Ihmiset

Vuoden kuvajournalisti -ehdokkaan Sami Kilpiön kamera menee sinnekin, mistä muut tulevat pois: ”Tämä on maailman paras ammatti uteliaalle ihmisille”

Suomen eturivin kuvajournalisti Sami Kilpiö on myös bussinkuljettaja, jonka uteliaisuus ja halu oppia toi jo toiseksi talveksi Kolariin.

Poliisi raahaa kädestä Elokapinan mielenosoittajaa. Hameeseen pukeutuneen naisen sääret viistävät katua.

Japanilaiset turistit istuvat helsinkiläisessä yleisessä saunassa uimapuvut päällä. Ilmeistä näkyy ilo ja nautinto.

Henna Virkkunen kaataa kahvia toiselle kokoomuksen mepille Pekka Toverille, joka pitelee kuppia. Kolmas meppi, Aura Salla kaataa appelsiinimehua Virkkuselle. Kaatajien kädet ovat keskenään täydellisessä linjassa.

Kuvat on ottanut kuvajournalisti Sami Kilpiö, ja ne sekä seitsemän muuta Kilpiön viime vuoden parasta onnistumista kisaavat vuoden parhaan journalistisen ja dokumentaarisen valokuvan kilpailussa, vuoden 2024 Kuvajournalisti-sarjassa.

Joskus valokuvaaja tietää oitis kameran sulkimen napsahdettua onnistuneensa. Toisinaan hyvät kuvat erottuvat massasta vasta, kun niitä sihtaa tarkemmin. Kahvinkaatokuvan Kilpiö otti, kun oli taltioimassa Helsingin Sanomille uuden europarlamentin aloitusta viime kesänä.

– Siitä kyllä näin heti, että tässä on jotain. Kokoomus on kuitenkin puolue, jossa ei ole koskaan ollut naispuheenjohtajaa, ja siinä se oli, nainen kaatamassa kahvia miehelle.

Totta kai mä sinne menin, ja jostain raosta sain jonkulaisen kuvankin otettua.

Kuvajournalistin työ vie on vienyt parinkymmenen vuoden ajan Kilpiötä jatkuvasti uusiin, odottamattomiin tilanteisiin, ja juuri sen vuoksi Kilpiö työstään pitää.

– Tämä on maailman paras ammatti uteliaalle ihmisille. Joka päivä mä pääsen uusiin paikkoihin, joissa mulle esitellään kaikki maailman ihmeet, jotka mä saan sitte näyttää maailmalle. Tää on maailman rikkain ammatti, mutta ei rahallisesti.

Kyvyllä lähestyä uusia ihmisiä ja uusia tilanteita valokuvaajana lienee yhteyttä siihen, että lapsena Kilpiö muutti paljon ennen kuin asuinpaikaksi lukioiässä vakiintui Salo. Nuorena Kilpiö kiinnostui kameran tekniikasta ja aloitti kuvaajana luonnon taltioijana. Vähitellen aiheiksi tulivat myös harrastukset ja kaverit. Polku työelämään ja Salon Seudun Sanomiin aukesi jo parikymppisenä kesken kansanopiston valokuvauslinjan suorittamisen. Helsingin Sanomille Kilpiö on kuvannut vuodesta 2012.

Mielessä oli vaan, että pakko saada jostain kamera. Menin liikkeeseen, selitin tilanteen, ja että laskua perään Hesarille.

Kuvajournalisti on yleisön silmät, jolta joskus vaaditaan myös röyhkeyttä ja vastavirtaan uimista, Kilpiö tiivistää. Esimerkiksi käy Nokian massairtisanomiset Salossa vuonna 2012, kun Kilpiö oli kotikaupungissaan kuvaamassa surullisia ja sekavia tapahtumia. Tehtaan lopettamista edelsi tiedotustilaisuus, josta media oli tarkasti suljettu. Ikkunatkin peitettiin muovein. Kilpiö ei siihen tyytynyt.

– Totta kai mä sinne menin, ja jostain raosta sain jonkulaisen kuvankin otettua.

Salon kaupungista Nokian jälkeen kertoo Kilpiön kuvajounalistinen kirja Aina kova mut ei ikinä hyvä vuodelta 2016.

Mä suhtaudun työelämään projektina.

Usein journalisti menee sinne, mistä muut tulevat pois. Kesällä 2017 Kilpiö oli Turun keskustassa aloittelemassa kaverin polttareita. Vapaapäivästä tuli äkkiä työpäivä, kun tieto puukotuksista saavutti. Islamistisen terroripuukotuksen uhreiksi joutui yhteensä kymmenen, kaksi kuoli.

– Se oli kyllä konkreettisesti semmonen tilanne, että menin sinne, mistä muut tulee pois. Stressaavissa tilanteissa mulla mieli rauhottuu ja pystyn toimimaan.

Kameraa Kilpiöllä ei ollut mukana. Hän tiesi, että lähistöllä on kameraliike, ja sieltä hän sai työvälineen.

– Mielessä oli vaan, että pakko saada jostain kamera. Menin liikkeeseen, selitin tilanteen, ja että laskua perään Hesarille.

Hesari sai kuvansa.

Mulla ei ollu mitään tietoa, mitä pohjoset olosuhteet tarkottaa kalustolle.

Kilpiö kertoilee kuvaajan muistoistaan Kolarin kirkonkylällä vanhan sairaalan asunnollaan. Kilpiön toinen työmaa sijaitsee tällä hetkellä tunturilappilaisilla teillä ja Rundgrenin bussin hytissä. Bussinkuljettajan töitä hän tekee Kolarissa toista talvikautta.

Alun perin Kilpiö lähti suorittamaan bussinkuljettajan tutkintoa voidakseen kuljettaa isoja sirkusajoneuvoja sirkustaitelijaystävälleen. Kuljettajan työt täydentävät nykyään mukavasti välillä epävarmaa kuvajournalistin tienestiä: Kilpiölle vuoden jakaminen talven kuljettajan hommiin ja kesäajan kuvaajan työhön sopii hyvin. Kesäksi hän menee jälleen Helsingin Sanomiin.

– Mä suhtaudun työelämään projektina. Kun jotakin tekee, sitä tietää, että se on nyt tätä, ja kohta taas jotakin muuta.

Kolarissa Kilpiöllä oli valmiiksi ystäviä, mutta ei tietotaitoa linja-autoista pohjoisen oloissa. Kilpiölle pohjoisen pesti onkin hyvä opintomatka Lapin talveen. Hänestä on mukava oppia lisää myös myös linja-autoista teknisinä laitteina.

– Mä oon sanonut kaikille, että mä oon tullut tullut tänne oppimaan ja harjottelemaan. Mulla ei ollu mitään tietoa, mitä pohjoset olosuhteet tarkottaa kalustolle.

Oppia ja niksejä on kohta kahden talven ajan tarttunut: tiesitko esimerkiksi, että jäätyneen dieselpumpun pistoolin voi sulattaa pakoputken lämmöllä? Kilpiö ei ennen tiennyt, mutta pikainen soitti pomolle selvitti pulman.

Matkailun linjojen ajaminen Kolarissa, Muoniossa, Kittilässä ja Enontekiöllä on opettanut senkin, että bussinkuljettajan työvuoroissa on ajamisen lisäksi yllättävän paljon odottamista asemilla, kun kuski on tyhjentänyt bussinsa ja odottaa sitä samassa paikassa täyttyväksi uusilla matkustajilla. Kilpiö nauttii silloin matkailijoille ja toisille kuskeille juttelemisesta.

– Vanhojen kuskien tarinoita on mahtava kuulla.

Kamera kulkee Kilpiön mukana aina, myös bussissa, varikoilla ja asemilla. Kolarin talvissa muotoutuu uusia projekteja.

– Just nyt suunnittelen esimerkiksi kuvasarjaa pohjoisen shamaaneista.

Sami Kilpiö on ehdolla vuoden kuvajournalistiksi urallaan ensimmäistä kertaa.Kuvajournalismi 2024 -yleisöäänestyksessä yleisö voi äänestää suosikkiaan 9. maaliskuuta saakka. Kilpailusarjassa on kuvia myös Mikko Suutariselta, Akseli Valmuselta, Antti J. Leinoselta, Antti Yrjöseltä, Juha Metsolta ja Johanna Erjonsalolta. Vuoden paras kuvajournalismi palkitaan eri kategorioissa 1. huhtikuuta. Aikaisemmin kilpailu tunnettiin nimellä Vuoden lehtikuva.

Juttua muokattu 5.3. kello 12.51. Korjattu kirjoitusvirhe.