Muualta Lapista

”Yksinäisyys ei vaivannut, mutta nälkähän siellä oli jatkuvasti”, tunnusti hyväntuulinen Alone Suomi 2025 -voittaja Esa Karpoff

Utsjoen elokuvateatteri Davvenásti täyttyi kotijoukoista, kun siellä juhlittiin Alone Suomi 2025-voittajaa Esa Karpoffia.

Onnittelupuheenvuorojen perusteella saattoi arvata, että utsjokelaiset olivat seuranneet harvinaisen tarkoin ja silmä kovana Alone Suomi-sarjaa ja he puhelivat kahvipöydässä sarjan osanottajista kuin vanhoista tutuistaan. Aarne Sujala päivitteli, miten se Aki kurpoi jääkylmässä vedessä paljain jaloin ja teloi jalkansakin niin pahoin verille, että ihan jo hirvitti...

– Kyllähän se Aki näytti heikossa kunnossa olevan, mutta oli se sinnikko jätkä, oikea sissi, tuumaili Esa Karpoff kahvipöydässä.

Esalta kyseltiin, mikä oli vaikeinta reissussa ja hän vastasi heti, että nälkähän se taisi olla se hankalin asia.

– Joka päivähän minä söin kalaa, marjoja taikka sieniä, mutta niillä eväillä ja sillä liikkumisen määrällä paino lähti putoamaan. Siellähän oli tehtävä aamuhämärästä iltaan koko ajan töitä. Kun teki polttopuita, rakenteli lauttoja ja viritteli niitä verkkoja, ja yritti tehdä narua purkamalla verkosta ylimääräistä narua ja purkamalla vielä sitten niitä yksittäisiä narunpätkiä, niin siinä oli koko ajan pientä liikettä ja paino hupeni, sanoi Esa.

Utsjokelaisten mieliin oli jäänyt, kuinka Esa kuivatti ja savusti haukea laavussaan. Esa kertoi, ettei tuollainen laavusavuhauki hullumpaa olekaan, jos sen savukäsittelyn jälkeen paistaa taikka keittää.

Esa Karpoff arveli, että hän keräsi leirialueeltaan neljä ja puoli litraa marjoja. Hän oli varma siitä, että tulikin keränneeksi tuolta alueelta joka ainoan marjan, eikä yhtäkään jäänyt poimimatta.

– Jokainen kahdeksan kilpailijaa sai sen oman samankokoisen leirialueensa, mutta luontohan ei ole koskaan samanlainen, joten minulla oli huonoa tuuria siinä, että taisin saada sen kaikkein karuimman ja kivikkoisimman rannan. Marjasadossa ei ollut hurraamista, eikä sienissäkään. Yritin kyllä kerätä ja hyödyntää kaikki koivunkantosienet ja punikkitatit, mutta sittenhän tuli yöpakkaset ja nehän mädättävät ja pehmentävät sienet välittömästi.

Esa naurahti, että kaikki mahdollinen ravinto oli pakko hyödyntää niin tarkoin kuin mahdollista, joten vielä yöpakkasten jälkeenkin hän poimi sieniä ja otti niistä talteen tyviosia ja kantoja, jotka olivat vielä syömäkelpoisia.

Kahvia ei kilpailijoilta löytynyt, mutta kahvinkorvikkeeksi Esa nautiskeli joka vuorokausi pakurikääpäteetä puolitoista litraa.

– Pakuria sieltä löytyi, hän kertoi, mutta tunnusti, ettei ole aikaisemmassa elämässään ollut mikään varsinainen pakuriteen nautiskelija:

– Olen jonkun verran sitä kerännyt ja maistellut, niin että tiesin millaista tavaraa se on. Jäkälää minä en alkanut keittämään ja syömään, vaikka tiedän, että siitä tulee tuhkan kanssa ihan nautittavaa ravintoa. Eetuhan sitä jäkälää keitteli, mutta minä luulen, että siitä se Eetun vatsatauti saattoi sitten johtuakin.

Utsjokelaiset arvelivat, että Alone Suomen osanottajien kannattaisi lihottaa itseään ennen kisaan menoa, niin olisi sitten vararavintoa mistä laihduttaa.

– Lihottaminen ei kyllä ole oikea konsti. Ennen kisaan lähtöä täytyy kohottaa kuntoa. Minäkin lähdin kisaan huippu-urheilijan kunnolla, ja melkein huippu-urheilijan kunnolla minä sieltä palasinkin. Painon nostaminen ja kunnon kohotus eivät vain sovi yhteen, valaisi Esa.

Utsjokelaiset olivat myös laittaneet merkille, että osa kilpailijoista oli yllättävänkin kovilla ja koki jopa ahdistusta, kun joutui olemaan erämaassa yksin. Esa Karpoff naurahti, että hän ei kyllä yksinäisyyttä potenut lainkaan kisan aikana.

– Tiesin, että kotiväellä on kaikki hyvin. Ja olihan mulla kavereita, kun kuukkelit kävivät tervehtimässä ja ruokin niitä kalansuolilla. Melkein olisi tehnyt mieli syödä ne suolet itse, mutta pitihän minun jollakin houkutella niitä kavereita.

Esaa kahvipöydässä kuunnelleet utsjokelaiset tuumailivat, että kuukkelihan onkin viisas kaveri, ja parempaa juttuseuraa kuin moni ihminen...

– Yksinäisyyttä en tuntenut, mutta toki olin siellä hirveän paljon itsekseen. Siellä kyllä pääsi hyvin syvälle itseensä ja sai olla sielunsa kanssa kahden. Kai ne sen takia profeetatkin olivat aikanaan 40 vuorokautta vuorilla, että löytävät sielunsa, Esa epäili.

– Ja kun miettii tätä Utsjoen asukastiheyttä, niin kaikkihan me ollaan täällä oikeastaan yksin...

Esa Karpoff oli miettinyt kisan aikana monenlaisia suunnitelmia talven varalle. Hänellä oli varusteiden matkassa kuusi kappaletta ongenkoukkuja, joilla hän aikoi pyytää mateita sitten kun järvi jäätyy.

– Meillehän ei kerrottu sen vesistön nimeä, missä me olemme. Enkä minä saa sanoa sitä vieläkään, mutta kyllähän minä hyvin pian paikan päällä oivalsin ja tiesin sen järven nimen. Näin, että järven rannoilla on säännöstelyn merkkejä. Näin, että siellä on vesirajassa vanhoja kantoja. Minä kyllä oivalsin heti, että missä ollaan.

– Minä ymmärsin senkin, että ei sen säännöstellyn järven rannalla ole pohjaeliöstöä, eikä näin ollen kalaakaan. Koukuilla oli turha yrittää siitä mitään sulan veden aikana, mutta talvella koukuilla olisi saanut mateita. Olin katsellut jo pitkiä riukujakin matikanpyyntiä varten.

Esa näki kisan aikana paljon vaivaa pressukotinsa rakentamiseksi.

– En halunnut tehdä teltta-laavu-tyyppistä kotaa, koska aukostahan aina sataa vettä sisälle, eikä se pidä lämpöä. Tämä minun pressukammi piti mukavasti lämpöäkin, kun siellä oli se takka.

Utsjokelaiset vitsailivat, että saunaa Esa ei sentään ehtinyt rakentaa, mutta Esa tarkensi, että suunnitteilla saunan rakentaminen kylläkin oli.

– Minähän aloin oikeastaan vasta kotiutua sinne järven rannalle ja ajattelin, että täällä ollaan varmaan jouluun asti. Olin suunnitellut sen saunan rakentamisen mielessäni aivan valmiiksi ja sillä saunaosastolla oli tarkoitus lämmittää myös sitä asuinpuolta.

Saunan rakentaminen kuitenkin jäi, kun yhtäkkiä paikan päälle kesken kuvausten käveli Esan oma koira sekä Mihkkal-poika. Mihkkal tuli onnittelemaan isäänsä tuoreeltaan kilpailun voitosta.

– Kun Igor-koira tupsahti siihen ja heti perään Mihkkal, niin arvelin hetken, että olen sekaisin. Sitten mulla välähti, että jaahas, tämä kuuluu varmasti nyt ohjelmaformaattiin, että he tulevat tervehtimään minua. En ihan vielä silläkään hetkellä tajunnut, että tämä tarkoittaa sitä, että olen voittanut kisan.

– Se oli vaikuttava hetki ja varmasti jää minun muistiin loppuiäksi. Eihän siinä kyyneleittä selvitty.

Alone Suomi-kilpailu kuvattiin jo vuosi sitten, joten Esa Karpoffilla on ollut aikaa miettiä, mihin käyttää 20 000 euron palkintoraha.

– Osa voitosta meni Ukrainan sodasta kärsiville lapsille. Se oli minun motiivikin siellä, että autan palkintorahoilla ukrainalaisia. Minulla oli kisan aikana hätänappi, josta painaa tiukan paikan tullen, mutta heillä ei ole siellä hätänappeja. He ovat oikeasti alone siellä ilman mitään apua, jos ei me auteta, sanoo Esa Karpoff, Petsamon siirtolaisten jälkeläinen.

Juhlakahveilla kummasteltiin sitä, miksi kisaajille oli annettu käteen tylsät kirveet. Esa sanoi, että hänkin sai käteensä harvinaisen tylsän kirveen, jolla työnteko oli todella vaikeaa ja hidasta.

– Enpä tullut asiaa kysyneeksi, mutta minä luulen, että kirveet oli tylsytetty tahallaan. Oli kai ajateltu, että vähemmän tulee sairaalareissuja, kun kirves ei ole terässä.

Utsjokelaisia kiinnosti myös, onko uusia yhteydenottoja tullut tv-väeltä ja missä televisio-ohjelmassa Esa nähdään seuraavaksi.

– Minähän täytän ensi vuonna 70 vuotta, eikä tässä iässä tarvitse enää uhota mitään. Ei minulla mitään julkisuudenpaloa ole, joten eiköhän tämä ollut tässä, vakuutti Esa, ja otti huumorilla kyläläisten esitykset Tanssii tähtien kanssa - tv-sarjaan osallistumisesta.