Andreas Alarieston nimeämätön, löytötauluksi kutsuttu teos sai nimen museo-gallerian 40-vuotisjuhlassa
Kinisjärvi-Vuoman kylätaloon talkoiltiin maalämpöpumppu kyläläisten voimin – Uutta lämmitystä odotettiin kaksi vuotta
Kinisjärvi-Vuoman kylätaloon talkoiltiin maalämpöpumppu kyläläisten voimin – Uutta lämmitystä odotettiin kaksi vuotta
Valkeapäälle Teoston tukiraha ensimmäisessä haussa — viime vuonna perustettu kulttuurisäätiö on jakanut tukia luovan säveltaiteen edistämiseen
Kolarin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Uusitalo vaihtoi keskustaan ja lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Annika Aartola etsii vapaaehtoisia ikäihmisiä perheiden tupailtoihin Tunturi-Lapissa: ”Monilla perheillä ei ole täällä isovanhempia”
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
Oikeanlainen rahoitus voi tukea paikallisen yrityksen kasvua – hae ja vertaa yrityslainat CrediNordin avulla