Muualta Lapista

Ylitornion Raanujärvellä talvinuottaus on koko kylän yhteinen tapahtuma

– Tämähän on sellainen mukava kylätapahtuma, joka parhaimmillaan kerää kymmeniä henkiä. Mukavaa hommaa, keitetään tulivaunulla nokipannukahvit, paistetaan makkaraa ja rusketus tulee naamalle kaupan päälle.

Kun asia tuolla tavalla kuvaillaan, ei heti arvaisi, että kyseessä on talvinuotanveto. Mutta joka sana on totta – vierailu Raanujärven suurella selällä keväisenä viikonloppuna vahvisti asian.

Koivurannan Martti nappasi uteliaan kelkkansa kyytiin pitkän oiston levikiltä. Lähes lumetonta jäätä huristelimme jäälakeudella pienenä pisteenä näkyvän miesryhmän luo. Siellä istui kahvitulien ympärillä puolenkymmentä miestä.

Valtavan, tyhjän nuottakelan edessä sytkytti moottori, joka kiskoi suorakaiteen muotoisesta kookkaasta avannosta nousevat köydet keloille. Köysikelat ja moottori oli ankkuroitu vahvasti paikalleen, ja kireänä avannosta nousevat köydet kertoivat siihen syyn: 350 metriä leveä ja 16 metriä korkea nuotta ei pienellä voimalla satojen metriä päästä liikkunut.

– Nuottanaru on ajettu uittolaiteella 800 metrin päähän nostoavannosta. Kun vetonarut alkavat sitten kiskoa nuottaa, levittävät niin sanotut leijat ohjarirautojen avulla nuotan pyyntiasentoon, vetomoottoria hoitava Juha Brunfeldt kertoi.

– Vetovaihe kestää sellaisen kolme ja puoli tuntia. Silloin on kahvittelun ja porinan aika. Tosi työ alkaa, kun itse nuottaa aletaan nostaa avannosta.

Hyödynnämme odotteluajan siirtymällä reilun kilometrin päässä oleville verkkoavannoille. Tavoitteenamme ovat kuhat, niitä kun ei nuotan perältä juuri tahdo löytyä.

Ja nämä miehet hallitsevat verkkopyynninkin, sillä pian saalislaatikossa lojuu verestettynä toistakymmentä kuhaa, suurin lähes nelikiloinen. Yhden verkon päässä on varsinainen tohtori Sykerö, sillä verkon löysään liinaan tarttunut matikka on saanut aikaan toivottoman pahan näköisen sekasotkun. Siitäkin selvitään kärsivällisellä käsityöllä.

– Mikäpä näitä on selvitellessä tällaisella tyvenellä auringonpaistekelillä. Mutta kun pakkasta on toistakymmentä astetta ja lumi lentää vaakasuoraan, ei hommasta silloin kyllä nauti, Koivuranta toteaa.

Kun ajelemme takaisin nuotta-avannolle, on väkimäärä moninkertaistanut. Lasken tusinan moottorikelkkaa ja yhden mönkijän. Pari hiihtäjääkin on suksinut paikalle.

Nuottamiesten aikataulu on tiedossa, ja mahdollinen saalis kiinnostaa väkeä. Nuotan perän ilmestyminen avantoon on aina odotettu hetki.

Juha Brunfeldt kertoo, että talvinuotanveto aloitettiin 1990-luvulla. Huonoina kalavuosina vetäminen oli satunnaista, pidettiin vain harrastus jonkinlaisessa vireessä. Tälle talvelle nuottaa on vedetty viikonloppuisin maaliskuulta alkaen ja pyyntiä jatketaan niin kauan kuin kelejä riittää.

– Kaksikin miestä pystyy vedon hoitamaan, mutta onhan tämä porukassa mukavampaa, Brunfeldt toteaa.

Hänen mukaansa selkeästi suurimman osan saaliista muodostavat norssit eli kuoreet. Muikun osuus saattaa joskus olla vain kymmenen prosentin luokkaa.

Jos nuottaa vedettäisiin ylempää pohjasta, koostuisi saalis enemmän muikuista. Tavoitteena on kuitenkin parantaa kalaveden kuntoa vetämällä pohjanuottaa ja siten vähentämällä ylitiheää norssikantaa.

– Parhaimmillaan saalis on noussut tuhanteen kiloon, ja silloin onkin saanut olla koko kylä touhuamassa, että saalis on saatu talteen.

Nuotta on arvokas pyyntilaite, hintaa sillä on reilu kymppitonni. Tämän nuotan omistaa rovaniemeläinen ammattikalastaja Jouko Lampela, ja hän on nytkin pyyntiporukan mukana.

Saaliista kuoreet menevät usein koiratarhoille tai kettuhaaskaksi. Muikkua arvostetaan, mutta sen markkinointi on vaikeaa. Kaupatkaan eivät sitä enää osta suoraan, vain tukkujen kautta.

Vihdoin nuotan perä alkaa lähestyä avantoa. Kuin taikaiskusta tähän saakka kahvitulien ympärillä ollut ihmisjoukkokin kerääntyy avannon ääreen. Viimeiset metrit vedetään hitaasti käsin Lampelan valvonnassa.

Avannon pinta alkaa väreillä yhä kiivaammin, ja pian se kiehuu täynnä pientä, hopeanhohtoista kalaa. Puuromaisen kalamassan seassa vilahtaa muutama kookkaampi hahmo: pari haukeakin on jäänyt nuotan muodostamaan pussiin.

Moottorikelkan reki ajetaan aivan avannon viereen. Lampela alkaa tyhjentää nuotan perää pitkävartisella haavilla Brunfeldtin avustuksella. Kalat nostetaan kelkan reessä oleviin kookkaisiin paljuihin. Saaliin määräksi miehet arvioivat 400 kiloa, josta muikkua reilu sata kiloa.

Tuoretta kalaa himoitsevat kaivavat kalapusseja esiin. Muikku on kala, jota moni arvostaa korkealle.

Matka loppuu siihen millä se alkoikin. Kelkka kiidättää minut jääkentän yli tien varteen. Koivurannan työpäivä ei kuitenkaan vielä ole ohi: se jatkuu saaliin käsittelyllä. Ja ensi sunnuntaina nuottaporukka kokoontuu taas.