Ihmiset 

Yläkoululaiset aarrejahdissa Kittilän seurakunnan mailla — Mitä esineitä löytyi?

Yläkoululaiset osallistuivat valinnaisen historian kurssilla arkeologisiin kaivauksiin. Aihe sai nostetta, kun historianopettaja Lauri Marttala löysi viikkoa ennen kurssin alkua jokivarresta jalkajousen nuolenkärjen.

Kittilän yläkoululaiset ovat osallistuneet aarteenetsintään syyskuussa. Lapiot ovat heiluneet seurakunnan mailla lähellä Kittilän hautausmaata.

Ensimmäisellä kaivauskerralla oppilaat etsivät maasta ihmisasutuksen merkkejä ennakkoon merkityiltä paikoilta ja viikkoa myöhemmin tarkoitus on kokeilla metallinpaljastimen käyttöä.

– Seurakunnalta saatiin tällainen alue käyttöön ja kokeillaan käytännössä, mitä löytyy. Karttapalveluita on tutkittu vähän etukäteen, niistä selvisi, että tässä on ollut metsikköä ja vähän niittymäistä maisemaa aikaisemmin. Ympärillä on ollut taloja ja lähelle on tehty hautuumaa. Mitään rakennusta ei ole juuri tässä ollut, historianopettaja Lauri Marttala sanoi.

Marttala oli etukäteen rajannut valkoisella nauhalla tutkittavia paikkoja. Aluetta halkovassa polku-urassa on joskus kaivettu maata koneella.

– Polun molemmilta puolin voisi löytyä jotain mielenkiintoista.

Oppilaat aloittivat työt repimällä kunttaa ja heinikkoa irti ja kaapivat maata mahdollisten löytöjen toivossa. Esimerkiksi puunkappaleet, tiilenpalat, kankaat ja metalliesineet ohjeistettiin kuvaamaan ja ottamaan talteen.

– Kittilästä on tehty myös kivikautisia löytöjä, katsokaa kivetkin läpi, jos on erikoisuuksia. Jos on toinen puoli palanut esimerkiksi.

Pian lapio osuikin jo johonkin kovaan. Eda Mustafa nosti maasta ylös komean peltipurkin. Sota-ajan muonavarasto vai ukin purkkiruoka, paikalla pohdittiin.

– Säilykepurkki on erinomainen löytö! Marttala sanoi.

Purkit ovat muuttuneet aikojen saatossa, joten ne pystytään hyvin ajoittamaan.

– 1800-luvun purkeissa on käytetty reunan sidosaineena lyijyä, jos ei löydy lyijyä, tiedetään että se on 1900-lukua ja jos korkin kiinnitysmekanismia on tallella, voidaan ajoittaa, onko se tehty ennen vai jälkeen maailmansodan. Yllättävän paljon purkista saa tietoa irti, Marttala sanoi ja lisäsi, että peltipurkkeja on valmistettu 1800-luvun puolivälistä saakka.

Opettaja kertoi oppilaille, että jos maasta löytyy sodanaikaisia räjähteitä tai muuta sotaromua, paikka on merkittävä ja tehtävä ilmoitus poliisille.

Suomessa on aika hapan maa, täällä luut hajoavat nopeasti.

Historianopettaja Marttala harrastaa vapaa-ajallaan metallinpaljastimella tehtävää etsintää. Viikkoa ennen arkeologian kurssia tärppäsi isosti kotiseudulla Alakylässä. Maasta löytyi vanha nuolenkärki, josta Marttala pyysi asiantuntijalta arviota. Kyseessä on Museoviraston amanuenssi Sami Ranisen mukaan noin 1300-luvulle sijoittuva jalkajousen nuolenkärki.

Lapin maakuntamuseon arkeologin on tarkoitus tulla tutkimaan löytöaluetta keväällä lumien sulettua. Löytö on lähellä Ounasjokea, joka on ollut aikoinaan tärkeä kulkureitti.

Hautausmaan läheisellä kaivannolla oppilaat löysivät vielä lisää esineitä. Mustafa ja Waltteri Laapotti iskivät selvästi kultasuoneen, sillä mullasta pyörähti esiin lisää metalli-, lasi- ja posliinikappaleita. 50-luvulla järjestelmällistä jätehuoltoa ei ollut, joten romua on kipattu moniin metsiin. Luita ei näy, vaikka sellaisia moni yläkoululainen toivoikin löytävänsä.

Aiemmin koululla vieraili Oulun yliopiston arkeologi kertomassa työstään. Puhetta oli esimerkiksi luiden säilyvyydestä.

– Suomessa on aika hapan maa, täällä luut hajoavat nopeasti. Meiltä ei ole löydetty kivikautisia luita ollenkaan, kun vaikka Virosta on. Mutta jos on polttohaudattu luuta, ne säilyvät pidempään, Marttala sanoi.

Jotain vanhaa kuitenkin löytyi. Oppilas esitti erikoista kiveä, jolle Marttala kertoi tarinan.

– Kivi on joskus ollut joen pohjassa, sillä hiekka tiivistyy hiekkakiveksi. Tämä paikka on ollut veden alla.

Jotkut oppilaat ovat kiertoajelun jälkeen sanoneet, että ovat alkaneet lukea oman kylän kirjoja ja selvittää asioita vapaa-ajallakin.

Historian valinnainen kurssi järjestettiin nyt ensi kertaa. Suosio yllätti Marttalan, sillä pienessä koulussa kurssin valitsi 16 oppilasta. Yhtenä syynä innostukseen voivat olla Marttalan vetämät paikallishistorian bussikiertoajelut. Hän on saanut jo kahtena vuonna järjestämiinsä kiertoajeluihin kulttuuritoimen rahoituksen.

– Kaikki yläkoululaiset olen jo käyttänyt ja lokakuun aikana ovat vuorossa lukiolaiset. Sen jälkeen aina uudet seiskat käytän kiertoajelulla, missä katsotaan lähikylien tapahtumapaikkoja ja asutushistoriaa.

Kuuden tunnin koulupäivän aikana ihan koko kuntaa ei ehditä kiertää. Tällä hetkellä kierroksia järjestetään lännessä ja etelässä. Reitti kulkee Aakenuksen kautta Ylläsjärvelle, Jauhojärvelle, Kalloon, Kaukoseen, Alakylään, Helppiin, Lohinivaan, Molkojärvelle ja takaisin kirkonkylälle.

– Kierroksella voit sanoa, että tässä tämä nyt on kivikautisen ihmisen peurakuoppa tai tästä lähtee juoksuhauta. Se kertoo enemmän ja hahmottaa ja innostaa oppilaita, Marttala sanoi.

Lumisena aikana kurssilla ollaan enemmän luokassa. Tällöin kuvioihin tulee lukeminen.

– Luetaan paljon kirjoja. Syksyllä romaaneja ja muistelmia, sitten kevätpuolella tietokirjallisuutta. Lukeminen on juttu, joka tahtoo nuorilla jäädä vähemmälle.

– On ollut mukavaa, kun on käyty ihmisten kotikylissä ja puhuttu paikallisia asioita, niin jotkut oppilaat ovat kiertoajelun jälkeen sanoneet, että ovat alkaneet lukea oman kylän kirjoja ja selvittää asioita vapaa-ajallakin, Marttala sanoi.