Ihmiset

Ystävyys alkoi päiväkodin eteisestä ja lähti lentoon, kun Arja Niva uskaltautui pyytämään Hanni Uusi-Kerttulan kylään

Kun Hanni Uusi-Kerttula muutti Kolariin, hän mietti, mistä saisi kavereita.

Hanni Uusi-Kerttulan Äkäslompolon kodin eteisen lipaston päällä on Arja Nivan tuoma sydämen muotoinen suklaarasia ja kortti ystävänpäiväksi. Keittiössä Hanni kattaa pöytään kahvia, laskiaispullia ja pasteijoita. Pöytään pannaan myös Arjan tuomat runebergintortut.

– Tää syöminen on meillä oikeastaan yksi tärkeä tapaamisten teema, Hanni naurahtaa.

Kun ystävät tapaavat, ruokapöydässä istutaan pitkään. Viimeksi naiset tapasivat tammikuun alussa Vaattojärvellä, kun Hanni tuli kylään lasten kanssa. Tyypilliseen tapaan he olivat kylässä monta tuntia. Syötiin, juteltiin. Arja oli tehnyt monta sorttia ruokia, ja jälkiruoaksi oli jäätelöä.

Kun kyläilijät olivat jo menneet, Arja huomasi, että uuniin oli unohtunut vielä yksi ruokalaji, riisipuuro.

– Mie olen vähän tämmönen häseltäjä, Arja nauraa.

Kolme vuotta tunteneet ystävykset ovat sopivan erilaisia. Rauhallisempi Hanni saa kohtaamisista Arjan kanssa mukavaa virtaa.

– Joskus mä taas näen, että sä tarttet rauhoittumista, niin ehkä mä silloin rauhoitan sua, Hanni sanoo.

Mä huomasin, että vau, ravi-ihminen.

Lyhyistä rupatteluista Arjan kanssa Jussintien päiväkodin Kuukkelit-ryhmän eteisessä aamuisin ja iltapäivisin tuli Hannille henkireikä.

Kolmisen vuotta sitten silloin parivuotias Dante-poika aloitti päiväkodissa, kun perhe muutti Kolarin kirkonkylälle. Nyt jo eläkkeellä oleva Arja oli päiväkodin pienimpien ryhmässä lastenhoitajana. Kolariin Hannin perheen toi seikkailukasvatusta opiskelleen puolison harjoittelupaikka Ylläksellä. Perhe oli elänyt liikkuvaista elämää, asunut ulkomailla puolison kotimaassa Chilessä ja Iso-Britanniassa.

Hanni on kotoisin Hollolasta. Ylläs oli jonkin verran tuttu lapsuuden talvilomilta, mutta kirkonkylä puolestaan oli tulijalle uusi ja outo. Hanni halusi tutustua ihmisiin, mutta se oli vaikeaa. Puoli vuotta kirkonkylällä oli yksinäistä aikaa.

– Näin jälkikäteen ajateltuna oli kreisiä muuttaa uudelle paikkakunnalle ja alkaa yksinyrittäjäksi niin, että tekee töitä kotona. Työpaikallahan sitä monesti tapaa uusia ihmisiä ja saa kavereita.

Hanni tekee töitä freelancerina lääketieteellisen viestinnän asiantuntijana.

Onneksi oli päiväkodin Arja. Ensikohtaaminen oli, kun Dante tuli äidin kanssa tutustumaan päiväkotiin pian muuton jälkeen. Kaksikon otti vastaan Arja. Oli uudenvuoden ja loppiaisen välinen aika, ja päiväkodilla hiljaista. Arjalla oli aikaa jutella.

– Sehän oli niin, että minun ei ensin pitänyt olla teitä ottamassa vastaan, jonkun toisen piti se tehhä, mutta jotaki tapahtu, että mie tulin siihen, Arja muistaa.

Molemmilla on jäänyt tapaamisesta lämmin muisto. Siinä oli jotain taikaa, ehkä se oli kohtalo?

– Oli tosi tärkeää kohdata joku, joka otti lämpimästi vastaan, Hanni sanoo.

Dantekin viihtyi heti Arjan kanssa ja meni syliin istumaan.

– Helsingissä Dantella oli ollut vähän vaikeaa päiväkodissa, mutta täällä lähti heti hyvin sujumaan. Siihen oli Arjalla paljon vaikutusta.

Mie mietin, että voi itku ko mulla ois itellä pieniä lapsia, niin miehän pyytäisin ne meile.

Päiväkodin lisäksi ensikohtaamisella juteltiin ainakin hevosista. Arja kertoi kotikylästään Vaattojärvestä, mikä oli Hannista ihanaa.

– Mä huomasin, että vau, ravi-ihminen. Mähän oon hevosihminen ja oon touhunnu pitkään ravihevosten kanssa, Hanni kertoo.

Arja mietti kohtaamisen jälkeen, olikohan kertonut päiväkotiin tutustujille ollenkaan oikeita asioita. Hän oli tehnyt lähes koko työuransa perhepäivähoitajana ja siirtyi vasta pariksi viimeiseksi vuodeksi päiväkotiin. Arja koki, että perhepäivähoidossa oltiin vähän tuttavallisempia vanhempien kanssa.

– Perhepäivähoitajana vanhempien kanssa jääthiin juttelehmaan joskus, ko ne tuli hakehmaan lapsia. Päiväkodissa semmonen on harvinaisempaa ja välistä tuntu, onko se oikein sopivaakaan.

Hannin kanssa juttu lähti luistamaan, ja molemmilla oli kevään aikana tunne, että toiseen haluttaisi tutustua paremmin. Arja halusi pyytää Hannin ja Danten kylään, mutta empi ensin.

– Mie mietin, että voi itku ko mulla ois itellä pieniä lapsia, niin miehän pyytäisin ne meile.

Hannikin mietti, tohtiiko sanoa Arjalle, että haluaisi viettää aikaa yhdessä.

– Tuntu, että en mä kehtaa kysyä, voitko sä olla mun kaveri. Ja sä olit mun lapsen hoitaja, mä mietin, onko se edes sallittua ja kiinnostaako sua olla mun lapsen kanssa vapaa-ajallakin.

Arja miettii, että kaikilla hänen hoitolapsillaan oli ja on yhä paikka hänen sydämessään eikä yhden saama huomio ole koskaan muilta pois.

Se on jotenkin ihan sama, se ikäero.

Niin kävi, että Arjasta tuli luontevasti Danten ja myöhemmin vielä 1-vuotiaan Fridan varamummi. Hannin ja Arjan ystävyys pääsi kunnolla alkamaan, kun Arja uskaltautui toukokuussa pyytämään Hannin ja Danten kylään.

He huomasivat, että toisen kanssa voi jutella melkein mistä tahansa.

– Hevosista puhutaan tietenkin, tunteista, ystävyydestä, siitä miten elämä on mennyt ja mitä on vielä edessä, Hanni muotoilee.

30 vuoden ikäero ei juuri tunnu ystäville.

– Se on jotenkin ihan sama, se ikäero, Hanni miettii.

Arja iloitsee siitä, että sai vielä yli 60-vuotiaana uuden, läheisen ihmisen elämään.

– Se on aivan ihana voimavara. Ja mie saan olla täysin oma itteni.

Ennen ensikyläilyä Arja googlaili Hannia ja huomasi, että hänellä on tohtorintutkinto. Mieli rakenteli siitä ensin esteitä: ymmärtäisikö hän ja osaisiko käyttää lukeneiden sanoja?

– Mie jotenkin ajattelin, että ossaako sitä puhua mithään, että enhän mie semmosen kanssa ossaa puhua, ko mie olen tämmönen ko olen. Miehän en ole paljon kouluja käyny.

Hannin korvat hieman punottavat kuunnella Arjan mietteistä silloin. Koulutuksellahan ei ole mitään merkitystä siihen, millainen ihminen on sisältä. Kun Hanni oli kylässä, Arja huomasi, että oli jännittänyt turhaan.

Arja on Hannin mielestä elämänmyönteinen ja höpsö, eikä ota itseään liian vakavasti.

– Että vaikka ois rankkaakin, ei se ole niin vakavaa.

Arjasta tulee Hannille mieleen toinen hyvä ystävä. Arja on kuin vanhempi versio hänestä.

Hannia Arja kuvailee ihanan lempeäksi. Arja arvostaa paljon sitä, että Hannille voi jutella vapaasti mistä vain.

Se on tosi tärkeää, että me tunnetaan paikallinen ihminen, joka on täältä kotoisin ja osaa kertoa, miten täällä asiat on tapana tehdä.

Kun Hannin perhe muutti puolen vuoden Kolarissa asumisen jälkeen Äkäslompoloon, Dante vaihtoi päiväkotia.

– Sie vähän sillä lailla kainosti mulle kerroit, että nyt te muutatta, Arja muistelee, katsahtaa Hannia.

Ystävyksille muutto merkitsi sitä, että välimatka vielä vähän kasvoi. Joskus Hanni toivoo, että Arja asuisi lähempänä. Toisaalta retket Äkäslompolosta Vaattojärvelle ovat aina juhlallisia retkipäiviä, joille lähdetään jo aamusta ja tullaan illasta. Usein Vaattojärvelle mennään, kun Hannin puoliso on viikonlopputöissä, ja kotiarkeen kaipaa säpinää.

Äkäslompolossa Hanni on löytänyt joitakin muitakin omanlaisia ihmisiä. Arja on Kolarissa kuitenkin ainoa paikallinen, johon hän on tutustunut syvemmin.

– Se on tosi tärkeää, että me tunnetaan paikallinen ihminen, joka on täältä kotoisin ja osaa kertoa, miten täällä asiat on tapana tehdä, Hanni sanoo.

Arja ajattelee, että on suuri merkitys sillä, miten uudet tulijat kohdataan: osoittavatko paikalliset heille, että he ovat tervetulleita? Kun hän kohtasi Hannin, hän halusi niin tehdä.

Lapsiperheen arjen turvaverkot ovat Hannin perheessä vähäiset. Danten ja Fridan mummi ja pappa käyvät toki säännöllisesti Äkäslompolossa, mutta hoitoapua heistä on kotona vain silloin.

Varamummi Arja on ehdottanut, että lapset voisivat joskus tulla yökylään Vaattojärvelle, vanhempi Dante jo ainakin pian.

– Tai tulkaa koko porukka, nukutte siskonpetissä lattialla, Arja nauraa.

Jälleen ystävykset ovat viihtyneet kahvipöydässä jutellen. Kahvit on juotu, mutta herkut pöydässä ovat vähentyneet vain hiukan.

Niitä taitaa riittää myös kohta päiväkodista kotiutuville lapsille. Tänään heitä on vastassa äidin lisäksi Arja.

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta.