari-Matti hykerteli, että Ivalojoessa ja Inarijärvelläkin kuuluu olevan jäätä lupaavasti. Pian on laitettava juomukset Inarille.

– Voisihan sitä rauhoitusajan jälkeen pitää verkkoja Ivalojoessakin, mutta en ole oikein tottunut Ivalojoessa juomustamaan. Se on tuo joen virta Koppelossa sen verran kova, että parempi laittaa verkot järveen. Kun jäät lähtee joesta, niin sitten laitetaan verkot avoveteen koneloon.

Oppilaitten mukana oli myös opettaja Kaisa-Maria Poikela.

– Kävimme sankarihaudoilla, yläkoululaiset laski kynttilät ja äidinkielenopettaja piti puheen. Olihan se puhutteleva hetki. Siellä on myös se yksi vauvan hauta, tuntematon lapsi, joka aina puhuttelee ja herkistää meidän kaikkien mieliä.

Kaisa-Maria sanoi, että häntä ei kaamos ahdista. Hän osaa nauttia kaikista vuodenajoista.

– Kaamosaikaan poltan kynttilöitä ja nautin glögiä. Kaamos on vähän sellaista rauhoittumisen aikaa, sikäli kuin työssä käyvä nyt pystyy niin tekemään.

Kaisa-Maria laski olleensa Inarissa nyt seitsemän vuotta.

– Kiva kylä ja tosi mukava koulu, se on uusi ja sisäänajettu. Kaikki toimii saman katon alla, eikä tarvitse kulkea ulkokamppeet päällä paikasta toiseen.

Entä mitä Kaisa-Maria ajattelee Inarin Kirkonkylän matkailun kasvusta?

– Oikeastaan koronan jälkeen on tapahtunut paljon. Ennen koronaa täällä oli enemmän kylän tuntua, mutta nyt välillä tuntuu, että turistimäärä alkaa lähteä pikku hiljaa käsistä. Olo voi olla vähän ahdistettukin joskus. Tämä meidän kylän matkailun kasvu on asia, josta varmasti vielä keskustellaan ja asiaa pohditaan kunnassakin.

Kun Kaisa-Marian kanssa juttelee, niin puheenparsi ja hoon päälle puhuminen paljastaa, että jostakin päin Lappia ollaan.

– Kittilästähän minä olen. Jos joku hämmästytti täällä Inarissa, niin nimenomaan se, että täällä hämmästeltiin minun hoon päälle puhumista. Inarissa ei tosiaan paljon hoon päälle puhuta. Ehkä johtuu siitäkin, että jos ihminen oppii ensin saamen kielen, niin se suomen kieli, minkä hän oppii, on sitten kirjakieli, Kaisa-Maria pohdiskeli.

Rikhard Ranta ihmetteli, että miten tässä niin on käynytkin, ettei hänkään enää kotikadullaan Kittilän Ratsutiellä tunne juuri ketään vastaantulijaa.

– Moni vanha kyläläinen on nukkunut pois, eikä meitä alun perinkään kovin paljon ollut. Osa kantaporukasta on kuollut vähän turhan nuorenakin, kun syöpähän se nykyisin vie niin paljon ihmisiä. Ja sitten kun tänne muuttaa etelästä hirveän paljon nuorta väkeä, niin ei ihme, että vieraaltahan tämä kylä nyt näyttää, sanoi Rikhard.

Mutta elämänmyönteisenä ihmisenä Rikhard Ranta lisäsi, että hyvähän se on, että kylässä on väkeä – mitenpä muuten koulut, päiväkodit sun muut pysyisi pystyssä, jos ei kylään muuttaisi ihmisiä.

– Mutta vanha polvi tosiaan nukkuu pois. Eihän täällä enää ole vanhoja taksimiehiäkään. En suinkaan minä ole jo vanhin joka vielä elää.

Inarin Kirkonkylä, kello 11.19:

Video: Ville Vaarala

Inarin Kirkonkylällä on keskusteltu ja pidetty monenlaista palaveria siitä, alkaako matkailu kylässä olla jo liiankin suurimuotoista.

Rikhard Ranta sanoi, että onhan tuo vähän liian suureksi kasvanut.

– Eikö nämä nykyiset hotellit jo kylälle riittäisi. Kun nekin välillä ovat tyhjinä. Kyllä minä ymmärrän, että kunnan pitää saada rahaa ja matkailuhan sitä tuo, mutta joku raja silläkin, kuinka paljon yhtä kylää täytetään hotelleilla ja muilla.

Rikhard oli uutisista seurannut Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportin luovuttamista. Hänen korvaansa tarttui uutisista saamelaisten ankeat asuntola-ajat.

– Eihän ne oppilaitten muistot kaikin puolin hyviä ole vaikkapa entisestä Riutulan koulusta tietyltä ajalta. Mutta kyllä kai pääsääntöisesti asuntolakouluissa oli sentään hyvä kohtelu, oli ruokaa, lämmintä, petivaatteet ja tietenkin sitä opetustakin. Varmasti epäkohtia löytyy, kun tarpeeksi muistelee, mutta onhan sitä aihetta myös kiitokseen.

Rikhard sanoi, että mittarissa on kohta 80 vuotta, ja jos suoraan sanotaan, niin ei kaamos hänestä mikään nautinto ole.

– Onhan tässä jo kokemusta ja hyvin tämä menee, kun yrittää joka päivä olla liikekannalla, kävellä ja lenkkeillä. Joskus tulee loka-marraskuun vaiheessa mieleen, että voisihan se olla mukava lähteä etelän maille, mutta kun tuo vaimo ei ole innostunut, niin meneehän se näinkin, hän naurahti.

Rikhard muisteli, että aikoinaan oli Inarin Kirkonkylässä parhaimmillaan viisi ruokakauppaa. Rautakauppakin on kylässä ollut ja vaatekauppakin kuului pitkään kylän palveluihin.

– Omalla tavallaan liikkeitä oli ennen vanhaan enemmän. Nyt ei täältä saa vaatetta, mutta ei kai sitä oikeaa vaatekauppaa ole Ivalossakaan. Omalla tavallaan kylän palveluissa on menty taaksepäin, mutta toisaalta myös eteenpäin, sanoi Rikhard ja lisäsi, että mitä enemmän ikää tulee, niin pitemmäksi täytyy vain kävelylenkkiä pidentää.

Siidan auditorion valkokankaalta saattoi perjantaina seurata Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportin ääneenlukua. Tarja Arttijeff käveli Siidan parkkipaikalta kohti auditoriota. Hän oli tullut paikan päälle kotoaan Nellimistä.

– Kaamos, tai pitäisikö paremmin sanoa auringoton tila, kestää minun kotona Nellimissä pari kuukautta, kun asun Nellimissä ja vaarat on siinä edessä. Ei minua kaamosta ahdista. Oikeastaan ihan nautinkin tästä ajasta. Jo tämän vuodenajan luonto rauhoittaa ihmistä, kun ei ole sitä valoa, on vain sinistä hämärää, sanoi Tarja.

– Kaamoksessa on kauniita värejä, eikä tämä tosiaan minulle ole mitenkään vaikeaa aikaa. Mutta ymmärrän hyvin, että väsyttähän tämä aika joitakin ihmisiä, kun ei ole sitä aurinkoa, joka on energian lähde. Kun ihmiset muuttavat etelästä Inariin, niin monesti se ensimmäinen kaamos voi olla vaikeampi.

Tarja sanoi, että unirytmi toki voi vähän sekoittua Inarissa kaamosaikana. Hän muisteli edesmenneitä nellimiläisiä, jotka päivittelivät, että kaamosaikana tulee mentyä hyvin myöhään nukkumaan ja sitten vastaavasti aamulla olisi mukava nukkua pitempään.

– Melatoniinihormooni säätelee meidän unirytmiä. Kun sitä on vähän kaamoksen aikana, niin siksi se unirytmi voi mennä sekaisin.

Kaamoksen aikaan Tarja nauttii sinisestä hämärästä, polttaa kenties kynttilöitä, kuuntelee rauhallista musiikkia ja lukee kirjoja.

– Ja kun minä en ole enää työelämässä, niin käytän sen päivän lyhyen valoisimman ajan ulkoiluun. Silloin on parasta mennä ulos kävelemään ja hiihtämään. Tietenkään työssäkäyvät eivät niin vain voi lähteä kesken päivää ulos, mutta jospa hekin voisivat vaikka työpaikan talonsa kiertää kävellen juuri silloin päiväsaikaan.

Inarin Kirkonkylä, kello 10.58:

Video: Ville Vaarala

Tarja Arttijeff ymmärtää hyvin, että Inarin Kirkonkylällä ollaan huolissaan matkailun kasvusta. Hän itse on huolissaan matkailun kasvusta myös kotikylässään Nellimissä.

– Olen muuttanut sellaiseen Nellimiin, jossa on rauhaa, eikä valosaaste haittaa. Olen tottunut absoluuttiseen hiljaisuuteen, mutta nyt järven rannalla ajaa kelkkasafareita ja haskeja, ja matkailun kasvu kylässä huolettaa. Myös se askarruttaa, että minkälaista matkailua Inariin tuleville tarjotaan. Minä uskon, että he arvostavat ekologista matkailua ja tulevat tänne hakemaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolle Tarja Arttijeff antoi kiitoksen kolmen vuoden uurastuksesta.

– Nyt on tuotu esille ja julki vaikeita ja kipeitä asioita. Yksi on tämä, että niin moni saamelaislapsi menetti kielensä. Kun pieni lapsi, 7-vuotias, tulee pitkien matkojen päästä vain saamea puhuvana suomalaiseen kouluun, jossa saa puhua vain suomea, niin onhan se traumaattista ja siitä tulee taakkasiirtymiä pitkälle ajalle.

Arttijeffin mukaan nyt olisi erittäin tärkeää, että komission ehdotukset otetaan vakavasti:

– Raportti on kuin työkalu Suomen hallitukselle ja muillekin. Se on pohja tulevaisuudelle ja sille, että arvostus ja kunnioitus saamelaisia kohtaan nousee. Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa, hän muistutti.

Inarin K-Marketin pihalle pysähtyy Ivalon suuntaan menevä Eskelisen linja-auto. Rapakon Marko näyttää olevan ratin takana.

– Porukkaa riittää kyytiin. Inariin tulee aamuisin melkoinen määrä koululaisia ja turisteja. Teiden kunnossapitoa ei voi vielä tältä talvelta moittia, mutta suurin osa talvestahan on vasta edessäpäin, kertoi Marko.

Eskelistä kohti käveli nuori mies, joka paljastui SAKK:n opiskelijaksi.

– Olen Uutelan Matias ja matkaan nyt kotiin Kemijärvelle työharjoitteluun ja joululomalle. Opiskelen Inarissa poroalaa ja poromies minusta tulee, aivan kuten isäni on poromies, ja samoin oli ukkini ja ukkini isä. Poromieshommat kulkee suvussa ja olen Pyhä-Kallion paliskunnan miehiä, nuorukainen kertoi.

Hän kehaisi samalla SAKK:ia hyväksi opinahjoksi:

– Hyvät opettajat ja hyvä opiskelijaporukka. Ja ruuatkin on koulussa tosi hyviä, erittäinkin hyviä.