Muualta Lapista

Ylitorniolaiset naudankasvattajat Terhi Ukkola ja Lauri Välimaa tuottavat lähiruokaa: ”Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat”

Ruuan tuotantoon on tiukat lait ja säädökset. Maatiloja seurataan myös satelliittien avulla. Nuoret lihantuottajat toivovat julkiselle puolelle enemmän lähiruokaa.

Kivelän tilan isäntä Lauri Välimaan mielestä ihmisten pitäisi oppia arvostamaan ruokaa enemmän. Hän painottaa kotimaisen ja puhtaan ruoan merkitystä.

Kolmekymmentä vuotta sitten elintarvikkeisiin käytetty raha oli tuloihin suhteutettuna huomattavasti suurempi kuin tänä päivänä. Ruoasta on tullut pakollinen paha. Rahat käytetään kaikkeen muuhun kuin laadukkaaseen ravintoon.

– Muuten eletään yltäkylläisyyselämää, mutta sitten ruoasta säästetään, ihmettelee Terhi Ukkola.

Ukkola ja Välimaa pitävät nautakarjatilaa Ylitorniolla. He myyvät rotunaudanlihaa suoraan tilalta. Kierto on pieni. Lehmien käyttämä rehu tulee omilta pelloilta, ja nauta jalostuu syötäväksi sadan kilometrin säteellä elinpaikastaan.

Eläimet teurastetaan Kemissä ja niiden lihat paloitellaan ja pakataan Tervolassa. Pakatut ja pakastetut lihat palaavat kylmäkyydillä takaisin Kivelän tilalle.

Ukkolan mukaan asiakkaat tulevat ostamaan lihaa suoraan tilalta nimenomaan laadun takia. Lisäksi he voivat nähdä, mistä olosuhteista liha on peräisin.

Ukkola arvelee, että lehmiä pidetään paremmin kuin joissain paikoissa vanhuksia. Eläinten hyvinvointilaki vaatii, että lehmille on taattava olot, jossa ne voivat toteuttaa lajityypillistä käytöstä.

Tämä on niitä harvoja ammatteja, mistä voi sanoa, että kaikki tarvitsevat tuotetta joka päivä.

Maanviljely on tarkkaan valvottua. Ruokavirasto on korvannut maatiloilla tehtäviä valvontakäyntejä satelliittiseurannalla. Satelliitit seuraavat vuorokauden ympäri, mitä maanviljelijä pelloillansa tekee. Tekoäly vertaa peltolohkoilta otettua kuvasarjaa tukihakemuksessa ilmoitettuihin tietoihin.

Jos tiedoissa on ristiriitoja, ruokavirasto tekee viljelijälle selvityspyynnön. Viljelijä selvittää asiaa muun muassa lähettämällä ruokavirastolle valokuvia peltolohkoltansa.

Paperityöt kuuluvat pakollisena osana ruoantuotantoon. Välimaa tuumaa, että joka asiassa ei kannata miettiä, onko sillä järjen kanssa mitään tekemistä.

Kivelän tilan pellot ja naudat ovat luomutuotannossa, mutta myytävä liha ei saa kylkeensä luomumerkkiä. Luomustatus katkeaa pakkaamossa, jota ei ole luomuhyväksytty.

Tuottajat voisivat maksaa tarkastukset ja luvat omalla rahalla, mutta heidän mielestään liha ei siitä paremmaksi muutu.

– Tämäkin on sitä byrokratiaa, Ukkola sanoo.

Välimaa harmittelee, että kaupan hyllyllä rotunaudan ja vanhan lehmän lihat ovat samassa paketissa. Valtakunnallinen ongelma on se, että suurilla välittäjillä ei ole markkinakanavaa laadukkaammalle lihalle.

Hän toivoisi, että julkisella puolella suosittaisiin enemmän lähiruokaa.

– Tietenkin, kun raharuuvit ovat kireällä, se on hankalaa. Mutta jonkin verran asiaan vaikuttaa jos toimijalla on halu tehdä se.

On väärin puhua karjatilallisen työstä elämäntapana. Johonkin pisteeseen se kantaa, mutta se ei riitä.

Pariskunta kokee, että he tekevät tärkeää työtä.

– Tämä on niitä harvoja ammatteja, mistä voi sanoa, että kaikki tarvitsevat tuotetta joka päivä, Välimaa huomauttaa.

Hänen mielestä on väärin puhua karjatilallisen työstä elämäntapana. Johonkin pisteeseen se kantaa, mutta se ei riitä. Hän veistelee, että jos viljelijä voisi elää pelkällä selkään taputtelulla, hän voisi itse rakentaa taputtelukoneen tallinnurkalle.

– Työstä saatava korvaus on liian pieni työmäärään nähden.

Suomalaiselle maksettava tuottajahinta laahaa 30 prosenttia Keski-Euroopan hinnasta jäljessä. Välimaan mielestä on nurinkurista, että virolainen eläintenvälittäjä pystyy maksamaan puolivuotiaasta vasikasta paremman hinnan kuin suomalainen lihatalo.

– Kilpaillaan maailman parhaasta pihvistä, mutta täällä ovat Euroopan alhaisimmat tuottajahinnat, ihmettelee Ukkola.

Hän muistuttaa, että ilmastollisesti pahinta on, että ruoka tuodaan kaukaa.

Välimaa nostaa esiin suomalaisen ruoan puhtauden. Esimerkkinä hän mainitsee antibiootin käytön. Suomessa antibiootteja käytetään vain harvoin ja tarpeeseen. Keski-Euroopassa käyttö on jatkuvaa ja sitä annetaan eläimille varmuuden vuoksi.

Hän huomauttaa, että tällä korkeudella ruokaa ei pystytä tuottamaan muuta kuin eläimen kautta. Karjataloutta täällä on ollut aina. Laiduntavat lehmät lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

Jos karjatalous loppuisi, se köyhdyttäisi maaseudun ja työt vähenisivät välillisesti monelta muultakin. Välimaan mielestä tukipolitiikka tasapainottaa sitä, että koko maa pysyy asuttuna.

Välimaa aloitti tilanpidon vuonna 2016. Kivelän tilalta lehmät oli hävitetty neljä vuotta aikaisemmin. Ensin Välimaa osti konehalliin toistakymmentä nautaa. Nyt tilalla käyskentelee 60 emolehmää, muutama sonni ja nuorkarja päälle. Viisi vuotta sitten Välimaa rakensi uuden pihaton.

– Tähän maatalouteen on pumpattu jokainen euro. Nyt se jo vähän kyllästyttää, kun koko ajan pitäisi juosta kovempaa.

Maaliskuussa alkaa poikimakausi, joka kestää kaksi kuukautta. Yleensä poikimiset sujuvat ongelmitta, mutta yrittäjien täytyy olla koko ajan valmiudessa. Varsinkin kovilla pakkasilla on huolehdittava, että vastasyntynyt vasikka pääsee emänsä hoitoon.

Heti poikimakauden jälkeen siirrytään peltotöihin ja rehuntekoon. Välimaa viettää traktorissa päivät pitkät ja Ukkola hoitaa karjan sekä käy välillä urakoimassa pellolla.

Syksy ja talvi ovat palautumista varten. Silloin yrittäjät tekevät päivässä vain normaalin työläisen tuntimäärän.

Kaikesta huolimatta maanviljelijäpariskunta kokee työnsä mielekkääksi. Hommat ovat monipuolisia ja ne vaihtelevat vuodenaikojen mukaan.

– Aika moneksi joutuu taipumaan, Välimaa tuumaa.