Työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvän valmennuksen avulla pyritään parantamaan yksilön kykyjä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön sekä parantamaan arjenhallintataitoja.
Työpajametodi perustuu tekemällä oppimiseen. Pajoilla voi arjenhallinnan harjoittelun lisäksi opetella erilaisia työtaitoja. Työpajat voivat tarjota myös vaihtoehtoisen tien koulutukseen, mikäli koulunkäynti on keskeytynyt, ei kiinnosta tai siihen ei ole edellytyksiä.
Työpajojen menetelmiä ovat käytännön työn teon ohella työ- ja yksilövalmennus. Työvalmennuksen avulla kehitetään valmentautujan työkykyä ja osaamista, kun taas yksilövalmennuksella tuetaan toimintakyvyn ja arjenhallintakyvyn kehittämistä.
Tunturi-Lapin työpajat tarjoavat ponnahduslaudan kohti työelämää. Matkan varrella tehdään sopivaa työtä ja otetaan haltuun taitoja elämää varten. Työ- ja yksilövalmentajat ohjaavat päivittäistä toimintaa ja auttavat nykyhetkessä sekä tulevaisuuden suunnittelussa. Työpajalla voi tehdä tiettyihin ammattitutkintoihin liittyviä suorituksia näyttöinä. Tällä tavalla voi helpottaa opintojen aloittamista tai jatkamista. Työpajat tarjoavat palvelujaan yksityisille henkilöille ja yrityksille.
Enontekiön työpaja tarjoaa atk-palveluja sekä ympäristöön ja asumiseen liittyviä palveluja. Työpajalta voi tilata esimerkiksi apua lumitöihin tai polttopuiden tekoon.
Kittilässä mediapajalla voi teettää esimerkiksi valokuvista kopiota, käyntikortteja ja rintanappeja. Työpajalla esimerkiksi editoidaan digivideoita tai digitoidaan kaitafilmejä.
Muoniossa käsityöpajalta voi tilata mm. korjausompelua, verhojen lyhennyksen tai uusien tuotteiden valmistuksen.
Kittilän ja Muonion puutyöpajoilla esimerkiksi korjataan ja entisöidään huonekaluja, maalataan tai valmistetaan uusia tuotteita tilauksen mukaan. Muonion pienkonepajalla voi huollattaa tai korjauttaa pienkoneiden lisäksi polkupyöriä. Muonion taidepajalta voi tilata esimerkiksi yksilöllistä keramiikkaa.
Lisätietoa esim. palveluista ja työtehtäväistä sekä työharjoittelusta voit kysyä työpajakoordinaattorilta tai työpajoilta. Ks yhteystiedot.
Tunturi-Lapin Kehitys Ry © All right reserved